Lukuelämyksiä
Arvostelut 2011

Aloitin vuoden lukemalla vanhan, rohkaisevan kirjan Kaysta, joka painoi 28 kiloa 36 vuotiaana, ja jonka piti kuolla ja kohdata Jeesus, ennen kuin hän parani. Hänellä oli kolme erilaista niveltulehdusta, ja vuosikausien ankarat kivut.

Lopulta Kay ei voinut juodakaan mitään. Jeesus sanoi, että kirnupiimää sinä voit juoda, ja sen avulla Kay alkoi vahvistua. Kirnupiimässä on kuulemma lääketieteellisesti tutkitusti oikeat aineet tuohon vaivaan.

Valtava, virvoittava, uskontäyteinen kirja. Suosittelen, jos saat käsiisi.

Kartanoromaani. Vähän köppäinen, mutta menetteli. Mitään uusia, lennokkaita ajatuksia se ei synnyttänyt.

Sain upouuden kirjani käteeni ja ihmettelin, onko joku mennyt sitä korjailemaan, sillä se vaikutti ihmeen mukavalta. Jumala on siunannut totisesti kirjan kirjoittajaa, sillä tunnen hänet aika hyvin, ja tiedän, että hän on hyvin tavallinen tallaaja, mutta näyttää ottavan Jumalan tosissaan. Ja Jumala hänet ja hänen perheensä!

Kesti kauan saada tämä mainio kirja loppuun. Yanceylla on kyky kirjoittaa mielenkiintoisesti, kuin romaania eikä kuivaa asiatekstiä, vaikka teksti on asiallista.

Hiljattain joku moitti kovasti Yanceyta homouden suosimisesta. En tiedä, onko hän mennyt liian pitkälle hyväksymisessään, mutta se, miten hän kirjoittaa meidän uskovien vääristä asenteista, on huomionarvoista.

Paavo Rauskanen sanoi (Päivin pesula, tammikuussa, radio Deissä), kuten itsekin ajattelen. Häntä ärsytti se, että vaikka jonkun kanssa olisi täysin samaa mieltä jostain asiasta, mutta tämä saa tietää, että kuulut eri puolueeseen kuin hän, välit kylmenevät välittömästi.

Jeesuksen opin mukaan meidän tulisi rakastaa jokaista ihmistä, olivat hänen arvonsa/aatteensa sitten millaiset hyvänsä. Se, että hän on Jumalan kuva, kuten minäkin, pitäisi olla riittävä syy nähdä hänessä jotain hyvääkin.

Itselläni on paljon kasvamista tässä asiassa. Olen vasta oivaltamassa jotain siitä!

Agronomityttö opiskelussaan loppusuoralla, maanviljelijäveli kuolee yllättäen, ja niin tytöstä tulee maatilan isäntä. Maalla sitten sattuu kaikenlaista. Romantiikkaakin. Avioliitot hajoavat, lapset ovat heittopusseina ja käräjiäkin käydään likaisin keinoin. Tämän päivän todellisuutta. (helmikuu)

Nauraa pihisin jälleen tätä hauskaa, elämänmyönteistä kirjaa lukiessani. Herriotilla on oivallinen kyky kuvata luontoa, ihmisiä ja eläimiä. Hän asettaa itsensä naurunalaiseksi. Suosittelen todella tätä kirjaa: helppolukuinen ja nauruhermoja kutkuttava!

Tarina nuoresta naisesta, joka asui toisten nurkissa 1800-luvun lopun aikoihin. Hän päätyi puolisoksi mökkiin ja sai tyttären. Tytär joutuu kasvattilapseksi vanhempien kuoltua, ja hänen elämänsä kuvaus on mielenkiintoista. Kirja on eteläpohjanmaan murteella kirjoitettu, ehkä sitä on korostettu turhankin paljon, mutta juonen kulku on todentuntuinen. Kirja päättyy hyvin romanttisesti ja onnellisesti!

Vinkki miehille: kunpa ymmärtäisitte, miten vähästä nainen tulee onnelliseksi, niin ihmettelisitte! Kirjan molemmat naiset kaipasivat tulla hyväksytyksi sellaisena persoonana kuin ovat: että heitä ikävöidään heidän itsensä takia, kaivataan ja rakastetaan.

Mieheltä kuoli lapsi, sitten vaimo. Hän masentui ja suri. Hän sai masennuslääkettä, kahtakin, ja paria muutakin lääkettä, jotain rauhoittavaa vissiin, kun hän käyttäytyi aggressiivisesti. Näin hänet lamaannutettiin.

10 vuotta mies makasi, hoitajat vaipatti, syötti. Eräs hoitaja, joka oikeasti oli toimittaja, unohti antaa iltalääkkeet ja mies elpyi.

Ehkä tuo oli kirjan tärkein viesti. Muuten siinä oli arvojensa puolesta sitä ja tätä.

Pelottavia ajatuksia tuli mieleeni: kun moraali/arvomaailma luhistuu Suomessa vielä vähän lisää, potilaan ja yleensäkin heikon ihmisen kohtalo on arveluttava.

Ilman Jumalaa olisi vaikea uskaltaa elää yhteiskunnassa, johon olemme luisumassa syvemmälle. Kunpa Jumala antaisi herätyksen meille kaikille!

Mustonen kirjoittaa maalaisaiheista, romanttisia, realistisia tekstejä.

Tämän kirjan henkilöt elävät 1950-lukua, Suomessa on olympialaiset, unkarilaisia on mukana siellä ja nuori Eeva rakastuu unkarilaismieheen ja lopulta päätyy Unkariin juuri kansannousun aikoina. Toinen päähenkilöistä avioituu suomalaismiehen kanssa, joka osoittautuu narsistiksi, vaikka sitä nimitystä ei tuohon aikaan käytettykään.

Mielenkiintoinen, eilisilta venyi pitkäksi, kun en malttanut lopettaa lukemista.

Olen lukenut aiemminkin tämän maalaisidyllisen tarinan. Kaupunkilaisyksinhuoltajaäiti kolmen pienen lapsensa kanssa muuttaa maalaiskansakoululle ja tuntee tulleensa kotiin. Hän voi tehdä etätyötä ja lapset saavat vaarin, joka heiltä on puuttunut.

Kaunista, maaseudun tytölle tutunoloista kerrontaa.

Meinasin jättää kirjan kesken, kun se tuntui niin kevyeltä, mutta hyvä kun en jättänyt. Kirjan päähenkilö on Viola, joka menee naimisiin kirjailijamiehen kanssa, joka oli aikamoinen narsisti, loppuun asti. Lapset eivät oikein ymmärrä äitiään, mutta kirjan lopussa sekin asia selviää. Sanoisin, että hyvä kirja.

Kirja on jaettu pieniin kappaleisiin ja jäsennelty hyvin, joten sitä on helppo lukea. Rohkaisevaa, uskoa vahvistavaa tekstiä. Suosittelen. (maaliskuu)

Ihana kirja orvosta Emiliasta sisaruksineen ja lapsineen. Valoisa kirja, vaikka surua on niin paljon. Hyviä ihmisiä riittää kuitenkin ja Jumala lähettää apua. Elämässä on paljon kaunista ja hyvää köyhyyden ja ahdingon keskellä.

Sain tänään loppuun, aloitan jälleen alusta. Olen rukoillut voimaa ja intoa Jumalalta, että syttyisi uusi into pureutua Raamattuun, ja hän on alkanut vastata siihen. Omasta voimasta ei kykene eikä halua lukea sitä, en minä eivätkä muutkaan. Jumala sen vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta.

Samanlainen asetelma kuin kirjailijan toisessa lukemassani kirjassa. Noin 60v eronnut kahden lapsen äiti pohtii ajatuksiaan, käy työssä, huolehtiia kahdesta lapsenlapsestaan, palstastaan. Amanda on naisen 11 vuotias koira, jonka hän nukututtaa, koska perheessä on allergiaa. Amanda seuraa ajatuksissa, surutyötä tapahtuu kaiken muun elämän ohessa. Kevyehkö, helppolukuinen, nasevakin välillä.

Huomasin yllättäen, etten olekaan rekisteröinyt tätä kirjaa. Unohdin kai, kun vein kirjan heti luettuani äidilleni, joka piti kirjasta myös tosi paljon, sillä se peilasi hänenkin elämäänsä pojan perheen naapurina, kuten teoksen 60v eronnut nainen, joka muutti poikansa kanssa samaan talokompleksiin asumaan.

En suinkaan lukenut päivässä tätä kirjaa, kun eilen lisäsin edellisen kirjan, vaan luen monta kirjaa yhtä aikaa, mielialasta riippuen.

Tämän olen lukenut jo kerran, pari aiemmin, joten nyt vain harpoin, enkä jaksanut kovin innostua. Kevyttä, helppoa ja maalaiselämä kiehtoo ja tuo lepoa maalaistytölle!

Harvinaisen kevyt kirja. Oli siihen yritetty syvyyttäkin, mutta sekin oli aika matalaa. Jollakin lailla pinnallinen kirja, jossa ei ollut kauheasti päätä tai häntää, mutta ei mitään rumaa tekstiä, joten näköjään luin sen. Joskus tarvitsee kirjaa, jota lukiessa ei tapahdu mitään itsessä, kuten ei kirjassakaan.

Kirja kertoo ikään kuin päiväkirjamerkintöinä synnyttäneen äidin keuhkokomplikaatiosta ja suuresta leikkauksesta siihen asti, kun hän pääsee kotiin. Kirjoittaja pohtii lähes joka sivulla Jumalaa, hänen olemustaan. Jeesustakin kirjoittaja ruotii, mutta ei ymmärrä häntä ollenkaan. Välillä teksti oli kuin jumalanpilkkaa, mutta toisaalta se kertoo ei-uskovan ihmisen epätoivoisesta yrityksestä ymmärtää Jumalaa. Mahdotontahan se on, ellei Jumala itse ilmesty ja anna Pyhää Henkeä ja ymmärrystä.

Kirjaston vaihtopöydältä nappasin tämän eilen. Kirja vaikutti hiukan samanlaiselta kuin Montgomeryn Sininen linna, ja olikin hiukkasen sellainen.

Surullista romaanissa oli erään ällöttävän keinottelijaisän käytös, joka johti sisarusten väliseen sukurutsaukseen, mutta siihenkin tuli onneksi loppu.

Kirjassa oli ideaa ja rakkaus voitti: vastapuolessa pitää olla "sitä jotain".

Hännikäisen kirjoissa on jotain tuttua, vähän maalaista ja toisaalta myös itselleni vierasta. Ei mitään päivänpaistetta ole henkilöiden elämä. Eromisia, yksinäisyyttä, ikäneitoutta ja sen johdosta nälvimistä. Mutta myös onnea ja rakkautta.

Meni lukemistoni kevyeksi, kuten tästäkin kirjasta voi havaita. Tässä viehätti se, että kaupunkilaistyttö lähti maalle opettajaksi, ja sai siellä hyvää aikaan lasten kanssa.

Tietysti romantiikka kukki, eikä aina oikeissa kohdin. Mutta onneksi lopulta oikeinkin!

Jälleen nuoren kaupunkilaisneidon pako maalaiskoululle haavojaan nuolemaan. Ja sieltä löytyy karski, kunnon mies rinnalle. Romanttista, ah, niin romanttista välillä lukea tällaista, kun ei mitään muuta jaksa.

Kirjan iästä johtuen teksti poikkesi nykyromaaneista. Se mukava puoli siinä oli, että kaikki ei ollut täysin ennalta arvattavissa. Hiukan lapsekasta kuitenkin. Löysin kirjaston vaihtopöydältä, minne vein toisen. Taidanpa viedä taas vaihtoon ja valita uuden.

Sen verran hyvä kirja, että luin yhteen pötkyyn. Aamulla viideltä lopetin. Hullunhommaa lukea yökaudet, enkä yleensä syyllisty moiseen.

Ihmisen raadollisuus tuli ilmi kirjassa. Toiselle ei sallita sitä, mitä itselle sallitaan. Anteeksianto voi joskus tulla liian myöhään, ja joskus asioita ei kyetä selvittämään, vaikka pitäisi. Mutta aika hyvin tässä kirjassa kuitenkin kävi, ja selkärankaakin tytöiltä löytyi.

Puolivälissä kirjaa huomasin, että juonessa on jotain tuttua. Onneksi en muistanut loppua, vaikka olin tosiaan lukenut teoksen jo ennenkin. Mutta siinä oli sopivat puitteet, ei täysin ennalta arvattavat. Söpöjä tuollaiset köyhän tytön äkkirikastumiset ennestään tuntemattoman isoisän johdosta.

1953 kirjoittaja näki junakoiraksi nimitetyn Lampon kai ensi kertaa. Teos on rakkaudellinen, sydämellinen kertomus koirasta, joka ilmeisesti oli jäänyt Italiaan laivasta, joka lähti Amerikkaan. Sen jälkeen se asui erään miehen luona, mutta siirtyi sitten pienelle asemalle, josta käsin se teki päivittäin matkoja ympäristöön. Se tiesi aikataulut, ravintolavaunut eikä mennyt väärään junaan kuin muutaman kerran. Ei ollut väliä myöhästyikö juna tai mille raiteelle se tuli. Lampo tiesi sen kai jonkin ylimääräisen aistin avulla.

Joka aamu Lampo matkusti junalla saattelemaan kirjoittajan tyttären tarhaan ja myöhemmin kouluun. Se kulki emännän mukana ostoksilla, ja palasi sitten junalla vakioasemalle.

Metsästyskoiraa Lamposta ei tullut. Se ei haistanut lintua vieressään, mutta haistoi junan viiden kilometrin päähän, kuten sen isäntä harmissaan totesi. Kun pyssy paukahti, Lampo häipyi ja juoksi lähimmälle asemalle ja sieltä kotiin saattelemaan tytärtä tarhaan. Isäntä etsi sitä turhaan.

Todella hellyttävä kirja. (huhtikuu)

Kuuntelin tätä Arin kanssa. Kirja on lohdullinen. Monet ystävät tuntevat Anjan, itse en tunne. Häntä kiusattiin pienikokoisuuden takia, ja elämä oli kovaa. Mutta Herra piti huolta ja rohkaisi lastaan.

Oi, miten nautinkaan tästä kirjasta! Kirjan hengelliset arvot eivät ole täysin kohdallaan, mutta kirjassa on kauneutta, toisista huolehtimista, itsensä likoon laittamista, jos on sitten sellaisiakin ihmiskuvia, jotka välittävät vain itsestään.

Lainaan jatkossa kirjailijan muitakin teoksia.

Minun ei pitäisi lukea näin pitkiä kirjoja, tai kirjat saisivat olla vain 200-sivuisia. Tämä oli niin hyvä kirja, että se piti lukea kerralla. Eikä se käynyt kädenkäänteessä. Vaimo kuolee ja häneltä jää kolme lasta ja sureva, masentunut mies. Kirja on realistisen tuntuinen ja teksti ei ole seksististä, kuten nykykirjat usein ovat. Romantiikkaa ja lämpöä tulviva tarina, kuten takakannessa sanotaan. Suruun auttaa vertaistuki, lähellä oleminen. Ihanaa luettavaa.

Olipa virkistävä lukuelämys. Ennalta-arvaamaton aika pitkälti. Erilainen. Tarina kertoo meksikolaisesta tytöstä, joka muuttaa laittomasti rajan yli Yhdysvaltoihin, sillä kotiseudulla häntä pidetään noitana valtavan syntymämerkin takia, joka on hänen selässään. Mielenkiintoisen tarinan kautta, jota kertoo mielisairaalapotilas tytölle, tämä paranee vähitellen ja eheytyy, kuten potilaskin. Kaunis kertomus!

Löysin kirjaston vaihtopöydältä tänään tämän ihastuttavan nuortenkirjan. Kerrassaan suloinen ja kaunis tarina. Siskokset muuttavat kahdestaan kaupunkiin tätinsä luota, jossa ovat asuneet 10 vuotta vanhempien jätettyä heidät. Nyt nuoret naiset hommaavat oman asunnon ja työtä, ja elämä järjestyy kaikin puolin hyvin. Ihana lukuelämys kovan maailman keskellä!

Oli aika ankea kirja, mutta ankea oli naisen elämäkin. Isä elämöi koko lapsuuden, sitten pari eri aviomiestä, joita nainen passasi ja palveli. Välillä ihmetteli, miten hän ei ollenkaan osaa olla, kuten mies tahtoo.

Molempien miesten kuoleman jälkeen joku sukulainen syytti naista miehen hylkäämisestä, vaikka nainen oli kaikkensa tehnyt.

Kirjan lopussa sain vaikutelman, että nainen ei ollut päässyt irti peloistaan ja kuolleitten miestensä vaikutuksesta.

-tässä välissä luin erään kirjan, joka oli niin pimeä, etten mainitse kirjan tekijää. Oli isä, joka olikin oma veli, kun äiti oli maannut appiukkonsa kanssa, sillä aviomies ei voinut saada lapsia. Oli homosuhteen ihannointia ja muuta nykyajan ihannoimaa kauhistusta. Kirja olikin vasta pari vuotta sitten ilmestynyt. Luin sitä vain paikoin, ja ajan kuvana se oli varmaan todellinen.

Kirja kertoo kaksossiskoista, joista toinen vanhainkodissa, toinen itsekseen asuva. Naiset kohtaavat vanhainkodissa, jonne ilmaantuu myös yhteinen lapsuudentuttu, toisen nuoruudenrakkaus. Parin viikon päästä siskokset täyttävät 90 vuotta, ja koko konkkaronkka lähtee viettämään sitä toisen siskon kotiin. Toinen siskoista on kiltti, alistuva. Toinen räiskyvä ja ilkeä. Keskustelut ja muu kommunikointi noiden kolmen välillä ovat mielenkiintoisia, jotenkin uskottavaakin kaikessa karuudessaan. Hyvä kirja!

Kirjan puheenvuorot käydään eteläpohjanmaan murteella. Kirja perustuu tositapahtumiin Liisan kohtalosta.

Vaikka kirjassa tapahtuu raskaita asioita, kertoohan se 1930-40 lukujen aikaisia tapahtumia, niin se on helppolukuinen ja mukava lukukokemus. Lainaan lisää Peltoniemen teoksia. (toukokuu)

Olipa ihana lukukokemus tämäkin. Edellinen osa oli faktaa, tämä fiktiota, mutta totta olisi voinut olla tämäkin, vaikka nyt sujui kaikki ylen hyvin verrattuna todelliseen elämään eli edelliseen kirjaan.

Suosittelen lämpimästi näitä Peltoniemen kirjoja!

Tämä kotiopettaja oli mies vaihteeksi, joka opetti kauppaneuvoksen jälkikasvua. Perheenjäseniä kuoli, ja takana ei ollut luonnollisia kuolemia.

Kirjan takana sanotaan: "viihdyttävä, romanttinen romaani - ajankuvaa kartanon ja ruukinkylän elämästä 1830-luvulla."

Tuomisen 1. osa uudesta sarjasta.

Kirja kertoo vilpittömästi vaimoaan rakastavasta miehestä, joka ei tunne pikaisesti naimaansa vaimoa ensinkään. Tämä osoittautuu kevytmieliseksi, joka vaihtaa miestä sitä mukaa, kuin hehku ja rahat loppuvat.

Isä nappaa yhteisen tyttären äidiltään, sillä hän halua antaa tytölle normaalin ja terveen elämän. Mutta se vaatii isältä paljon. Hyvä tarina, mielenkiintoinen loppuun asti. Tosin kurkkasin viimeiselle sivulle jo puolivälissä ;)

Jälleen hyvä kirja. Perheenisä ja aviomies narsisti, joka haluaa hallita, määrätä ja vahtia vaimoaan kuin haukka. Kaikenlaista tapahtuu, mutta sitten onneksi vaimo ottaa vastuun omasta elämästään eikä enää kynnysmattoile. Ei helppoa, mutta mahdollista - ainakin romaanissa!

Oli hyvä kirja. Vasta viime sivuilla selvisi, kuka rannalle jätetyn vauvan äiti on. Siinä tarvitaan oveluutta juonen kehittelyssä. En tietenkään allekirjoita kaikkea kirjan kertomaa, mutta mehän elämme maailmassa, emme paratiisissa.

Näissä runoissa on paljon sanottu. Kiitos, Eila, tästä!

Eila Laasanen on julkaissut kolme runokirjaa jo aiemminkin.

"Muistoissani Lappajärvi" 1998
"Ovien kynnyksellä" 2003
"Vuorilta hän katsoo" 2006

Kirja on vanha, ja se imaisi mukaansa. Elämä tuona aikana Skotlannissa oli hyvin erilaista kuin nykypäivä. Teos kertoo orpopojan saapumisesta asumaan äitinsä suvun luo. Ukki on sairaalloisen saita, mummi alistettu, isoisä huikentelevainen ja isoäiti uskovainen. Poika itse on katolinen.

Kirjan loppu on yllättävän iloinen, vaikka pojan elämä on aika ankeaa. Kuitenkin hän saa rakkautta ja hyväksyntää. Isoisä varsinkin on lämmin ja rakastava omalaatuisuudestaan huolimatta.

Mangsin tekstit ovat puhuneet minulle ennenkin, ja niin tämäkin kirjanen. Syvällistä, mutta helppolukuista tekstiä. Hän sanoo muun muassa:

"Älä milloinkaan leiki Kristuksen kutsuessa ja Hengen kehottaessa!" s. 115.

Kirjan otsikko viittaa Jumalan armoon. Hän on valmis antamaan anteeksi, niin että voimme aloittaa aina uudestaan. "Eikö ole parempi tuhannen lankeemuksen ja tuhannen uudistumisen tietä tulla taivaaseen kuin epätoivoisena kääntyä hänestä, joka yksin voi auttaa harhaantunutta sielua kotiin?" s. 116.

Mielenkiintoinen kuvaus talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan ajoilta. Päähenkilö jää sotaleskeksi ja monien vaiheiden kautta palaa ammattiin valmistuneena takaisin Lappiin.

Olen lukenut kirjan ennenkin. Surullinen kuvaus perheestä, jossa liian myöhään huomataan, että perheenjäsenet eivät ole osanneet antaa tunnustusta toisilleen ajoissa. Vaikeneminen vaikeista asioista ei ole hyväksi, sillä luurangot kaapissa pistävät koko kodin haisemaan.

Hyvä kirja.

Jokaisessa uudehkossa kirjassa kuuluu kai olla homopari, ettei kukaan vain kuvittele kirjailijan olevan suvaitsematon. Tässäkin tapauksessa kyseinen perheen poika on homo. Isoäiti etunenässä haluaa järjestää avioliittoon vihkimisen pappeineen kaikkineen pojanpojalle ja hänen miesystävälleen. Kaikki ovat niin hyväksyviä, jotta ei minkäänlaista poikkipuolista ajatusta.

Viehättävän Charlotten on myös muhittava vuoteessa useamman miehen kanssa. Eihän toki muuten voi mitenkään tietää, onko toinen "seksuaalisesti sopiva".

Kirjassa oli hyvääkin, mutta sen arvot peilaavat tätä aikaa, joka on vieras kristinuskolle ja ihmisen koskemattomuudelle.

Kirjailijan tärkein romaani. Oli siinä loistava juoni. Kirjan nimi tulee päähenkilön isän maalauksesta, josta tuli kiistakapula päähenkilön lasten elämässä.

Itse pidin enemmän kirjailijan edellisestä lukemastani kirjasta, Talvipäivänseisaus. Tässä oli pitkiä kuvauksia kunkin elämästä, minua hiukan pitkästytti.

Ikävää Pilcherin kirjoissa oli "kaunis moraalittomuus", tietämättömyys Totuudesta. (kesäkuu)

Tiivis, erinomaisen hyvä ja opettavainen kirja tämä kuten kaikki Redpathin kirjat. Olen ostellut niitä useita - aina kun näen kirpparilla. Suosittelen!

Luin ties monennenko kerran tämän kielellisesti hauskan kirjan. Juoni oli jo valmiiksi tuttu, mutta nautin sanakäänteistä ja vertauksista, joita Valtonen käyttää.

"Minulla on niin ihmeen hellä sydän. Surulla ja suurella karvaudella täytyy vain todeta, että itse olen ainoa, joka sen huomaitsen."

"Hämmästyin ja repäisin vaatteeni (nenäliinan)."

"Onhan sulla, raakkulehella, pirtua vielä taskussasikin! ja vaarinkin olet juottanut humalahan! Sitten sä rupeat kosimahan opettajatarta!"

Luulin lukeneeni kaikki Herriotin kirjat, mutta tämä olikin minulle lukematon. Yhtä hauska ja lämmin kuin kirjailijan muutkin kirjat. Nauran ääneen välillä, kun jutut ovat niin inhimillisiä ja mukavia.

Erikoinen kirja. Se on kirjoitettu 10-vuotiaan pojan näkökulmasta. Poika asuu äidin kanssa, yllättäen hän saa pikkusisaren, jolla on sama isä kuin pojalla, mutta eri äiti.

Tyttö vaikuttaa vajaamieliseltä, mutta hänen vammansa johtuvat äidin huumeriippuvaisuudesta. Tytön heikkous saa uudessa äidissä tämän lapsuudenvammat aktivoituimaan, ja äiti sairastuu, mutta paranee myös.

Kirjalla on aika yllättävä loppu. Se voisi olla realistinen, mutta romanttisempaa olisi ollut, jos se olisi päättynyt toisin.

Kirjassa kuvataan tarkasti merimiehen elämää. Itseäni jäi puhuttelemaan se, että vaikka miehellä oli vaimo, tästä kerrottiin ehkä kymmenellä lauseella koko kirjassa. Mutta eihän vaimo ollut kirjan aihe. Jos nainen kirjoittaisi vastaavan, luulen, että puolisolla olisi kuitenkin suurempi osuus kirjassa, olkoon aihe mikä hyvänsä.

Hyvä, mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa. Parasta oli se, että mies varjeltui monesta vaarasta ja tuli lopulta uskoon.

Kirjan aviopari oli ollut naimisissa 28 vuotta. Mies oli tasainen ja vakaa, nainen mahdoton koheltaja! Nauroin välillä ääneen hänen tempauksilleen, mutta osan kirjasta jätin lukematta ja siirryin suoraan viimeisille sivuille. Nainen ei oppinut koheltamisestaan mitään:

"Maggie tajusi äkkiä selvästi oman elämänsä ympyränä. Se toisti itseään loputtomiin eikä siinä ollut toivonhiventäkään." s. 338.

Siitä olin iloinen, että pariskunta oli kasvanut yhteen, tunsi toisensa ja mies hyväksyi naisen ja rakasti tätä sellaisena kuin tämä oli. Sitähän me jokainen tahdomme!

Hyvä kirja. Pidän kirjoittajan tyylistä ja kerronnasta. Ei turhan jauhamista, vaan inhimillistä, todellisen tuntuista elämää. Lopussa jäi muutama asia auki, mutta lukija voi itse ajatella asioiden jatkuneen parhain päin. Ulpu, eläkkeellä oleva opettaja, on päähenkilö, ja mukaan tulee poika, miniä, entinen vävy, joka menee uusiin naimisiin, kun Ulpun tytär on kuollut ensimmäisen lapsen syntymään. Ex-aviomieskin palaa kuvioon. Tämän tyylinen tarinointi on minusta mukavaa.

Harvinaisen paljon hämyhöpöä. Esimerkiksi huoran ammatti pitäisi erään kirjan keskeisen henkilön mukaan vakinaistaa ja julistaa oikeaksi työksi, koska "kuitenkin niitä on aina ollut".

Jos moni tekee jotain tai jokin asia on yleistä, asia on silloin muka oikein. Asia ei ole niin. Joskus voi olla jopa niin päin, että suuri osa ihmisistä on väärässä, ja vain harva oikeassa. Siitä huolimatta enemmistön mielipide ei ole oikea, vaan se, mikä on totta ja oikein. Sen taas määrittelee Jumalan laki, Jumalan Sana, joka on kirjoitettu jokaisen sisimpään ja Raamattuun vahvistettu. Sitä meidän olisi syytä kuunnella ja totella.

Tämähän oli toki "vain" romaani, mutta nämähän juuri ovat asennemuokkaajia!

Mikä kirjassa sitten oli hyvää, jos sitä oli? Se oli anteeksiannon tärkeys ja merkitys. Kaiken a ja o meidän jokaisen elämässä.

Uusin. 8. osa Katriinan tarinaa. Koskettava ja puhutteleva. Toivon, että tälle tulee vielä jatkoa.

Tässä kirjassa oli enemmän toivoa kuin joissakin aiemmissa, tai minulle se avautui niin. Se johtunee siitä, että Katriina ei lannistunut, vaikka mies hylkäsi ja hän jäi yksin lasten kanssa. Itsehän olen vähän samassa tilanteessa, vaikka mieheni ei todellakaan ole hylännyt minua, sairaudelle emme kumpikaan voi mitään.

Korpelan viimeiseksi jäänyt teos, joka on julkaistu ikään kuin keskeneräisenä. Kuitenkin kirja on valmis ja hieno, puhdashenkinen lukukokemus. Siinä on toivon ulottuvuus, eikä se ole raskas luettava.

Nuori vaimo jää miehensä vahvan sisaren jalkoihin, hänellä on vain unelmat. Mies palvoo siskoaan, vaimo on yksin. Sitten tapahtuu jotain, mikä muuttaa koko perheen ajatukset raikkaammiksi. Itse voi kuvitella lisää!

Suosittelen!

Hyvä kirja. Ihmissuhdeviidakkoa, ihmisen raadollisuutta, alistamisen halua, koston janoa. Lopputilanne yllättävä, aika surullinen, mutta toivo kuitenkin virisi.

Tuomisella kyky kirjoittaa mielenkiintoisesti.

Kaunis nimi kirjalla, sisältö onkin sitä huimempaa. Lopulta kirjasta sukeutuu rakkaustarina, mutta se sisältää rikkinäisyyttä ja sivukujien elämää vähän turhankin paljon. Kaunista kirjassa on rakkaus, joka ylittää inhimillisen ajattelun ja tämän maailman rakkauden, vaikka kirja ei olekaan hengellinen kirja, todellakaan. Mutta puhdas rakkaus on aina ihmeellistä, se on Jumalasta.(heinäkuu)

Kirjan tapahtumat ajoittuvat 1900-luvun alkuvaiheisiin Helsingissä. Suomi joutuu Venäjän alistamaksi ja alkaa taistella vastaan. Bobrikov asettuu johtamaan Suomen suuriruhtinaskuntaa.

Mielenkiintoinen, romanttinenkin, ei liian jännittävä minulle. Aloitan toista osaa.

Huovin saha Satakunnassa 1920-luvulla on keskipiste kirjassa. Paljon ihmiskohtaloita, punaisten ja valkoisten suhteita, köyhyyttä, rikastumista keinottelemalla toisten kustannuksella. Lama iskee, jolloin keinottelijat menettävät kaiken. Tuttuja kuvauksia pohjalaisten luonteesta, tuttua, tuttua. Haen kirjan seuraavan osan luettavakseni tänään.

Työttömyys, konkurssit ja pakkohuutokaupat kuuluvat 1930-lukuun. Lindan elämäntarina jatkuu. Nyt hän yrittää jatkaa sahan pyöritystä yksin jäätyään leskeksi. Mukaansatenmpaava kirja. Lainasin jo seuraavan.

Kirjasarja on edennyt neljänteen, viimeiseen osaansa. Ollaan 1940-luvulla. Sarja jatkui loppuun asti jännittävänä ja mielenkiintoisena. Romantiikkaa, todellista elämää, sellaista kuin se on tässä maailmassa. Kirjan ensimmäistä osaa en lukenut, katsotaan, jos luen sen jälkeen päin, mutta voi olla, ettei se kiinnosta, kun jatko-osat olen jo lukenut.

Kirja avautuu naisten näkökulmasta sotiemme ajalta. Lotta Svärd -järjestö koulutti yli 100 000 naista moninaisiin kotirintaman puolustustehtäviin. Miehillä oli vankka tuki kotijoukoissa sekä myös rintamalla, jossa lotat tekivät kaikenlaista sairaanhoitotyötä sairaanhoitajien rinnalla, monesta muusta työstä puhumattakaan.

Naiset olivat osoittautuneet paljon miehiä vahvemmiksi, kun piti pitää kiinni sotilaista, jotka vuotivat verta, joiden raajoja amputoitiin ja mitä muuta kauheuksia sodassa joutuikaan kohtaamaan.

Sodan jälkeen voittajapuoli eli NL kielsi lottajärjestön, ja nopeasti lottapuvut piti piilottaa. Jotkut pitivät lottia huorina ja miesten perässä juoksijoina, vaikka suuri osa naisista teki korvaamatonta, pyyteetöntä työtä isänmaamme hyväksi.

Hyvä kirja.

Paksu kirja, ja paljon lukemista. Kirja alkaa sillä, että kaikki perheessä on hyvin. Yhtäkkiä mikään ei ole hyvin. Perheen vahvuuteen sairastanut äiti ei kestäkään enää, ja pakenee hetkeksi. Kaikki menee kotona sekaisin, kun äiti ei enää hoidakaan kaikkea. Ihan hyvä lukukokemus sikäli, että eheytymistä ja kasvua tapahtui. (elokuu)

Mielenkiintoinen historiallinen kuvaus Hackmanin suvusta 1800-luvun Viipurissa. Tällaisesta minä pidän. Julia synnytti 17 lasta, joista 4 kuoli pienenä. Hänen ja Johanin avioliitto kesti yli 50 vuotta. Kultahääpäivänä lapset järjestivät vanhemmilleen juhlan, jossa äidin hiuksille laitettiin kultainen myrttiseppele, ja isälle vastaava rintaan; kuten näillä oli ollut hääpäivänään oikeat myrttikukat.

Inkeriläistyttö käy työssä kaupassa, opettelee asumaan Suomessa. Suomalainenhan hän on, mutta Valpo vie jatkuvasti inkeriläisiä Siperiaan, kuulusteluissa on käytävä nimismiehen luona, pelko pakkoviennistä on koko ajan sydämessä.

Samalla ihana rakkauskertomus.

Kaunis ja hyvä lukukokemus. Kannattaa lukea ensin aiemmat sarjan osat. Suosittelen.

Riemukas kirja miellyttävän eläinlääkärin elämästä armeijassa ja maaseudun eläinten lääkärinä. Nauroin katketakseni monelle jutulle, sillä sanavalinnat ovat loistavia. Pidän todella kaikista Herriotin kirjoista. Suosittelen.

Istanmäen ihmiskuvaus on riemullista. Koulukaverit tapaavat luokkakokouksessa 60 vuoden jälkeen. Yksi naisista on puuhannut yhteiskodin vanhoille ihmisille, ja haastaa koulutovereitaan sinne asumaan. Hän itse toimii hyväntekijänä ja johtajana, ja onkin tiukka pomo.

Viisi heitä asuu viimein yhdessä, kaikki 8-kymppisiä. Istanmäen kielenkäyttö on ronskia, mutta toden tuntuista ja hersyvää. Sain monta naurunpaikkaa, vaikka kirja onkin surullisen luopumisen kuvausta. Lainasin lisää hänen kirjojaan. Aiemmin lukemani oli todella hyvä sekin, saman tyyppinen kuin tämä.

Oikein mielenkiintoinen kirja 1900-luvun alusta Hovikosken kartanon omistajattaren elämästä ja sen ajan elämästä Venäjällä ja Suomessa. Tällaisesta minä pidän.

Ollaan päästy vuoteen 1914 ja 1. maailmansotaan. Puutetta ja köyhyyttä on monin paikoin, mutta Hovikosken Junia-rouva osaa kaupankäynnin taidon ja tekee uskaliaita siirtoja vaikeina aikoina. Hyvä kirja.

Huikea omakohtainen kuvaus inkeriläisperheen vaiheista matkalla Suomeen. Elisa-tyttönen lienee kirjoittajan omakuva.

Perheen isä vaihtoi säkillisen kaalinpäitä hienoon parisänkyyn ja isoon kaapistoon, sillä vanhemmilta oli viety sänky, mutta kaalta heillä oli yli oman tarpeen. Mitä kukaan tekee tavaralla, jos on kuolemassa nälkään!

Suosittelen!

Toinen osa Ojalan omakohtaisesta elämästä kerrottua. Inkeriläisperhe Suomessa, toisten nurkissa, viimein omassa vuokra-asunnossa. Ties monettako kotia pesemässä ja kunnostamassa itselleen.

Elisa-tyttönen joutuu lähtemään kotoa, kun tilaa eikä ruokaa ole riittävästi. Keskikoulu ei tule kysymykseen, vaikka Elisa olisi opinhaluinen ja kyvykäs. Elisan tie vie Petäjävedelle Osuuskaupan myyjättäreksi. Suosittelen tätä kirjasarjaa. Elettyä elämää! (syyskuu)

Novelleja elämän joka alueelta. Ihmissuhteista, vanhojen ihmisten suhteista, avioparin suhteista, lasten ja aikuisten suhteista.

Erittäin osuvaa kerrontaa. Suosittelen!

Romaani leskiäidin perheestä, joka ottaa karjalaisäidin samaan talouteen. Vanhimman pojan vastuullisuudesta, naisten ystävyydestä, kodin rakentamisesta, selviytymisestä ylipäänsä sodan aikana Suomessa.

Luin yhdeltä istumalta, oli mielenkiintoinen.

Ensimmäinen lainaamistani Autereen kirjoista. Teos kuvaa erään kaupungin tai oikeastaan muutaman talon asukkaita 1900-luvun alkupuolelta, jolloin oli koulut erikseen tytöille ja pojille.

Kirjan tekee sekavaksi se, että siinä kuvataan kukin jakso eri ihmisen näkökulmasta. Joutuu miettimään, että kukas tämä nyt onkaan tässä tarinassa.

Vanhahtava tyyli leskirouvan kirjeissä on vähän samaa luokkaa kuin hyvin vanhat kotimaiset elokuvat: naiivin tuntuista ja etäistä.

Jatkoa Kirjepostia -kirjalle. Nyt henkilöt olivat jo tuttuja, sujuvaa kerrontaa. Kirja kertoo ajasta, jolloin opettajat ottivat vaimon oppilaidensa joukosta. Tyttö jäi saman tien kotia hoitamaan. Jokainen tällainen liitto ei onnistunut. Palvelijoita lähti Amerikkaan, kotiin jääneet saivat kirjeitä sieltä. Amerikassa sai pitää vapaapäiviä, Suomessa palvelijalla ei ollut juuri muuta elämää kuin tehdä työtä. Yksi vapaailta viikossa.

Ihan mielenkiintoista tarinaa ihmisistä, joiden elämään hengelliset asiat eivät kuulu paljonkaan. Oletan, että sarja jatkuu.

Varsin mielenkiintoinen kirja neljän sukupolven naisista. Määrätietoista porukkaa.

Hilda saapuu neljän tyttären kanssa v.1905 Lappeenrantaan. Sukupolvet vaihtuvat, ja ihmeellisesti miehet kuolevat sodassa tai tapaturmaisesti. Mutta naiset selviävät vahvan luonteensa avulla.

Lopulta rikkaus ei sittenkään ole onnen pohja, vaan rakkaus se sittenkin on.

Erinomaisen hyvä lukukokemus. Vaimo kirjoittaa miehensä päiväkirjaotteiden sekä kirjeenvaihdon avulla miehensä elämäntarinan. Jim kuoli intiaanin keihääseen neljän nuoren toverinsa kanssa yhdessä, kun oli viemässä evankeliumia heille.

Ikään kuin Jim Elliot olisi tiennyt kuolevansa nuorena, niin täysillä hän eli. Kirja on helppolukuinen ja hyvin syvällinen. Suosittelen, jos saat käsiisi.

Kahden tyttären elämää ja kasvukipuja. Äiti on lähtenyt, kun tytöt olivat pieniä. Isä ja täti ovat kuuluneet perheeseen. Tytöistä toinen on tunnollinen, toinen onnistuu pilaamaan kaiken. Lopulta kaikki käy hyvin. Tällaista voisi oikeasti tapahtua.

Yrjö Savola on isäni serkku, asuu vaimonsa kanssa Vaasassa ja on jo hyvin iäkäs. Hän on kirjoittanut kirjansa nuoruutensa ja lapsuutensa leikeistä Lappajärvellä sekä Nivalassa, jossa hänen kaksi vanhempaa veljeään asuivat. Yrjö joutui lähtemään Nivalaan hevosmieheksi veljilleen avuksi, vaikka olisi mieluummin ollut kotonaan Lappajärvellä.

Kirja on mielenkiintoinen, siinä on paljon tuttua, koska itsehän olen samaa sukua. (lokakuu)

Liekö omakohtainen kokemus, siltä vaikuttaa. Nuori tytär, sittemmin vaimo ja äiti, syvällä saaristossa. Yhdeksän lasta hän synnyttää, kaksi hautaa ennen kuolemaansa, samoin miehensä.

Karua, mutta Jumalaan turvautuminen antaa voimaa elää. Pimeissä vaiheissa vaimon mieli meinaa murtua, mutta hän nousee taas ja jatkaa matkaa tyytyväisenä.

Tasapainoinen kertomus, usko antaa voimaa.

Mielenkiintoinen kirja. Amy makaa vuoden masentuneena äitinsä kuoleman jälkeen. Hän kuulee ääniä, jotka herjaavat häntä äidin äänellä. Amy saa kirjeen, ja se nostaa hänet vuoteesta selvittämään äitinsä nuoruuden aikaista elämää.

Totuus vapauttaa Amyn, ja myös sen, joka kertoo totuuden Amyn äidistä. Kirjassa tunkee läpi psykologinen neuvonta jossain kohden, mutta se ei oikeastaan häiritse. Erilainen lukukokemus vähään aikaan.

Sain upouuden kirjan käteeni. Se nostatti lopussa kyyneleet silmiini, niin ihmeen kaunis ja upea kuvaus sokean, kehitysvammaisen Veikon elämästä kertova kirja on.

Kirja on kerrottu Kirsti-siskon kertomana. Kysymyksiä on heitetty ilmaan ehkä liikaa, tai minä en vain jaksanut jäädä vastauksia miettimään, vai oliko tarkoituskaan? Mutta kirja on huippu, suositeltava jokaiselle.

Jokainen ihmiselämä on elämisen arvoinen, ja vammaisen elämän merkitys on uskomaton ns. terveiden elämän rikastuttajana.

Kirjassa on kirjailijaliitteitä melkein kymmenen sivua.

Ajatuksia herätti se, että kirjojen omistamisesta voi tulla mania, pakkomielle. Asioita pyöriteltiin kirjallisuuden ympärillä joka suuntaan. Harppomalla luin teoksen, jotain siitä jäi käteen.

Kirjailijan esikoisteos. Pettymys minulle kaiken kaikkiaan. Luin sitä, koska siinä oli muutamia tosi nasevia oivalluksia.

Tuuli haluaa naimisiin, ja päättää tehdä sen 30v syntymäpäivänään. Sulhasesta ei ole tietoa. Hän tekee treffit kuntosalilla miehen kanssa, joka osoittautuu papiksi. Tuuli varaa papin ja kirkon, se tapaamisesta jää käteen.

Kirjoittaja rönsyilee turhan paljon minun makuuni. Tuuli nappaa miehen sänkyynsä, kun sellainen ilmestyy takkaa pystyttämään. Siinä vaiheessa aloin vain harppoa kirjaa, ja totesin, että Mikon lisäksi löytyi Anttia ja Eetua ja muita sänkykavereita siinä määrin, että kirja oli synkkä pettymys minulle.

Kirjassa todettiin, että Tuuli touhusi kaikkea sitä, mikä on tavallista ja normaalia 20-vuotiaalle. Ei moraalin häivääkään. Terveellistä lukea tällainen kirja sikäli, että ymmärtää, että hengen valot ovat keskimääräiseltä kansalaiselta sammuneet tänä aikana. Harmitti kuitenkin, että käytin aikaani tähän, kun olisin voinut käyttää sen paremminkin.

Uskon, että kirjailija voisi kirjoittaa hyvän kirjan, kun jättää rönsyilyt pois ja pysyy oleellisemmassa. Vai onko rönsyily jollenkin oleellista, en tiedä. Samoin hänellä on kyky tuoda humoristisia juttuja tekstiinsä.

Mainio kirja. Perheenäiti hoitaa perheensä täydellisesti, neljä lasta, kodin, miehen, puutarhan ja kaiken. Vaimon mielestä kaikki on niin kuin pitääkin. Hän ei vain huomaa kuunnella miestään.

Mies tahtoo vaimon olevan myös häntä varten, eikä vain äiti lapsilleen. Vaimo ei huomaa, että mies pakenee toisen naisen syliin vaimon täydellisyyttä, kodin ikävyyttä.

Asioita on tarkistettava, ennenkin tilanne saadaan haltuun.

Meitä vahvuuteen sairastuneita naisia on paljon. Jospa uskaltaisimme tulla heikoksi ja tarvitsevaksi itsekin. Silloin miehelläkin on toivoa meidän kanssamme.

Hieno suurteos 14-vuotiaan saksalaistytön naittamisesta Venäjän tulevalle tsaarille, joka sattumoisin on hullu ja kykenemätön saamaan lapsia tai edes kiinnostumaan vaimosta. Leikkisotilailla sen sijaan leikittiin vuoteessa, mutta kylpyä Pietari kaihtoi ynnä muuta siisteyttä.

Kirjassa Katariina käy uskollisen ystävän kanssa läpi elämänsä ensimmäiset 33 raskasta vuotta, jolloin hän synnyttää kolme lasta kolmen eri miehen kanssa, mutta saa pitää vain yhden, joka hänkin on vainoharhainen, vaikka ei olekaan tsaarin poika.

Jälleen totean, että Hirvisaari on todella hioutunut kirjailija.

Tarina kahdesta veljeksestä, heidän vanhemmistaan, poikien elämästä. Toinen pelastui pikkupoikana, toisen elämä vei mennessään, mutta palautti takaisin Isän syliin kolhujen kautta. Hyvä kirja, luin yhtä menoa koko kirjan.

Vanha kirja, mutta tuore sisältö.

"Nyt juuri hän kumartuu puoleesi alkaakseen jälleen. Tiedän, ettet voi vastata kieltävästi hänelle. Et voi katsoa hänen kasvojaan ja nurjamielisesti kääntyä hänen luotaan. Et voi katsoa hänen nauloin lävistettyjä käsiään ilman että annat hänelle täyden vapauden. Annat hänen aloittaa jälleen." s. 138

"Kun hän on kaikkesi, käyttää hän sinua ilman että itse siitä mitään tiedät. Sillä hänen kirkkautensa säteilee olemuksestasi silloinkin kun et sano hänestä sanaakaan. Elät häntä varten ja hän elää sinussa." s. 139

Oi, Herra aloita työsi minussa jälleen!

Vaikka Lutherin sanat ovat painavia, hänen tekstissään on ihmeellistä keveyttä, eikä sitä ole vaikea lukea. Ainakaan tällaisen perusluterilaisen!

Luther oli älykäs, kärsimyksen mies. Perhettään kohtaan rakastava, mutta epäkäytännöllinen ja kykenemätön huolehtimaan perheen taloudesta. Onneksi käytännöllinen Katariina, karannut nunna, kosi hänet miehekseen ja piti myös miehestä ja perheestä huolen. Ilman Katariinaa ei Lutherin elämäntyö olisi tullut tehdyksi. (marraskuu)

Lohduttava, rohkaiseva, voimaannuttava - mitä vielä?

Jen on ison perheen äiti, sairastaa MS-taudin tyyppistä sairautta, hyväksyy tilanteensa kovien kamppailujen jälkeen. Sitten Jumala alkaa puhua paranemisesta hänelle, ja eräs juuri uskoon tullut tyttö tulee, panee kätensä Jenin päälle, ja tämä nousee pyörätuolista.

Tässä lyhykäisesti tositarinan juoni. Kirja on kerrottu mitä mielenkiintoisimmalla tavalla, taidolla, kuten Jenniferin romaani, Kuin luottaisi lukinlankaan. Se on hengellisen romaanin parhaimmistoa minun mielestäni!

Loppuosan kirjasta jätin tällä kertaa lähes lukematta, sen, missä Jen kertoo parantumisensa jälkeisestä elämästä. Luen sitä sitten, kun Ari on parantunut, ettemme tekisi samoja virheitä kuin hän.

Riemastuttavia koiratarinoita, jotka sijoittuvat pohjoisen erämaihin pääasiassa. Hauska lukukokemus.

Mielenkiintoinen kirja uskonpuhdistajan perheen elämästä. Todella uuttera oli tuo rouva, mutta eipä hänellä paljon tukijoita ollut, kun mies kuoli. Siihen asti väkeä istui kymmenittäin perheessä syömässä joka päivä, mutta kuka muisti enää perhettä, kun Martti Luther kuoli? Vähät olivat muistajat.

Päiväkirjatyyppistä tekstiä vuosilta 1900-1910.

Kaikkea politiikkaa en jaksanut lukea, mutta merkille pantavaa kirjailijan tyylissä oli se, että hän kertoo usein, miten "hauskaa" hänellä ja perheellä oli, tai ystävien kanssa, joita oli lukuisia.

Se toi valoisuutta kirjaan! Elämänmyönteisyys ja usko.

Kirjan nimi tulee toivotuksesta, jonka pariskunta sai hääpäivätoivotukseksi.

Olipa mukava lukea hengellinen, hyvä romaani! Ehkä turhan pitkään jauhettiin jotain juttua, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja. Suosittelen!(joulukuu)

Luin romaanin junamatkalla viikonloppuna. Havaitsin, että olen lukenut ennenkin, mutta en muistanut lopputulosta. Kirjassa on onnellinen loppu, melkein liiankin helppo ottaen huomioon alkutilanteen. Ihmissuhteita, kauniita maisemia Englannin etelärannikolla.

Kevyt, hupaisa, mutta pinnallinen tarina kahden ikäneidon postimyyntikampanjasta, että he saisivat teetettyä itselleen sisävessan. Lue Ajankohtainen 7.12.

Ihan hieno, vanha kirja. Komeita, kolkkoja kartanoita, leskeksi jäänyt komea kartanonisäntä, joka viimein pääsee surustaan ja löytää uuden sydämen aarteen, jota hän vielä kirjan lopussa odottaa tosin.

Kirjassa on hauska setä, jonka kielenkäyttö on rehevää ja hauskaa. Mukava kirja, ei liian kevyt, ei liian vaativa.

Silja elää lapsuutensa isän, isovanhempien ja sedän kanssa. Sitten äiti palaa takaisin kotiin ja syntyy sisaruksia. Äiti ei suostu kohtaamaan tytärtään, ei tunnista/tunnusta tätä tyttärekseen käytöksellään. Kipeitä, ankaria kokemuksia. Onneksi aviomies rakastaa ja hyväksyy.

Puhutteleva teos.

Kenraalin tyttären toinen omaelämäkerrallinen teos. Puhutteleva, koskettava.

Äiti eli omassa maailmassaan Tanskassa, aatelisissa juurissaan. Karin vanhimpana tyttärenä sai sotilaallista komentoa isältään. Äiti oli kuin lapsi, jota isä suojeli Karinilta. Tytär joutui äidiksi, äiti käyttäytyi kuin tytär.

Kirja koskettaa niitä, joiden perheessä on alistettu lasta jomman kumman vanhemman taholta ja toinen vanhempi on joutunut olemaan puolison rinnalla, jolloin lapsi/lapset ovat kärsineet tilanteesta enemmän tai vähemmän, riippuen omasta luonteestaan. Se kosketti omakohtaisesti minua, kirja on vielä kesken.

Lopulta ongelmat ovat samoja meillä ihmisillä. Muuntelut vaihtelevat, mutta rakkauden kaipuu/puute synnyttää samoja oireita kuin Karinilla: ahmimista, anoreksiaa, hylkäämisen tunnetta, syrjäytymistä, itsetuhoisia ajatuksia ynnä muuta.

Suosittelen!

Tätä luin viime yönä neljään asti ja tänään loppuun. Päivä on mennytkin sitten vähän kuin toisen asialla. Kaikesta päätellen siis ihan luettava kirja! Pääosassa rohkea nuori nainen, jolle lopulta käy hyvin.

Iki-ihana 1950-luvun kirja, jonka luin ties monettako kertaa. Joitakin kohtia jätin lukematta, kuten järkyttävän mielikuvitustarinan, mutta itse juoni tosi hauska, kevyt ja naurattava. Vertaukset oivallisia, tyyli ajan tavan mukaan raitista ja puhdashenkistä.

Suosittelen!

Jatkoin lukemista Valtosen varmalla linjalla. Vertaukset ja raikkaus ilahduttavat väsynyttä mieltäni.

Hyvää Joulua jokaiselle lukijalleni! (23.12.)

Ihan kohtalainen välipalalukeminen.

Evakot selvisivät sodan jälkeen iloisuuden, uskon ja itkemisen taidon avulla, mutta heistäkään kaikki eivät selvinneet. Erään kylän elämää, herätyksiä; rakkaus parantaa särkyneitä sydämiä.

Sahimaa kuvaa sodanajan jälkeistä elämää erään kylän ja perheen kautta pohjoisessa. Rakkaustarinoita, uskonsyntymistä ja mukavaa kerrontaa.

Itse olen luterilainen ja lapsikasteen kannalla päinvastoin kuin kirjoittaja, mutta samaan taivaaseen olemme menossa Jumalan armosta ja Jeesuksen sovitustyön kautta. Herra meille keskinäistä rakkautta antakoon. "että he olisivat yhtä - siitä heidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että heillä on keskinäinen rakkaus", sanoi Jeesus.

Vähän jankkaava tarina. Ollako vai eikö olla. Lopulta olla, eli yhteinen sävel löytyi pariskunnalle. Ihan mielenkiintoinen tarina, mutta kuten sanottu: soutamista ja huopaamista aika lailla.

Leskeksi jäänyt galleristi rakastuu taiteilijaan, joka on liian epäsovinnainen hänen elämäänsä ja päinvastoin. Mutta yhteistä löytyy paljon, eikä rakkaus katso edes ikää.