24.10.2021 - Perjantai meni

Yleensä olen kirjoittanut perjantaina, sillä silloin on aikaa. Nyt ei ollut. Mies lähti vanhempiaan katsomaan, joten jäin yksin kotiin. Minähän sain noidannuolen/iskiaksen tai jotain sellaista selkääni ensimmäisenä lomapäivänä, joten olen pysytellyt visusti kotona. Lenkillä olen käynyt joka päivä, sillä liike on lääke, selällekin. Nyt pärjään kohtalaisen hyvin, vain tietyt liikkeet ottavat kipeää.

Aikaa ei riittänyt kirjoittamiseen.

Nykyisin kellon vauhti on kiihtynyt. Kun pohdin aamutuimaan jotain pikku ongelmaa, mitä hyvänsä, niin yhtäkkiä kello onkin vähintään 11. Silloin on laitettava ruokaa. No, ehkä ei olisi niin tarpeen, mikäli puntariin on uskominen, ja on siihen! Mutta yleensä meillä syödään siihen aikaan, silloinkin, kun mies ei ole kotona. Lounaan jälkeen on vähän tuumattava, joten kello näyttää ehkä kahta. Näpertelen ompelukoneella, juutun palapeliä täyttämään, raivaan itseni pihalle aronioita poimimaan puistosta  - ja sitten onkin ilta ja pikaisesti on ennätettävä nukkumaan! Puoli yhdeksältä nykyisin petin suuntaan. Viime yönä heräsin kolmelta enkä nukkunut sen jälkeen, vaikka aiempina öinä unta on riittänyt tarpeeksi.

Tämä viikko

on ollut todella lomailua. Kun en ole voinut lähteä minnekään, olen saanut luvan levätä - touhuta omiani, kotoilla. Minähän olisin tahtonut käydä äidin luona, mutta ei siitä tullut mitään. Istuminen on kaikista ikävintä tällä selällä. Nytkin makoilen sängyssä.

Pelakuut ovat vielä

parvekkeella. Vaikka ulkona maa alkaa jäätyä, parvekkeella on vielä +5 astetta. Sen verran on meidän kellarissakin, jonne aion kantaa ne, kun vielä kylmenee. Murattejakin on monta, viime talvena murattini kuivui sisällä ja epäilen, että niin käy nytkin. Huoneilma voi olla liian kuivaa niille tai sitten en osaa hoitaa niitä. Tuon ne kuitenkin tupaan parvekkeelta piakkoin.

Kaksi aloe veraa

olen nostanut makuuhuoneen, entisen olohuoneen, kirjahyllyn päälle. Niillä on puoli metriä pitkät sojottavat lehdet, ja kerran mies onnistui pudottamaan toisen lattialle olohuoneessa. Lehdet ovat niin tykkyjä, etteivät ne taivu, jos niihin koskee vahingossa, joten ne vievät runsaasti tilaa ympärillään. Tuolla hyllyn päällä ne saavat olla ylhäisessä yksinäisyydessään.

Eilen keskipoika

lapsineen kävi tervehtimässä äitimammaa. Lapset leikkivät ja Saarukka, pian 5v, osasi kirjoittaa jokaisen nimen vieraskirjaan. Kysyin, tekisinkö hänelle tavupelin, mutta hän ei halunnut. Saarukka osaa jo hiukan lukea. Voi olla, että teen kuitenkin sen pelin ja annan sen sitten vaikka Tiutaulle, joka on 4v ja luultavasti myös pian alkaa kiinnostua enemmän lukemisesta. Hänen 6v isosiskonsa Amanda (nimet muutettu) lukee jo täyttä päätä eskarissakin kirjoja toisille lapsille. Hän lukee myös jo lasten romaaneja, joten hänelle on helppo järjestää tekemistä. Ja hän tuntuukin liukeavan lukemaan omia aikojaan. Lukeminen on kyllä itsellenikin ollut lahja, ajanviete ja ilo!

Mieheni seikkailee

junassa jossain Seinäjoen suunnalla tällä hetkellä. Menen häntä vastaan, jahka hän pääsee Vaasaan. On ollut hiljaiseloa ja kummallista muutenkin, kun olen ollut pari yötä yksin, joten mukava, että mies palaa kotiin. Alkuviikon olemmekin taas töissä, loppuviikolla on muut metkut.

Nimittäin Joulun lapsi -pakettien

h-hetki on koittamassa. Jos Herra suo, me paketoimme ensi viikonloppuna valtavan määrän laatikoita. Se on henkinen ja fyysinen voimainponnistus minulle, koska kannan päävastuun Romantikkojemme pakettien teosta. Ja väsyvät muutkin, ei sen puoleen! Ydinryhmässämme on 8 henkeä.

Yksinhän en toki tee tätä, vaan valtava vapaaehtoisryhmä pinnistelee ilokseen läpi vuoden kutoen, ommellen ja uhraten eri tavoin, myös rahallisesti, että voimme lähettää paketteja Romaniaan, Moldovaan ja tänä vuonna niitä viedään myös Viroon. Mielessämme ovat lapset, jotka saavat luultavasti ensimmäisen lahjan elämässään, joten sen pitää olla sellainen, että lapsi voi iloita siitä. Paikallinen seurakunta kutsuu jokaisen paketin saajan lisäksi saamaan opetusta seurakunnassa, joten kyseessä on myös iankaikkista elämää tarjoava lahja eikä pelkästään maallinen.

Jos haluat osallistua Joulun lapsi -pakettien lähettämiseen, voit tehdä sen netissä lähettämällä rahaa esimerkiksi kuljetusmaksuihin. Tai sitten tehdä virtuaalipaketin netissä, miten vaan haluat!

Tänään messu

peruttiin sairauden takia, mutta meillä oli seurat. Menin kahvia keittämään hyvissä ajoin, soitin virret seurojen aikana. Vastuussa oli saarnaluvan omaava henkilö, joka luki pastorimme tekemän saarnatekstin. On uskonpuhdistuksen vuosipäivä. Siitä kuuntelin vielä netistäkin yhden saarnan ja varmaan lisääkin viikon kuluessa. Eilen kuuntelin myös Harri Lammin ensimmäisen opetuksen aiheesta liturgia. Siinä tuli uuttakin asiaa. Sen tiesin ennestään, että liturgiahan on suoraa Jumalan sanaa. Se ei ole mitään loikumista ihmisten keksimän mukaan, vaan kaikki siinä koostuu Jumalan omasta sanasta.

Oton saarnatekstissä

tuli myös se selväksi, että uskomme syntyy, kasvaa ja vahvistuu ainoastaan Jumalan sanasta. Luonnossa kulkeminen ja sen ihailu ei synnytä elävää uskoa Jumalaan, vaikkakin voimme ihailla luontoa ja ymmärtää, että se on Jumalan aikaansaannosta. Pelastava usko tarvitsee aina Jumalan sanan kuulemista syntyäkseen ja kasvaakseen.

Tuomo Simojoki

sanoi netistä kuuntelemassani saarnassa, että pysyäksemme uskossa, tarvitsemme jatkuvasti Jumalan sanan kuulemista ja oppimista. Sen vanhan tutun asian kertaamista, että Jeesus Kristus on kuollut minun syntieni tähden ja sovittanut minut Jumalan kanssa. Ja että niin suurta syntiä tai syntistä ei ole, etteikö Jumalan armo riittäisi pesemään meidät jokaisen puhtaaksi. Samaa sanoivat myös muut kuulemani päivän saarnaajat: tarvitsemme seurakuntakodin, jossa tulemme hoidetuksi Jumalan sanalla.

Tämän päivän saarnassa tuli myös kysymys, mitä on Jumalan etsiminen tai hänen avukseen huutaminen. Se on esimerkiksi sitä, että me menemme jumalanpalvelukseen kuulemaan Jumalan sanaa. Se kertoo jo siitä, että me etsimme ja haluamme kuulla hänen äänensä. Sen kuulemme sanan saarnan kautta ja myös ehtoollisessa tietysti, jossa saamme konkreettisesti kohdata Jeesuksen Kristuksen itsensä.

Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: menkäämme Herran huoneeseen.

Sain kauniita kankaita

sekä Romantikkojen Neulevastaavalta että tyttäreltä. Innostuin tekemään patakintaita lapsille sekä pikkuisia kukkaroita. Niitä on yli oman tarpeen, joten mielelläni myisin niitä, jos joku tahtoo ostaa - joku jo kyselikin - niin että voisin laittaa rahat tulevan vuoden pusero-, lanka- ja värikynärahastoon. Tai kaikkeen, mitä hankin taas ensi vuoden paketteihin. Itse ompeleminenkin on jo ilo, kauniiden kankaiden käsittely ja niistä syntyvät kauniit tuotteet.

Pidensin leninkini, siitä tuli nyt sopiva. Piti taas edetä sen mukaan, mitä edellinen virhe vaati. No, vain yhdessä kohdassa tulos ei vastannut odotuksiani, joten täytyi säveltää seuraava siirto, että leningistä tuli kirkkomekko. Se oli minulla kirkossa tänään.

Harmaa päivä,

niitä lienee tulossa seuraavina viikkoina. Valokuvia ei juuri voi ottaa marraskuussa, sillä ilman valoa ei ole varjoa, ja silloin kuvista tulee kovin värittömiä. Mutta vain pari silmäntäyttä, niin olemme joulussa - ja sitten alkaakin kevään odotus!

Iloa sinulle, arvoisa lukijani!

Jk- Päänsärky on kärsinyt takaiskun. Viime yönä se tosin yritti ruveta jylläämään, joten heräsin kolmelta. Join kupin kahvia ja hieroskelin vähän niskaa ja päätä - ja kohta särky oli tiessään!