26.11.2021 - Talvi on tullut!

Olipa harvinainen syksy. Veimme seurakuntaan kirkkokukkia viime sunnuntaihin asti suoraan pihalta. Tosin viimeisimmät kukkaset kestivät pari, kolme pyhää. Vasta tulevana adventtina on hankittava kukkakaupasta kukkaset. Luonnonkukat ovat tosi kauniita, mutta ovathan kukkakaupan kukat toisella lailla kauniita nekin.

Itse hankin

usein neilikoita, pidän niistä. Lähikukkakaupassa ravaan alvariinsa, äskettäin kävin varaamassa kastepöytään kukkia sekä itselle samalla neilikoita pöytään. Edelliset kestivät kaksi viikkoa ja olivat kauniita loppuun asti. Nyt on täysi pidätteleminen, etten poikkea hakemaan lapsenlapselle syntymäpäiväkukkia, kun lähdemme juhliin pikapuoliin. Saa nähdä, miten käy. Kaikki eivät välitä kovin kukista, itse olen pitänyt niistä aina. Jo lapsena minun tehtäväni oli poimia kukat viikonlopuksi tuvan pöydälle. Ukonhattuja ja mitä milloinkin sattui olemaan kukassa.

Olemme lukeneet

Sepon kanssa todella mielenkiintoista kirjaa, jossa puhutaan mm. kutsumuksesta. Seppo kertoi vanhasta miehestä, joka valoristeyksessä sanoi, painakaa nappia, vaikka ihmiset olivat jo painaneet. Joku tiesi, että kyseessä oli eläkkeellä oleva opettaja. Minä olen juuri tuollainen. Minun on aina opetetteva toisia. Se saattaa ärsyttääkin, en tiedä, mutta en voi itselleni mitään. Minulla on selkeästi opettajan kutsumus. Aina, kun hoksaan itse jotain, minulla on tarve saattaa asia toistenkin tietoisuuteen. Jolla ei tätä kutsumusta ole, hänellä ei tule mieleenkään opettaa toisille mitään.

Olen tunnistanut sen sitäkin kautta, että jollakin lapsistani on sama kutsumus - jollakin toisella taas ei, vaikka kumpikin osaavat asian, jonka haluan oppia heiltä. Toinen tekee asian hyvin itse, mutta ei osaa neuvoa minua. Toinen neuvoo ja minä saatan jopa ymmärtää.

Tämä tuli mieleeni,

kun keittiössä tein jotain, minkä koin tärkeäksi "opettaa" blogini kautta lukijalle. Kerron asian heti, kun muistan, mikä se oli...

Olin neljä päivää

töissä tällä viikolla, joten en ehtinyt uimahalliin. Tänään olen vapaalla, mutta nyt oli pyykkihommia, kauppareissu ja pian syntymäpäiville meno. Jaksoin työt hyvin, ja olen siitä ihmeissäni. Lokakuusta lähtien migreenimääräni on puolittunut. Tuntuu mahtavalle herätä, kun pää ei ole kipeä! Stressi, liian suuri työmäärä palautumisaikaan nähden uskoakseni piti ylläni migreeniä monta vuotta. Ja tuleehan se edelleen, jos väsyn liikaa. Siksi yritän olla tarkkana, etten ylittäisi voimiani. Ihanalta tuntuu olla vähän virkeämmässä kunnossa. Tosin työpäivinä en jaksa kyllä juuri muuta. En lue uutisia, en tee mitään muuta kuin vähän ompelua tai muuta puuhastelua, joka antaa omaa tilaa ja rauhaa. Ja onhan niitä kotihommia, ruuanlaittoa ja muuta joka tapauksessa.

- - Kävimme syntymäpäivillä,

näimme sukulaisia jonkin verran. Laulut laulettiin ja katseltiin lasten leikkimistä, kakkua syötiin ja kahviteltiin tai muuta. Sen jälkeen oli taas mukava palata kotiin omaan oloon. Pakkanen oli vähän kiristynyt, lähes 10 astetta. Saimme tosiaan talven kertaheitolla.

Sunnuntaina on hoosiannan vuoro,

alkaa uusi kirkkovuosi. Se on aina juhlallista. Itselläni ei ole kanttori- eikä kahvitusvuoroa, ihan hyvä, sillä myöhemmin menemme sitten ristiäisiin, jos Herra suo ja olemme nuhattomia ja muutenkin terveitä. Olen napsinut valkosipulikapseleita ja muuta, että pysyisin terveenä. Päiväkodissakin on menossa toinen kierros flunssaa, tällä kertaa kunnon räkätautia. Helposti sen saa itsekin, kun jatkuvasti niistelee neniä.

Poikkesin hakemassa

kauppareissullamme tyttären luota kakkuvuokia. Leivoin kaksi taatelikakkua. Yhden olemme syöneet, toinen on menossa. Ohje on gluteeniton eikä siihen ole lisätty sokeria, sillä taateli itsessään on makeaa. Hyvältä se maistuu. Tekee mieleni kokeilla tehdä gluteenitonta pullaakin, pulla on herkku minun makuuni. Tortuista puhumattakaan! Katsotaan, saanko niitä tehdyksi vai etsinkö kaupasta valmiita.

Hehkutan edelleen onneani

tämän osaeläkkeen suhteen. Nautin suuresti vapaapäivistä, levosta, omasta puuhastelusta ja kuitenkin siitäkin, että voin vielä käydä työssä. Mikään lekottelu ei ole mukavaa, jos elämä on pelkästään sitä. On hyvä, että on haasteita, lepokin on sen jälkeen lepoa.

En kerta kaikkiaan muista,

mikä asia minun oli aikomus kertoa sinulle, hyvä lukijani, joten se jää nyt kertomatta. Pitäisi kirjoittaa muistiin heti, kun mieleen pälähtää jotain. Ihan kuin ostoslistaa pitää päivittää saman tien, kun muistaa, mitä kaupasta on tuotavaa. Tosin meillä ainakin tuomiset ovat aika lailla samoja aina. Jauhoja, juustoa, perunoita, viikonloppumakkaraksi valkosipuli-homejuustogrillimakkaraa, jauhelihaa, kaalta, purjosipulia ja maitoja. Tänään veimme samalla muovi- ja pahviroskat citarin pihalla olevaan roskikseen.

Huomenna teemme

varmaankävelylenkin ja käymme hautausmaalla, joka on noin kilometrin päässä. Sytytämme Arin haudalle uuden kynttilän ja viemme entisen roskiin. Samalla poikkeamme lähimarketissa hakemassa jotain, mitä mahdollisesti vielä tarvitsemme. Sinappi on lopussa, sitä käytän vain minä. Muuta ohjelmaa ei huomiselle ole tiedossa. Jotain voisi siivota, jos viitsin ja jaksan. Eilen vaihdoin lennossa verhot keittiöön. En pessyt ikkunaa, sillä oli niin hämärää ja on joka päivä, ettei erota, onko ikkunalle jotain tehty vai ei. Keväämmällä sitten, kun aurinko alkaa paistaa enemmän, voi pestä. Ihmeen aurinkoinen tämä marraskuu on ollut tänä vuonna. Se on minun mielipiteeni. En tiedä, johtuuko se siitä, että en ole niin uupunut ja rasittunut, kaikki on silloin valoisampaa.

On aika

toivottaa hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani, sillä kohta alamme lukea Raamattua - Jesajan kirjassa olemme menossa. ja sen jälkeen vielä pätkä iltalukemiskirjaamme. Tämän jälkeen jatkamme 1. Mooseksen kirjan selitystä 8, luvusta eteenpäin, Lutherin toinen kirja.

Hoosianna, Daavidin poika, siunattu olkoon Hän!