Kirjoittanut: Saarnivaara, Uuras
Julkaistu: 1993
Suosikki: Tämä kirja kuuluu suosikkilistalleni
Arvostelut yhteensä: 22 kpl

  • Vuonna 2006

    Vanha testamentti 1933 suomennos; käännös ja kieli korjattuna - Uusi testamentti 1938 suomennos; käännös ja kieli korjattuna.

    Olen lukenut lähinnä tätä käännöstä v 1993 lähtien. Se on selkeä. Raamattu on Elävän Jumalan puhetta ihmiselle. Se eroaa täysin kaikista muista kirjoista. Olen lukenut UT:n neljästi tänä vuonna ja VT:n sain luettua nyt läpi tänä vuonna.

  • Vuonna 2007

    Uusi testamentti. Pidän tästä Uuras Saarnivaaran käännöksestä - olen lukenut sitä v.1993 lähtien ja tietääkseni 47 kertaa UT:n läpi. Ohessa luen nyt Kronologista käännöstä joka on uuden käännöksen mukaan. Pitäisi hankkia uusi "Saarnivaara" mutta kun tässä entisessä on tärkeitä merkintöjä, ja siitä löytää helposti kohdat.

  • Vuonna 2007

    Sain taas Uuden testamentin luetuksi. Tällä lukemalla puhutteli mm. se, että Paavalia painoi niin syvästi evankeliumin julistamisen taakka, että hän teki työtä tosiaan kuten itsekin sanoo: enemmän kuin kukaan teistä. Hänellä oli todella suuri Jumala. Paavali on jonkinlainen esikuvani uskonelämässä Raamatun henkilöistä. Jos jonkun haluaisin tavata, jo edesmenneen, niin Paavalin.

  • Vuonna 2007

    Luin Uuden Testamentin. Kokeilen aina eri lukujärjestystä, niin saan vaihtelua lukemiseen. Kirjeet seurakunnille ovat mahtavaa luettavaa myös meille. (lokakuu)

  • Vuonna 2007

    Sain Vanhan Testamentin loppuun. Nyt keskityn lukemaan kronologista Raamattua, joka on jaoteltu eri lailla ja on v. 1992 käännös(ns.uusi käännös). Se avautuu helpommin kuin tuo vanha, mutta haluan lukea kuitenkin tuota Saarnivaaraa mieluiten.

  • Vuonna 2007

    Uusi testamentti. Sain luettua läpi jälleen kerran. En ole tutkijatyyppi vähääkään, mutta Raamatun sana hoitaa luki sitä miten hyvänsä. Se on niin syvällistä ja täydellistä, että pienet murusetkin sieltä ruokkivat ihmisen. Psalmeja luen joka päivä, VT ja UT samoin.

  • Vuonna 2008

    Luen joka päivä Saarnivaaran Raamattua. Se on ns. vanha käännös korjattuna painoksena alkuperäisemmän käännöksen mukaan.

    Kronologinen Raamattu puolestaan on uusi käännös, jossa on Raamatun kirjat aikajärjestyksessä. Sitäkin luen joka päivä; siitä tulee oivalluksia, joita en löydä vanhasta välttämättä, vaikka enemmän pidän edellisestä.

    Virtoja erämaassa on päivähartauskirja, josta olen ammentanut usein lohdutusta. Lisäksi on muitakin hartauskirjoja, mutta tätä luen eniten.

  • Vuonna 2008

    Uusi Testamentti. Tulipa jälleen kerran luetuksi; saa taas aloittaa alusta, ja miettiä, millä systeemillä nyt lukisi : )

  • Vuonna 2008

    Vanhan testamentin loppu tulee luetuksi nopeasti, kun tekee mieli päästä loppuun. Tykkään tästä käännöksestä. Tämä on 1933 vuoden painoksesta kieli ja käännös korjattuna.

  • Vuonna 2008

    UT. Lukaisinpas jälleen läpi ja aloitin uuden kierroksen. Aina vähän eri lukusysteemillä.

  • Vuonna 2008

    UT. Luin läpi ja aloitan taas uudestaan : ) (syyskuu)

  • Vuonna 2008

    UT. Jälleen kerran sain luetuksi.

  • Vuonna 2009

    Saarnivaara käyttää 1933 VT ja 1938 UT käännöksiä, jotka hän on korjannut suomennoksen, käännöksen ja kielen osalta. Luen pääosin tätä Raamattua. Harmi, ettei tästä ole otettu uutta painosta, sillä teksti on selkeää. paksuin kirjaimin kirjoitettua.

    Sain luettua jälleen kerran läpi, ja aloitin uudestaan sekä VT että UT. Kolmas merkki minulla on psalmien kohdalla. Teron kanssa luemme iltaisin tällä hetkellä ääneen Roomalaiskirjettä, ennen kuin rukoilemme.

  • Vuonna 2009

    Kesäkuun lopussa pääsin taas kerran UT:n loppuun.

  • Vuonna 2009

    Sain Uuden Testamentin luetuksi.

  • Vuonna 2009

    Sain Vanhan Testamentin loppuun. Kummallista, että vuosina, jolloin lapset olivat pieniä, ehdin lukea VT:n monta kertaa vuodessa. Mutta silloin ahdinko oli ilmeisesti suurempi kuin nyt :/

  • Vuonna 2010

    Uusi Testamentti tulee näinä päivinä loppuun luetuksi. Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja tunkee läpi, kuin kaksiteräinen miekka.

  • Vuonna 2010

    Uusi Testamentti päättyi jälleen. Jumalan sana on elävä ja voimallinen.

  • Vuonna 2010

    Pääsin jälleen lukemiseni loppuun ja aloitin alusta.

  • Vuonna 2011

    Sain tänään loppuun, aloitan jälleen alusta. Olen rukoillut voimaa ja intoa Jumalalta, että syttyisi uusi into pureutua Raamattuun, ja hän on alkanut vastata siihen. Omasta voimasta ei kykene eikä halua lukea sitä, en minä eivätkä muutkaan. Jumala sen vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta.

  • Vuonna 2012

    Kauan kesti tällä kertaa saada UT luetuksi, mutta jälleen pääsin maaliin. Lienenkö sen viisaampi, mutta enpähän ole pahuutta ollut tekemässä sinä aikana, kun olen istunut Sanan äärellä. Eikä Jumalan Sana palaa tyhjänä, vaan se tekee sen, mitä varten se on lähetetty, myös minun kohdallani.

  • Vuonna 2012

    VT on vuoden 1933 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos, kieli korjattuna.

    UT on vuoden 1938 vastaava.

    Tästä Raamatusta painos on loppunut, sitä ei ole saatavana.