Lukuelämyksiä
Arvostelut 2015

Jälleen vuosi alkoi tällä kirjalla. Rohkaisua ja rohkeutta tarvitsen, että jaksan pysyä uskossa Jumalan hyvään suunnitelmaan vuodesta toiseen.

Nyt mieleeni jäi erityisesti se, että tärkeintä Kaylle oli kirkastaa Jumalaa, missä olikin, mikä oli terveys tai olosuhteet. Parantuakin hän halusi ja piti siitä kiinni, vaikka aina ei tuntunut siltä.

Vain Jumala voi vaikuttaa tällaista uskoa. Tämä sama Jumala voi Arinkin parantaa. Tai jos hän näkee paremmaksi antaa elämämme kulua Arin sairastaessa hamaan loppuun asti, tapahtukoon Jumalan tahto.

Jälleen on hyvä palata syvällisen, mutta hauskan lukuelämyksen pariin.
Anderson ei kerro perheestään juurikaan, vaan keskittyy kirjassa eri raamatunkohtien oikeiden ilmaisujen löytämiseen. Ja yllättäen vaikeisiin kohtiin tulee vastaus miesten kanssa kalareissulla tai muissa oheistöissä. Näin kulttuuri ja kieli ovat yhteydessä Raamatun sanojen löytymiseen.

"Tämä kirja on syntynyt syvässä kärsimyksessä, äidin ja lapsen tuskassa. Matkalla valoon.
-Sinun äänesi
on Hyvyyden ääni,
joka soi
läpi pahuuden
hyvin hiljaa
kuin henkäys."

Kirjoittaja kyselee peruskysymyksiä, joita jokainen joskus kyselee. Syvästä epätoivosta viriää toivo ja valo alkaa siintää, vaikka kysymykset jatkuvat.
Jumalan läsnäolo on ilmeinen ja lisääntyy kirjan loppua kohden.
Kirja on runomuotoinen, yhteneväinen kerronnaltaan.

Sain lukijaystävältä tämän erinomaisen hyvän kirjan, joka sisältää v. 1798 syntyneen Laguksen kirjevastauksia ihmisille. Lagus oli Malmbergin ja Ruotsalaisen ohella kolmas huomattava herännäisyyden merkkihenkilö.

Hänen opetustensa sisältö kirjassa näyttää olevan ihmisen ohjaaminen Jeesuksen luo aina ja joka tilanteessa, turvautumaan Jeesuksen sovitukseen eikä omaan huonouteen jäämistä.

Olavi Peltola suosittelee kirjaa erityisesti silloin, kun masennus lamauttaa. Itsekin koen näin.

Tämä teos on kieliasultaan tarkistettu uusintapainos vuoden 1961 julkaisusta.

Jahas, olen lukenut kirjan viimeksikin yöllä... nytkin luin unettomuuteni takia kolmeen, neljään asti, kunnes pääsin loppuun!
Vanhemmat olivat epävakaita, äiti varsinkin: tekosairas joka hoidatti itseään. Ehkä hän oli henkisesti heikko ja pakeni elämän raskautta suuren perheen huoltoa vetäytymällä vuoteeseen, kun ei jaksanut.
Äidin vetäytymisellä oli suuri vaikutus koko perheen elämään.
Jotenkin kohtuullisen hyvä ja raadollinen kirja.

1950-lukua, sivukylän arkista elämää ja sen ihmisten kuvausta. Sellaista kuin elämä arkisimmillaan on. Työtä ja vaivaa. Epäonnistumisia ja vääriä valintoja. Aviottomia lapsia ja pakkoavioliittoja, jopa pojan puolesta, joka ei itse vastaa teostaan.
Ihmisten puheet eteläpohjanmaan murteella. Välillä vähän liian tehostetuskikin - keskustelut eivät tunnu aivan aidolta, mutta ehkä murretta on haluttu pitää esillä ja korostaa.
Ihan hyvä kirja.

Kumma, ettei tästä kirjasta ole arvostelua, sillä olen lukenut tämän ainakin kerran aiemminkin.
Toinen mutta erillinen jatko-osa Niilon lapsuus- ja nuoruusvuosiin. Tässä Niilo on keuhkojensa takia pois sotarintamalta kotitöissä, eikä sekään ole helppoa nuorelle miehelle, kun vamma ei näy ulospäin.
Seurustelu, naimisiinmeno ja oman elämän aloittaminen. Kiihkeä maannälkä ajaa Niilon perheensä kanssa tielle, joka ei ehkä ole Jumalan suunnitelma, sillä ei Niilo uskalla Jumalan tahtoa edes kysellä, kun niin kovasti vain haluaa maata viljellä, vaikka esteitä kasaantuu.

Hyvä, realistinen kirja. Mielenkiintoinen, omaelämäkerrallinen.

Sota-ajan kuvausta pohjalaispitäjässä. Nopeita kihlautumisia ja avioliittoja, jotka eivät kestä kuin vihkiloman ajan; sitten sotaleski yrittää päästä eteenpäin.

On se jatkosotakin ollut kamalaa aikaa, monta talvea ja kesää loputonta väsymystä, kuolemaa ja ankaraa selviytymiskamppailua.

Hyvä lukea näistä, vaikka romaaneja, jos ei muuta.

Olipas mielenkiintoinen teos reilun sadan vuoden takaa pohjanmaalta. Keela, 25-vuotias torpantytär löytää puolison ja tie johdattuu Vaasaan ja sitten taas takaisin kotitorpalle.
Ajan kuvaus aidon tuntuista. Piti lukaista kerralla läpi, kun aloitin!

Keelan mies veljineen rakentaa rautatietä Vaasaan ja se on uutta ja ihmeellistä hevospelien jälkeen.

Olipa hyvä kirja tämäkin.
Piikatyttö-Fiian näkövinkkelistä kerrottua. Ei ollut piika talontyttärien arvoinen, vaikkakin tässä kirjassa elettiin aikaa, jolloin isäntä rakastuikin torpan tyttäreen. Vaikka vanhemmat eivät sitä hyväksyneet, ei sille mitään voitu.
Kansakoulut yleistyivät, vaikka niitä vastustettiin: ei ainakaan tyttöjen sinne kannattanut mennä.
Pyörä keksittiin ja sille osa nauroi: tuolla ei pitkälle potkita, ei tuollainen yleisty.

Nyt näemme, mihin on tultu. Paljon hyvää on tapahtunut, joskin kaikki parannus ei ole tuonut onnea ja iloa ihmisten elämään.

Olipa upea kirja! Monta oivallusta ja kyynelhetkeä vietin tämän kirjan äärellä.
Siitä huokui paitsi Syväntöjen tavallisuus, he eivät yrittäneetkään olla superihmisiä. Samalla Jumalan täydellinen huolenpito ja uskollisuus paistoivat kaikesta läpi.

Kaarlo Syväntö oli kuuliainen Jumalalle ja Maire seisoi hänen rinnallaan yhteisessä työnäyssä. Ja Jumala teki sen, mitä Sanassaan lupaa: piti heistä huolen loppuun asti.

Ihana kirja!

Eilen aloitin, tänään lopetin tämän ihanan kirjan! Nyt se oli ehkä vieläkin mielenkiintoisempi lukea kuin ennemmin, vaikka enhän minä muista miten hauska se oli viimeksi.
Minulla tuli niin Ari mieleen tuosta kirjan loppukuvauksesta. Sellainen kaihomieli tuli...

Mukava lukea juttua näiltä seuduilta, Vaasasta ja "Östermyyrasta" kauan sitten. Ja onhan tämä eteläpohjalaisuus tullut minullekin tutuksi.

Kun nyt näitä Pättikankaita aloitin lukea, niin luin tämänkin. Maalaisromantiikka on maalaistytölle aina mukavaa, vaikka juoni olikin vähän paikoin epäuskottava. Mutta otin kirjasta lähinnä sen maalaisidyllin :)

Kirja on niin varhaiselta ajalta, että sen pohjalta ymmärrän ne utopistiset kasvatusmetodit ja -käsitykset. Vanhemmat vain saivat rangaista lasta, mitä he eivät yleensä tehneet, vaan lapsoset olivat kullanmuruja. Kotiopettajalla ei ollut mitään valtaa, eikä hän sitten saanut kuriakaan. Kuitenkin hän oli syntipukki, kun lapset olivat kurittomia.
Opettaja teki myös lasten puolesta kaikenlaista, joka olisi pitänyt näiden tehdä. Oi aikoja, oi tapoja!
Romanttinen sivujuonne kirjassa oli, mutta senkin lapsellinen lellilapsi melkein pilasi.
Tosin "niin makaa kuin petaa" toteutui onneksi lopuksi joissakin asioissa.
Aika naiivia luettavaa siis tänä päivänä tämän tyyppinen teksti, mutta "turvallista".

Ilmankos en muistanut lukeneeni koko kirjaa, kun edellisestä lukemisesta on jo yli 10 vuotta!
Tämä on todella viehättävä ajankuva, romanttinen, realistinen ja hauska luettava.
Mökin tyttö pääsee tädin luo Seinäjoelle asumaan ja kahvilaan auttamaan. Seinäjoesta tulee tänä aikana kauppala.
Mutta tyttö tahtoo takaisin maalle ja puolisokin löytyy.
Suosittelen!

Kylläpäs minä pidän näistä Pättikankaan kirjoista tätä nykyä! Tämä kirja kertoo Viivistä, joka jäi sotaleskeksi, sitten toinen mies höynäytti hänet saadakseen lesken rahat ja häipyi jättäen vaimonsa odottamaan lasta.
Nyt on sota ohitse, ja Viivi ryhtyy rakentamaan elämäänsä. Voin samaistua ja elää mukana Viivin ja aikalaisten elämässä, hyvin kirjoitettu!

Lukaisin uudelleen, Ikävät tapahtumat voivat varmasti johtaa melkein tuhoon, niin kuin tässäkin Tuulikin. Tuntui hiukan epätodelliselta upeat käänteet jossain vaiheessa, mutta olipa tuskaakin.

Hengellinen romaani. En vain ikävä kyllä pitänyt siitä ollenkaan. Kerron syynkin.
Tarinan aviopari on n.45 vuotias, joilla kolme lasta, kaksi asuu jo omillaan. Pariskunnalla on iso maatila.
Käänne tapahtuu, kun traktori kaatuu, mies jää alle ja halvaantuu. Ambulanssia odottaessa pariskunta puhuu selkeitä ajatuksia. Rouva ajaa sairaalaan itse autolla ja ajattelee ihan järkeviä, jopa rukoilee järkevän rukouksen matkalla.

Kaikki on liian kaunista, liian hurskasta, liian hyvää ollakseen totta! En tiedä, pystyykö kukaan ajamaan autolla ja toimimaan järkevästi ja jopa rukoilemaan sievän rukouksen, jos puoliso on hengenvaarassa. Ehkä joku pystyy, itse en ole pystynyt. Olen tärissyt ja hampaat ovat lyöneet loukkua. Rukouksetkin ovat silloin pelkkää äänetöntä tai äänekästä huutoa ja avunpyyntöä.

En jaksanut lukea kirjaa kokonaan, se oli liian söpöä ja nättiä. Oma elämäni ei ole ollut sellaista, olen niin raadollinen ihminen.

Olipas kiva kirja. Aluksi tosin jätin kesken, kun tuntui liian ankealta: rengiksi taloon tullut ja isännäksi kohonnut mies juovuksissa hävisi pelatessa talon ja perhe joutui maantielle.

Mutta mukavaa ajankuvaa oli tämä kerronta. Helmiina muutti Vaasaan, oli tuttuja paikkoja, missä hän liikkui, vaikka kirja kertoo sadan vuoden takaisista tapahtumista.

Kirja kertoo 1850-luvun tapahtumia, sillä 3.8.1852 Vaasa paloi, ja silloin kirjan päähenkilö asui maakunnassa, mutta hänen perheensä Vaasassa. Sen jälkeen kaupunki rakennettiin nykyiseen paikkaansa.

Ajankuvaa, katovuosia. Ihmisten arkista, raadollista elämää. Rakkautta ja huolenpitoa. Ihminen ei ole muuttunut, vaikka ulkoiset puutteet muuttuvat.

Mielenkiintoinen kirja.

Olipa kaunis ystävyyden kuvaus.
Nuori nainen pakenee suruaan muuttamalla syrjäiseen taloon, jonka naapurissa asuu erakoitunut vanha nainen.
Naiset tutustuvat ja jakavat elämäntarinansa, jotka ovat surullisia, menetyksiä paljon.

Ystävyys on kuitenkin suloinen ja parantaa haavoja. Kaunis teos! Suosittelen.

New Wine sekä Healing room ovat uskovien menopaikkoja näinä päivinä. Olen vähän tutkinut niiden taustoja eivätkä ne näytä oikein siltä, miltä pitäisi. Niinpä otin tämän oivallisen kirjan käteeni ja luin sen läpi jälleen kerran. Nyt ymmärsin sitä aivan uudella tavalla, sillä näen näitä sielun voimia käytettävän seurakunnissa kiihtyvässä määrin.

Elämme lopun aikaa ja Jumala sallii eksytyksen uskoville. Jos emme valvo tilaamme, "jopa valitut eksyvät". Sen takia suosittelen tämän raitishenkisen kirjan lukemista jokaiselle.

1800-luvun lopulla äiti ja tytär saavat lähteä tien päälle, kun isä jää kiinni rahanpainamisesta ja viedään Siperiaan.
Monen mutkan kautta naisväki päätyy maakauppaan, äiti vaimoksi ja tytär kauppiaan apulaiseksi.
Laukkuryssät Karjalasta kiertelevät ja viekoittelevat tyttöjä ja kauppiaan apulainen rakastuu palavasti.
Monien vaiheiden jälkeen kirja päättyy toiveikkaisiin näkymiin uuden kauppapuodin pystytykseen ja elämän seestymiseen.
Hyvä kirja.

Olipas huikeaa juttua.
Isä hakkasi äitiä, tytär otti nuorena jo miehen, joka hakkasi häntä. Malli oli selvä.
Toinen, kunnolliselta vaikuttava mies tuli ja pelasti tyttären huonolta, hakkaavalta puolisolta ja meni naimisiin tämän kanssa.
Kymmenen vuotta kiitollinen mieli oli alituinen, mutta sitten erilaisten tapahtumien kautta nyt noin 35-vuotiaaksi varttunut nainen alkoi kyseenalaistaa upeaa elämäänsä.
Väkivaltaa voikin olla siis monenlaista!

Erittäin mielenkiintoinen kirja.

Tämä ei ollut kovin realistisen tuntuista tekstiä.
Mies oli maailman rikkaimpia, hauskimpia ja lepsuimpia miehiä. Avioero tuli, kun vaimo puolestaan ei yhtään välittänyt ylellisyyksistä, vaan teki sitkeästi työtä itsemurhariskisten nuorten kanssa ja hoiti pariskunnan kolme lasta ym.
Oli uusia rakkauksia jne mutta lopulta mies kasvoi aikuiseksi.
Ei niin vaikuttava kuin Matka-kirja esimerkiksi.

Oi, miten ihana tosielämäkuvaus tämä onkaan!
Kirja on valoisa ja myönteinen, ja se johtuu perheen hyvistä väleistä, rakkaudesta, vaikka siitä ei puhuttu. Elämä itsessään oli ankaraa, ja voi vain ihmetellä, että Hilma eli yli 80-vuotiaaksi niissä raskaissa koettelemuksissa, mitkä häntä kohtasivat.

Erittäin suositeltava lukukokemus! Ajankohtaisessa kerron lisää:

http://phakkola.jurge.fi/blogi/2015/04/13/sadepaivan-viettoa/

Itkun ja ilonkin kanssa tämän kirjan taas luin. Ilon siitä, että ihmiset selvisivät ankarat sotavuodet toivoaan kokonaan menettämättä, vaikka yksi pojista jäi sotatantereelle ja hautaamatta.

Itken sen vuoksi, että itse en ole saanut kokea kumppanuutta puolison kanssa kodin töissä ja lasten kasvatuksessa vaan sairaus on vienyt mieheni yli 20 vuoden ajaksi jo tähän mennessä toisten hoidettavaksi.

Pakko jatkaa uusintakierros näitä Verkkosen kirjoja. Aikamoista noilla laivureiden vaimoilla, kun miestä ei näe koko kesänä ja talvellakin vaan muutaman kuukauden yhteen pötköön.

Nämä on oikein mieluista luettavaa. Tässä kirjassa oli paljon sisävesilaivoihin liittyvää sanastoa ja reittejä, joten ne ovat olleet myös Einarin pojalle, Erkille, mieluisia ja tuttuja asioita.

Erikoinen kirja, aivan hyvä. Alku vähän sekava.
Mies, kuusissakymmenissä, asuu Uudessa Seelannissa nuoren tyttärensä kanssa. Ilman menneisyyttä ja tyttären yllättäen kuollessa myös ilman tulevaisuutta.
Siitä alkaa entisen keriminen auki, vähitellen. Kohtaamisia, muistoja, tapaamisia Kroatiassa, synnyinmaassa juutalaisvainojen aikaan. Ruotsissa, missä lapsen äiti asuu vielä.

Kaunis kirja, kauniita kohtaamisia karun elämän keskellä. Toivo elää kuitenkin, mutta se syntyy vasta, kun menneisyys on kohdattu.

Luin melkein yhdeltä istumalta tämän teoksen. Erinomaisesti kirjoitettu, lämmmin ja koskettava tarina.

HS:n toimittaja menettää kasvonsa konkreettisesti ja meinaa kuolla bakteerien ja viruksen yhteisvaikutuksesta. Hänen kasvonsa muuttuvat kovaksi kuin panssarikuori. Kolmen vuorokauden ajan hänen kuulonsa on poissa ja silmät vielä pitemään ummessa. Pakokauhun vallassa mies raastaa kasvojaan, joista irtoaa paloja kuin täytekakusta.

Mies selviää kuitenkin ja on taas töissä toimittamassa juttuja Hesariin. Reilun vuoden ajan hän asuu mummilassaan, jonka omistaa, ja kirjoittaa tämän tarinansa ja sairautensa ulos itsestään. Katkeruutta hänestä ei välity.

Oksanen kirjoittaa kauniisti perheestään, rakkaudesta heihin, arvostavasti Jumalaa kohtaan. Toivon hänen elämäänsä onnellisia päiviä. Suokoon Jumala hänen löytää elämälleen syvin tarkoitus, kuten jokaisen meistä!

Lukaisin kirjan eilen illalla uudestaan. Kevyeksi välipalaksi!

Erikoinen kirja, hyvin mielenkiintoinen niin että ilolla tartuin siihen.
Päähenkilö on 54v ovenvartija Pariisissa rikkaiden asukkaiden kerrostalossa. Hän pitää matalaa profiilia, on olevinaan tyhmä ja tietämätön kuten ajattelee hänestä ajateltavan.
Tosiasiassa hän on fiksu, kulttuuria harrastava leskinainen.

Talossa asuu 12v älykäs tyttö, joka hautoo itsemurhaa rikkaan kotinsa sisällä, jossa ei lämpöä löydy.
Kun taloon muuttaa 60v japanilainen herrasmies, molempien naisten elämä muuttuu hyvään suuntaan. Sittenkin kirjan loppu on yllättävä.

Kirjassa puhuvat vuorotellen ovenvartija ja tyttö. Kieli on hersyvää ja hauskaa, välillä menee yli ymmärryksen, mutta se ei haittaa.

Luin toistamiseen, kun taas pääsin Verkkosen kirjojen makuun. Tässä on paljon ns. historiallista tietoa Vapaakirkkoon liittyen eikä se tosiaan kiinnosta minua. Ihmissuhteet ja perheasiat sitäkin enemmän.
Lämmin ja rehellinen ihminen tämä Verkkonen. Hyvin kotinsa ja perheensä hoitanut kuten myös laumansa.

Kirjan tiedot jäivät ottamatta, mutta uudehko Steelin kirja tämä oli. Itse asiassa nimikin voi olla vähän väärin, en ole varma.
Kirja kertoo 26-vuotiaasta arkkitehtinaisesta, jonka sisar miehineen kuolee ja näiden kolme lasta jää hoidettavaksi naiselle. Tämä selviytyy siitä hienosti työn ohessa.
Lasten aikuiselämässä on monenlaista mutkaa kuten kenen tahansa mutta lopulta tilanne selkiytyy.

Mielenkiintoista oli, kun tytär iranilaislähtöisen poikaystävänsä kanssa lähtee pariksi viikoksi Iraniin (poika on asunut 20vuotta Amerikassa vanhempineen). Siellä pojan setä ottaa nuorten passit ja rahat eikä aio päästää poikaa lähtemään takaisin, sillä hänen kotinsa on Iranissa, sanoo setä ja suku.
Tyttö saa viestitettyä tädilleen ja tämä tulee lehtimiehen kanssa, jolloin sedän on pakko päästää myös poika lähtemään.
Silloin nuoret tajuavat, että heidän taustansa on todellakin erilainen, vaikka poika on viettänyt ulkoisesti vapaata elämää ilman islamilaista taustaansa - joka tietenkin on ollut takana vaikuttamassa koko ajan.
Kunpa suomalaiset tytötkin tämän tajuaisivat eivätkä sortuisi hunnunkantajiksi!

Siivouksen elämää mullistava taika, sanotaan kirjan kannessa.
Kirja toistaa paljon samoja asioita, joten siinä tulee selväksi siivouksen pääperiaate: ensin on hävitettävä tavara, mitä ei pidä, sen jälkeen järjestettävä.

On aloitettava vaatteista. Kaikki vaatteet esiin, talteen vain ne, mistä pitää. Sen jälkeen kirjat jne.

Totta on, että huushollissa on saman "alan" tuotteita siellä täällä ja siitä johtuenkin joudumme kulkemaan ympäriinsä etsimässä, missä mikin tavara on.

Kirjassa on paljon hyvää, joskin loppuosassa tuleva shintolaisuuteen kuuluva tavaroiden hengellistäminen on kummallista. Mutta suositeltava kirja joka tapauksessa. Kun kerran raivaa kunnolla, sen jälkeen kaaosta ei enää tule, sanoo Kondo. Ei muuta kuin toteuttamaan!

Ensimmäinen osa jo kolmen kirjan sarjasta. Kertoo eläkeläisistä, joista useat yli 90-vuotiaita. Karskia huumoria, totta toinen puoli.

En jaksanut lukea ihan joka kohtaa, kun vanhusten kohtelu oli niin ikävää paikoin ja tuli jotenkin liian lähelle minua. Mutta todella herkullisia kohtia kirjassa on, niin että luen kyllä jatko-osatkin.

Esim. sellainen, kun vanhukset menivät invataksilla Ehtoolehden asukkaan, faktoriksi kutsutun, hautajaisiin. Vain pari faktorin veljenpoikaa oli tilaisuudessa.
Myöhemmin Siiri hoksasi, että veljenpojathan puhuivat Jaakko-sedästä, mutta eikös faktorin nimi ollutkin Reino? - Olimme siis väärissä hautajaisissa!

Tyypillinen Steelin juoni. Kunnollinen, hyvin toimeentuleva pariskunta, jolla on kaikki hyvin, yksi lapsi. Vaimo sairastuu yllättäen, miehen lapsuuden traumat iskevät päälle ja hän puolestaan iskee päälle sopivasti paikalle kaahivan blondin.
Vaimoa puolestaan alkaa lohdutella nuorehko mies, joka hoitelee omia lapsuuden traumojaan naisesta huolehtiessaan.
Mutta tosi rakkaus voittaa, blondit ja auttajat joutuvat lopulta väistymään. Raadollista kerrontaa, joka imaisee mukaansa, vaikka kaikesta kirjassa ei pitäisikään, kuten en pidäkään.

Kirja kertoo amer. tytöstä, joka 11v lähtien huolehtii 7v sisarestaan ja isoisästään, jonka luo tytöt muuttavat, kun vanhemmat kuolevat. Vanhemmasta kasvaa vastuullinen, nuoremmasta ei.
Kun vanhempi sitten riuhtaisee itsensä maailmalle, Eurooppaan,, hän löytääkin kutsumuksensa, joka on matkustaa ja valokuvata. Ja elämän rakkaus löytyy myös.
Kirja ajoittuu 1930-luvulle ja sotien melske vaikuttaa kaikkeen.

Aika utopistinen tarina, mutta tyyli jatkuu imaisevana.
Usein Steelin kirjassa on alussa huipputilanne avioliitossa ja perheessä. Sitten tulee ankara isku, joka pyrkii hajottamaan koko pakan. Mutta jotakin korjaavaa tapahtuu, tässä tapauksessa tyttö, joka joutuu luopumaan lapsestaan, lahjoittaa sen perheelle, joka on menettänyt oman lapsensa.

Kevyt, hilpeä kirja. Ei todellakaan mitenkään syvällinen. Yli 90-vuotiaan vanhukset lähtevät vanhainkodista pakosalle erään vanhuksen puolison omistamaan asuntoon, jossa on aiemmin toiminut ilmeisesti bordelli ja puolison bisnekset vaikuttavat pimeiltä. Mutta niin vaan vanhukset jotekin selviytyvät uusissa oloissa.
Kirjassa on niin mainioita kohtia, että nauroin makeasti monta kertaa. Joskin kuoleman keveys kirjassa jätti hyvin surullisen olon.

16-vuotiaiden kaksostyttöjen äiti New Yorkista rakastuu Los Angelesissa toimivaan lääkäriin. Sekä naisen uutistoimittajan työ, että miehen lääkärintyö pitävät heidät paikoillaan. Lopulta tilanne saa ratkaisun, mutta yhteensä viisi lasta ovat melkoinen haaste.

Pidin erityisesti kirjan loppuosasta, koska siinä oli järkeviä ratkaisuja ja jopa ohjeita vastaavassa tilanteessa oleville: ei pidä kiirehtiä liikaa! Mies oli jäänyt vajaa kaksi vuotta aiemmin leskeksi, eikä lasten ollut helppo hyväksyä muutoksia.

Pidin tästä lyhennelmästä, Laura Jänisniemen suomentamasta.
Kirja kertoo Megnista, 40v naisesta, joka palaa kotiseudulleen. Kaunis tarina, rakkautta, etsimistä ja ystävyyttä.

Juhannusyöni lukemistoa!
Nuori nainen joutuu syyttään hylätyksi sekä ystävänsä että puolison ja kaikkien muidenkin taholta. Eletään Titanicin uppoamisen aikoja, 1912 vuotta.
Nainen lähtee Eurooppaan auttamistyöhön ja valmistuu lääkäriksi. Monta iskua hän kohtaa, mutta lopulta elämä seestyy.
Mukava luettava.

Luin juhannuksen aikana tämän kirjan ja ajattelin jossain vaiheessa, että olen tämän kyllä lukenut ennenkin. Kohtalaisen mukava lukukokemus. Aika kamalia kohtaloita. Kun asioista ei puhuta vaan vihaa ja kaunaa kannetaan, se on ankaraa. Mutta onneksi lopuksi löytyi sovinto isän ja tyttären välille.

Luin juhannuksen aikana tämän kirjan ja ajattelin jossain vaiheessa, että olen tämän kyllä lukenut ennenkin. Kohtalaisen mukava lukukokemus. Aika kamalia kohtaloita. Kun asioista ei puhuta vaan vihaa ja kaunaa kannetaan, se on ankaraa. Mutta onneksi lopuksi löytyi sovinto isän ja tyttären välille.

Luin juhannuksen aikana tämän kirjan ja ajattelin jossain vaiheessa, että olen tämän kyllä lukenut ennenkin. Kohtalaisen mukava lukukokemus. Aika kamalia kohtaloita. Kun asioista ei puhuta vaan vihaa ja kaunaa kannetaan, se on ankaraa. Mutta onneksi lopuksi löytyi sovinto isän ja tyttären välille.

Maanjäristys San Fransiscossa muuttaa monen ihmisen elämän. Monella hyvään suuntaan, joidenkin pahat teot paljastuvat. Ihan hyvä lukukokemus.

Tämä oli hyvä kirja! Luin sen yhteen pötkyyn.
Onnellisesti naimisissa oleva pariskunta, 20 vuotta avioliittoa takana, aikuinen lapsi. Nainen on turhautunut ja saa syyn lähteä kotoa, kun äiti tarvitsee apua. Samalla reissulla hän rakastuu toiseen mieheen, joka myös on elämän kriisissä, vieläpä kokelaana luostarissa.

Kirjan lopputulema oli ihana, sellainen, jolla lailla toivoisin jokaisen romaanin päättyvän: ihmiset eheytyvät ja löytävät itsensä ja sen kautta palaavat entistä onnellisempana puolisonsa rinnalle. Ja löytyy anteeksiantamus.

Kepeä tarina 17-vuotiaasta neidosta, joka menee herttualle puolisoksi, mutta tämä ei välitä hänestä. Niinpä vaimo kaunistautuu ja hurmaa herttuan ja voittaa tämän omakseen. Kuten sanottu: kepeä ja helppo välipala.

Jälleen rikas nuori rouva tulee jätetyksi. Yhtä kuuluisa puoliso haluaakin vaatimatton vaimon, että saa itse olla suurin ja näkyvin.
Petetty ja jätetty nainen lähtee karjatilalle, ja ratsastaa hän osaa tietysti yhtä hyvin kuin karjapaimenet.
Yllättävän äkkiä hän rakastuu, mutta mutkia tulee matkaan. Tulee myös onnettomuus, mutta lopulta kaikki käy mitä parhaiten.
Epärealistinen, vaikkakin tarinassa oikeankin oloista juttua.

Tekstistä päätellen hyvin vanha kirja. Wodehouse on kirjoittanut 96 kirjaa urallaan, "humoristikirjailija", hänestä sanotaan.
Kirja oli kyllä ihan hauska, mutta aika naiivin tuntuinen. Wodehouse kirjoitti kirjojaan 1902-1975 eli kuolemaansa asti.

Luin toistamiseen, hyvä kirja.

Kirja oli lopulta aika mitäänsanomaton, vaikka siinä oli kiehtova ympäristö. Päähenkilön ja hänen tätinsä kodikas ja lämmin ihmissuhde lisäsi kirjan plussapuolta.

Kirjan villikkotyttö, sivuhenkilö, menee lähetystyöntekijän kanssa naimisiin. Miten väärin tämä maailma arvioi hengellisen työn ja kuinka vikaan se menee! Lähetit ovat järjestään kuivia, kalkkeutuneita ja ikäviä, paitsi tässä tapauksessa mies, joka otti kyseisen villikon puolisokseen. Ja villikko itse asiassa saikin lähetystyön oikein vauhtiin. Sillä lailla!

Tämä maailma ei voi nähdä hengellisin silmin, sillä niitä sillä ei ole.

Olipa aika ällöttävä juoni. 44v valokuvaaja rakastuu sosiopaattiin. Suhde kestää tasan vuoden, jonka lopussa nainen pakenee henkensä kaupalla. Aika pätevää kuvausta sosiopaatin luonteesta: rakastettava toisella hetkellä, mutta jos oma tahto ei mene läpi, muuttuu ääni kellossa.

Vasta viimeisessä kappaleessa murhaaja selvisi. Näppärää huumoria, kivoja sanakäänteitä. Mikäs tätä oli lukiessa!

Ohoh, en muistanut ollenkaan lukeneeni tätä! Olenpa ollut tosi väsynyt ensi kertaa lukiessani.

Vaikka kirja on humoristinen, siinä on yllättäen tosi jämäköitä mielipiteitä esim. leirikoulusta, tyky-päivistä tai muusta.
Suosittelen kenelle tahansa!

Ensimmäinen Christien kirja, jonka luin! Kyllä olikin aika ällöttävä...
Pidän enemmän elokuvista, Miss Marplesta ja Hercule Poirotista. Kirjassa tavoitetaan viehättävää ympäristöä, sekä em. päähenkilöiden persoonaa ja elokuvissa ne tulevat juuri samoin esiin. Mutta elokuvana en jostain syystä näitä tarinoita yhtä pelottavana kuin kirjana. Ehkä en lue jatkossa enempää näitä...

Jo viidennen kerran nautin tästä kirjasta, ja nyt myös pienoisella omalla mökkikokemuksella! Kerrassaan viehättävää luettavaa!

Aika jännittävä ja monivaiheinen kirja.
Kartantekijäsuvun perheenjäsenet löytävät sata vuotta vanhan päiväkirjan talostaan ja se lähes lumoaa samannimisen jälkeläisensä, 18-vuotiaan Annalicen. Hän on vähän aiemmin löytänyt sukuhautausmaalta itsensä nimisen, samanikäisenä kuolleen Ann Alicen haudan, joka on peittyneenä ja hylättynä.

Mielenkiintoinen tarina kuljettaa perheen pojan Australian liepeille etsimään saarta, joka on Ann Alicen tavaroihin kätkettynä. Ja sisar, Annalice menee häntä etsimään, kun veli ei palaa.

Lopulta kaikki käy hyvin, rakkautta ja romantiikkaakin löytyy, mutta paljon surua ja julmuuttakin ihmisten käytöksessä.

Ihan hyvä kirja.

Kirja sisälsi todellakin suhteita laidasta laitaan. Kipeitä avioeroja, "vapaita suhteita", jotka kuulemma tarkoittavat sitä, että suhteessa ollessa voi samaan aikaan olla suhteessa muidenkin kanssa. Hohhoijaa. Tämä oli täydellinen kuvaus tämänkin hetken tilanteesta "suhderintamalla". Järkyttävä tilanne, sitä mieltä olen.

Steelillä on kyky imaista mukaansa tekstillään, vaikka minua hiukan häiritseekin jaarittelun tuntu, saman toisto. Mutta eipähän jää lukijalle mitään epäselväksi.

Tämä on tosiaan "kaunis" kirja. Todellinen rakkaustarina, ihana! 1830-luvun Suomesta, Helsingistä.
"Vanhan ajan hilpeä tapakomedia" sanotaan takakannessa. Oikein mukava luettava!

Olipas raikas ja mukava kirja! Jännittävä ja romanttinen, mutta sopivasti kaikkea.

Perheenisä kuolee ja sen johdosta myös äiti. Aikuistuneet tyttäret joutuvat puille paljaille, kun käy ilmi, että isä olikin rikollinen eivätkä he omista mitään.

Tytöt selviävät kuitenkin vanhemman tyttären näppäryyden johdosta. Hauskaksi kirjaa teki sekin, että tytär alkaa esiintyä varieteenäytelmässä erään perheen kanssa ja saa toteuttaa luontaisia lahjojaan ilmeilyllä (meillä tytär mm. on mainio vääntelemään naamaansa ;) )

Mielenkiintoinen kirja sairaanhoitajasta, joka halusi kunnianhimoisesti olla ensisijaisesti pätevä auttamaan toisia ja oli valmis luopumaan jopa kihlatustaan, jos tämä ei jaksa odottaa, kunnes hän on valmis.
Hyvä kirja kaiken kaikkiaan.

Tarina vie piikatytön tässä kirjassa Sibeliuksen kotiin kertomaan, mitä perheen sisällä tapahtui lasten ollessa pieniä. Elettiin 1900-luvun vaihdetta.
Kirjailija on käyttänyt useita eri lähdeteoksia, joiden pohjalta hän on laatinut tämän ajankuvan.
Mielenkiintoinen! Odotan jatkoa; seuraavassa piikatyttö jatkanee elämäänsä Edelfeltin huushollerskana.

Tällä kertaa kirjassa puhutteli lasten suhtautuminen äitiin: äitihän aina hössöttää ja aina se sitä ruokaa ja muuta. Onneksi kirjassa tuli myös tilanne, jossa äiti sai arvostusta. Sitä ennen tarvittiin kuitenkin ravistelua sekä tyttärelle että muille. Ja äitikin muuttui!

Kuvittelin lukeneeni tämän kirjan, sillä juonessa oli paljon samaa kuin jossain toisessa Holtin kirjassa.
Linnanherran rakastuminen kotiopettajattareen ei ollut oikein uskottava, mutta onneksi kirja ei ollut kovin traaginen vaan lopulta hyvin onnellinen.
Holt kirjoittaa mukavasti näitä linnatarinoita, vaikka aika synkkiä juttuja niissä tapahtuu murhista lähtien.

Toinen lukemani Denkerin kirja. Pidän hänen tyylistään. Siinä on jotain tuttua. Tosin tässä kirjassa sairastunut vanha mies oli erityisen itsepäinen, mutta huumori kirjassa on sellaista, että välillä nauran ääneen. Ja koskettavia kohtia on useita.

Kirjassa leskimiehen tytär aikoo väkisin viedä isänsä toiselle puolelle Amerikkaa, koska tämä ei halvauksen jälkeen pärjäisi enää kotona tyttären mielestä. Mutta isä laatii yhdessä kuntouttajansa kanssa ohjelman, jonka avulla hän kuntoutuu.

Lääkäriromaani. Perheen isä on kuollut hemofilian takia aiemmin, nyt äiti sairastuu yllättäen AIDS:iin saatuaan sairauden mieheltään. Perheen tytär tarvitsee uuden kodin, sillä äidin lähtölaskenta on alkanut.

Eteen marssitetaan koko suku erilaisine intohimoineen saada tytär itselleen. Lopuksi onneksi käy hyvin ja tytär saa äidin toivoman kodin, jossa häntä rakastetaan hänen itsensä takia.

Lääkäriromaani. Ihan romanttinen, ihan hyvä. Paljon sairaalatermistöä. Mielenkiintoinen ja kaunis tarina, tai montakin tarinaa, jotka eivät kaikki päättyneet onnellisesti.

Olipas taas hyvä tämä Utrion kirja! Romantiikkaa historiallisen kuvauksen kera, mielenkiintoista. Kirja kertoo 1827 vuodesta, Turun palosta, pääkaupungin siirtymisestä vähitellen Helsingin suuntaan.

Olipa ihana kirja. Nuoren miehen sitkeydestä, perheen yhteydestä, yhteistyöstä pojan ja terapeutin välillä.
Tosi hieno teos, silmät kyynelissä lopetin sen lukemisen.

Tämänkertainen Rissasen kirja oli pettymys. Kirjan päähenkilö oli epäsosiaalinen nainen vanhuuteensa asti. Monta perheenjäsentä kuoli. Lopussa päähenkilön toinen poika oli menossa naimisiin miehen kanssa. Eli nykyajan kirjallisuudessa välttämätön homokiintiökin tuli hoidetuksi asiallisesti, ja päähenkilö hyväksyi asian mielellään.

Jotenkin murheellinen kirja, sillä päähenkilö oli olevinaan rehellinen yms mutta todellisuudessa hän ei tuntenut itseään ollenkaan. Hän oli aika säälittävä.

Nainen antaa lapsensa adoptoivaksi, hyvä perhe saa lapsen menettämänsä tilalle. Myöhemmin nainen haluaa lapsen takaisin ja lapsen isä, nyttemmin naisen aviomies, saatuaan menestystä, pistää rahansa(kin) likoon, että he saisivat lapsensa takaisin. Lapsi tuolloin 2,5 v.

En jaksanut lukea pitkiä, ikäviä oikeudenkäyntejä, mutta loppuosan kirjaa kylläkin. Ratkaisu ja lopputulos oli hyvä, vaikkakin päätuomarin vaimon tälle kertoma vastaava kokemus tuntui aika naiivilta.

Tärkeintähän on lapsen etu, ei aikuisten oikeus ja tunteet. Ei pitäisi tehdä leikkauksia ilman puudutusta pienille lapsillekaan. Lapsi sai jäädä ainoille tuntemilleen vanhemmille.

En ole nyt varma, luinko ensimmäisen vai toisen painoksen, mutta kirja puhutteli minua jälleen! Hyvä kirja on sellainen, se puhuttelee aina uudestaan ja uudestaan, vaikka sen lukisi monta kertaa.

Halusin tutustua Tuulaan kirjan kautta nyt jälleen, sillä olen pikapuoliin aikeissa tavata häntä, jos Jumala suo.

Olipas mielenkiintoinen kirja siitä, mitä meidän sisällämme tapahtuu. Kun syömme salaa kakkupalan, suolistossa alkaa huuto: "KAKKUA TULI!" kerrotaan kirjassa hauskasti.
Loppuosa kirjasta oli teoreettisempi, joten sitä hiukan harpoin.
Löysin yhteneväisyyttä omaan "syndroomaani": diabetes-taipumuksella, kolesterolilla, kilpirauhasen vajaatoiminnalla ja hiusten ja kynsien kunnolla on tekemistä toistensa kanssa! Ja suolistolla, siis kaikella, mitä sinne panemme, on suuri merkitys!
Suosittelen!

Teos on 25-vuotiaan saksalaistytön väitöskirjaan liittyvä kirja, jonka hänen siskonsa on kuvittanut. Kirja on kansantajuisesti kirjoitettu, huumorilla höystetty.

Adoptoitu, lahjakas poika alkaa ongelmoida murrosiässä. Yhtäkkiä hän alkaa tehdä yltiöpäisiä tekoja ja vastaavasti masentuu mahdottomasti. On alettava selvittää mistä käytöksen muutos johtuu.
Sain itse myös tietoa, miten kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava käyttäytyy ja miksi. Nyt ymmärrän hiukan paremmin heidän käytöstään: äkillisiä tuhlailuvimmoja, "kaikkivoipaisuuskohtauksia" jne.
Ihan hyvä kirja.

Hyvän kirjan lukee monesti ja saa siitä aina rohkaisua ja lohdutusta.
Niin nytkin, tästä Kuhnin erinomaisesta kirjasta.
Hän kirjoittaa Sumuisista Tasangoista, joille ihminen joutuu, kun alkaa epäillä Jumalaa. Se on hyvin vaarallista seutua. Mutta Jumala johdatti hänet sieltä pois ja osoitti tien. Kiitos Jumalalle tällaisista hyvistä kirjoista.

Karua kerrontaa kansalaissodan tapahtumista. Tuuli palaa isänsä kuoleman jälkeen sukuhuvilalle ja viettää siellä paljon aikaa. Kirjeitten kautta sekä kylän ihmisten kautta hänelle aukeaa jotain menneisyydestä: miksi jonkinlainen raskas ilmapiiri oli painostanut häntä koko elämän.

Raskas aihe, mutta Tuulin saunomiset huvilalla, puutarha ym. keventää tunnelmaa niin että kirja ei käy liian raskaaksi. Hyvä lukukokemus, murheellinen siivu kansamme historiaa.

Varta vasten pyysin tätä kirjastosta luettavakseni. Tuttua, kodikasta maalaismeininkiä sohvan pohjalla luettavaksi.
PIristävä lukukokemus, kevyt sellainen.

Upea, erinomaisen hyvä kirja!
Vuonna 2013 sekä Laura Suomessa, että Chieko Japanissa olivat elossa ja yli 90-vuotiaita. Heidän elämässään on yllättävän paljon samanlaista. Kärsimystä, köyhyyttä ja surua. Mutta samalla korkea elämän laatu, iloinen elämänasenne, palvelemisen lahja. Ja tietysti usko Jeesukseen, joka syntyi eri vaiheissa ja kasvoi ja vahvistui loppua kohden.

Suosittelen lämpimästi!

Lyhennelmä ilmeisesti, koska kolme kirjaa samassa.
Ihan luettava kirja oli. Varain Trollepen kirjoja lisää; en ole aivan varma, miten paljon näistä pidän, mutta tämä oli miellyttävä lukukokemus.
Perheenäiti ei kestä, että lapset lähtevät kotoa. Puoliso haluaisi viimein olla kahden, mutta äiti haalii lapset takaisin kotiin. Kaikki voivat huonosti. Vähitellen kaikki kypsyvät ihan hyvällä tavalla.

Tarina siitä, millaisen vyöryn yhden ihmiset teot aiheuttavat.
Nuoruuden ystävät, mies ja nainen asuivat naapureina puolisoineen ja lapsineen. Toisen mies lähti ja jätti vaimonsa. Tällöin vaimo takertui lapsuudenystäväänsä ja tämän avioliitto alkoi rakoilla pahasti.
Lasten suru ja kärsimys tuli hyvin esiin ja lasten mielettömät teot surun keskellä. Millään ei ollut väliä, kun pohja oli pettänyt, vanhemmat pettivät ja hylkäsivät toisiaan.
Lopulta tilanne meni kuitenkin parhain päin toisen perheen kohdalta.
Kohtalaisen hyvä romaani.

Kirja oli jotenkin erityinen, kuten Olssonin aiempikin kirja. En tiedä, kummasta pidin enemmän.
Kerrostalossa asuu kolme hyvin erilaista ja eri-ikäistä ihmistä. Heidän välilleen syntyy syvä yhteys.
Alku on erityisen huikea, mutta puolivälissä lopetan lukemisen: tapahtumat tuntuvat yhtäkkiä kliseisiltä. Jatkan myöhemmin, kirjan loppu on oikeastaan hyvä, vaikka jää hiukan arvoitukseksi. Mutta jotenkin seesteinen loppu sittenkin.

Pättikankaan eteläpohjalaisuus tulee esiin puhujien käyttämissä murresanoissa. Kirjan päähenkilöt myös muuttavat Vaasaan, 1920-lukua eletään.
Kirja on hyvä ajankuvaus, mukava luettava muutenkin. Olisin toivonut vähän toiveikkaampaa loppua, mutta ehkäpä elämä on vaan joskus karua ja aika arkista alusta loppuun.
Hyvä lukukokemus.