Lukuelämyksiä
Viimeisimmät

Kirja kertoo Suomen itsenäistymisen ajasta ja eräästä apteekkariperheestä. Kirjan päähenkilö Synnöve edustaa naista, joka haluaa ennen kaikkea kouluttautua sen sijaan että suostuisi vain menemään naimisiin ja jäämään kotirouvaksi. Onneksi sopiva mies löytyy tällaisellekin naiselle.
Kirja kertoo suureksi osaksi Suomen sisällissodasta, ja se on karua ja kamalaa luettavaa.
Hyvä kirja, ajankuvaus. Muistuttaa juoneltaan paljon juuri lukemaani toista Tuuren kirjaa, se häiritsi hiukan, mutta vahvisti sitä, että mammat todella tekivät töitä olan takaa saadakseen tyttärensä naimisiin!

Olipa hauska kirja tämäkin! Nyt perheen nuorin, Daali-neiti, on kiusan kohteena, kun tekee töitä sikuritehtaallaan kuin miehet eikä ymmärrä, etteivät miehet pidä lukeneista ja viisaista naisista. Naimsiin pitäisi mennä, ja kyllähän Daali menisikin, mutta miehet joko petkuttavat tai sitten vaativat mahdottomia, kuten työstä luopumisen. Mutta on onneksi valistuneitakin miehiä, jotka rakastavat naista sellaisena kuin tämä on.

Jatkoa Piiritanssi-kirjalle. Tosi mukavaa luettavaa. ihmeekseni en ole tätä enkä seuraavaakaan lukenut, vaikka Piiritanssin olen. Tässä osassa pariskunta kasvattaa perhettään Porissa 1800-luvun jälkipuoliskolla. On nälkävuosia, kulkutauteja ja kurjuutta.
Pariskunnan perheonni kukoistaa. Nuorimman lapsen nimeksi laitetaan Daalia, joka tulee skandaalista, jonka lapsen syntymä yli 40-vuotiaalle naiselle aiheutti. Tosin aviomies oli onnesta ymmyrkäinen. Sivistyneistön mielestä tuossa vaiheessa pariskunnan olisi jo pitänyt nukkua eri huoneissa eikä aiheuttaa pahennusta saamalla lisää lapsia.

Mukava lukukokemus tämä jälleen. Näköjään en ole lukenutkaan kahta jatko-osaa, mutta ne ovat minulla nyt lainassa!
Tuolloin ei ollut tavallista, että pariskunta sai lapsia enää naisen täytettyä 40 vuotta ja se oli suorastaan häpeällistä, sillä avioparin olisi pitänyt tuossa vaiheessa jo nukkua eri huoneissa...

Osui käteeni, olin aikonutkin lukea. Hyvä kirja, mukava lukukokemus todella. Vähän minua häiritsee eteläpohjanmaan murre ihmisten suussa. Ei itse murre, vaan hiukan tulee sellainen tuntuma, että sanoja on käytetty tuoden esiin, miten ne täällä sanotaan. Siinä mielessä hyvä, että murresanat jäävät elämään, mutta aivan luontevalta minusta ne eivät tunnu teksissä. Mutta se ei haittaa, sillä kirja on muuten juuri sellainen kuin voi kuvitella elämän -50 luvulla olleen.
Taitaa olla hyvinkin tavallista tuo, että isäntä sanoo emännän olevan junan tuoma tms, jolla hän ilmaisee, että hän itse kuuluu talon kalustoon, mutta emäntä, joka on tehnyt työtä talossa "vasta" 50 vuotta, ei vielä oikein kuulu sinne. Olenpa kuullut itsekin noin sanotun, ei tosin itselleni tietenkään.