Lukuelämyksiä
Viimeisimmät

Huumori on yhtä hersyvää kuin aiemmissa kahdessa kirjassakin. Tosin alkoi ärsyttää jo naapurin rouva, joka käpälöi liian kanssa Millien aviomiestä. Perheessä on nyt kaksi lasta, ja huolta riittää kirjan alusta loppuun asti, mutta kaikki selviää tietysti lopulta, ja onneksi perhe on paras kuitenkin, vaikka epäilykset heräävät Milliellä jopa puolisoa kohtaan.

Kumma kyllä tässäkin kirjailija on saanut rauhallisuuden ja tyyneyden kuvattua niin, että lukija kokee sen, vaikka päähenkilö onkin aika hukassa. Hän etsii henkilöä tehdäkseen tästä jutun, mutta ei tavoita tätä. Lopulta selviää, mistä kaikessa on kyse. Tällaisia takaumia me itsekukin kenties näemme ja koemme.

Haahtela saa kirjoihinsa sellaista rauhallisuutta, joka tyynnyttää. Eivät nämä mitään pyhäkoulutarinoita ole, inhimillistä kerrontaa siitä, millainen ihminen on ja mitä hän pohtii, millaisia virheitä tekee, ja että osaa toimia välillä oikeinkin.
Lopullisia vastauksia ei kirjassa ole isän ja pojan elämään, mutta hetkessä on hyvä olla.

Tämä kuten edellinen lukemani Haahtelan kirja on ihmiselämää syvään luotaava ja osoittaa, miten monella lailla elämää voidaan elää ja eletään sen mukaan, millaisin eväin on matkaan lähdetty. Kirja ei ole mitenkään ahdistava, se on sen sijaan lohdullinen ja lohduttava, vaikka ihmiskohtalot ovat rikkinäisiä ja surullisia ja yksinäisiä. Kuitenkin niihin löytyy lohtua toisista ihmisistä vaikkapa kalkkunavoileipiä toiselle yöpalaksi tekemällä.

Mukava lukukokemus, kun en muistanut enää juonta kunnolla! Lukaisin nopeasti, helppolukuinen.