Kategoriat: Ajankohtaista

Otin tällä viikolla palkatonta vapaata, kun on syysloma. Ai, miten mukavaa oli jäädä kotiin, kun mies lähti työpaikalleen. En tosin jäänyt peukaloitani pyörittämään, vaan laitoin taikinajuuren pöhisemään, mallaslimppua on tekeillä miestä varten.

Lauantaina kävimme

Nuorinkin jo 30v!

synttäreillä onnittelemassa kolmikymppisiä. Paikalla perhettä oli 7 aikuista ja 5 lasta - 0v, 1v, 2v,4v ja 6v. Osa lähellä asuvista oli flunssan takia estynyt tulemasta ja vanhin poikahan asuu etelässä asti, joten he eivät päässeet. Mukava hetki, lapset leikkivät eikä kukaan vierastanut. Nautimme herkullisia tarjottavia ja nautimme olostamme.

Sunnuntain messussa

toimin kanttorina. Edelleen putoan aika ajoin kärryiltä missä mennään ja jatkan soittoa sitten kun alkaa raksuttaa, missä veisuu kulkee. Nykyisin en enää juuri jaksa hermostua moisesta. Mitäpä se hyödyttäisi. Otto-pastorimme saarnasi erinomaisen hyvin galatalaisten tilanteensa. Voisiko meille käydä samoin? Innolla olemme mukana alussa, mutta vähitellen into hiipuu? Kyllä, se vaara on aina olemassa. Itseä, omaa lihaa, ei pidä jäädä kuuntelemaan, vaan on käännyttävä aina uudestaan ja jatkuvasti Jeesuksen ja Jumalan sanan puoleen. Seurakunta kuunteli hiiren hiljaa. Lapset olivat pyhäkoulussa.

Kirkkokahvit ovat antoisa tapahtuma messun jälkeen pitkästä aikaa ja juttu kulki niin ettei meinattu kotiin lähteä. Ensi kerralla otin kahvinkeittovuoron ja toimin myös kanttorina. Eihän kukaan kahvia juo messun aikana, valmistelut voidaan tehdä etukäteen. Pullaa haemme edellisenä päivänä eräästä marketista, josta annetaan päiväyksen ylittänyttä meille ilmaiseksi mikäli sitä sattuu jääneen myymättä. Mikäs sen ekologisempaa ja edullisempaa myös meille! Seurakuntahan toimii, kuten koko Lähetyshiippakunta, täysin jokaisen seurakuntalaisen varoilla. Mikään muu taho ei rahoita toimintaa, ja siinä on omat hyvät puolensa.

Kirkkosalin soittopeli, pastorimme Otto Granlund

Kuuntelimme

Markus Pöyryn opetuksen 1. Mooseksen kirjasta. Se jatkuu joka toinen keskiviikko ja kaikki osat ovat kuunneltavissa Lähetyshiippakunnan sivuilta. Itseä hämäsi aluksi se, että kun sieltä klikkaa esille saarnat, kestää aika kauan, ennen kuin sivusto aukeaa. Hätähousuna en ehtinyt odottaa tarpeeksi enkä siis päässyt sivustolle, joten tämä tiedoksi muillekin. Markus kertoi ihanasti Jaakobin siunauksesta Joosefille sekä hänen kuolemastaan:

...nosti jalkansa vuoteeseen, kuoli  ja tuli otetuksi heimonsa tykö.

Siis heti kun kuoli, hänet vietiin Aabrahamin helmaan, tuonelaan, heimonsa tykö - nämä kaikki ilmaukset tarkoittavat samaa. Tilaa ennen kuin Jeesus palaa takaisin, maailma luodaan uudeksi ja kuolleet herätetään uutena luomuksena elämään uudessa maailmassa - vuohet ja lampaat erotellaan - toinen otetaan, toinen jätetään. Lohduttavaa, rohkaisevaa ja niin totta kuin Jumala elää ja Jeesus on sovittanut meidät Jumalan kanssa ja me saamme elää, kun uskomme häneen!

Minulla tuli kovasti Ari mieleen,

Kuva ehkä 32v sitten

siitä, että Jaakob nosti jalkansa vuoteeseen ja kuoli. Hän oli työnsä tehnyt. Kuten Arikin. Olin rukoillut hänen ja kaikkien meidän asioidemme puolesta ja sanonut aamen, jolloin Ari veti viimeisen kerran henkeä - ja tuli otetuksi heimonsa tykö! Hänen työnsä tuli päätökseen. Markus sanoi, että harvoin pariskunta kuolee yhtä aikaa, vaikka heillä olisi yhteinen tehtäväkin. Toiselle Jumala sanoo, että sinun tehtäväsi on tehty, toiselle, että sinulle minulle on vielä tehtävää. Miten lohduttavaa ja siunaavaa minun oli kuulla tämä.

Suunnittelemme mIeheni kanssa

edunvalvontavaltuutuksen tekemistä, ja Seppo tulosti netistä aiheesta teksiä:

On hyvä tehdä edunvalvontavaltuutus nimetylle henkilölle.
Valtuutuksen voi tallentaa valtuuttajan Omakantaan.

Siinä tapauksessa, että valtuutuksen antanut henkilö ei kykene enää hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden vuoksi, valtuutettu voi pyytää maistraattia vahvistamaan valtuutuksen. Valtuutetun tulee esittää maistraatille alkuperäinen valtakirja sekä lääkärinlausunto tai vastaava, joka todistaa, että valtuutuksen antanut henkilö on tullut kyvyttömäksi hoitamaan asioita, joita valtuutus koskee. Valtuutus tulee voimaan, kun maistraatti on vahvistanut sen.

Muutenkin kaikenlainen

kodin ja omaisuuden raivaaminen turhasta on tarpeellista ja helpottaa omaa ja etenkin lasten elämää myöhemmin. Saimme työhuoneen mukavampaan malliin. Palapelikin mahtui yhdelle pöydälle. Tosi käteviä nuo siniset päiväkodin pöydät, jotka hankimme kirpparilta taannoin. Lujat ja sopivan kokoiset; meillä on niitä neljä työhuoneessa.

Autoon on vaihdettu

talvirenkaat. Se on oma operaationsa joka syksy ja kevät. Ajoimme miehen kanssa eilen iltapäivällä tallille, raijasimme tavaraa ulos, että saimme talvirenkaat esille ja autoon. Sama toisinpäin palatessa. Keskipoika vaihtoi renkaat vähän myöhemmin heidän luonaan. Pojat ovat kyllä tarpeellisia olemassa naisihmiselle tällaisissa tapauksissa. Kun nostelimme renkaita, tunsin, että selkään vähän otti jossain tilanteessa. Liekö se vaikuttanut, että tänään yhtäkkiä sain noidannuolen selkääni. Sängyssä saatan makailla helposti, mutta en tahdo päästä täältä ylös, ja tuolilla istuminen on hankalaa. Mitenhän kauan tämä kestää? Pääsenkö käymään Nivalassa tällä viikolla?

Tänään

Ompeleminen on mukavaa!

tein 5-6 km lenkin, kävin kirjastossa ja asioilla kaupungissa. Toivoin samalla noidannuolen helpottavan, mutta niin ei käynyt. Sää oli ihana, kun olin pukeutunut sään mukaan, eli kylmän, syksyisen tuulen huomioon ottaen. Tultuani meiltä haettiin varavuode ja lasten varapeti/vuodevaatelaatikko kirpparille, hyvä. Leivät nousevat, laitan ne kohta vuokiin - saavat nousta vielä useamman tunnin vuo`issa, sitten jääkaappiin päiväksi tai pariksi. Mies tuli kotiin, olemme kahvitelleet ja kumpikin puuhailemme omiamme. Minä kirjoitan, mies on koneella. Hän löysi roskiksella käydessään jälleen yhden osan, josta tulee hieno lisä olohuoneen lamppuun. Minä löysin kävellessäni kaupungilla pyöräni satulaan sadesuojan - mieheni pyörään löysin samanlaisen aiemmin, kun häneltä oli pudonnut ompelemani vastaava.

Olen nukkunut

yli 8 tuntia kahtena viime yönä. Ihmettelen suuresti. Päänsärkyä ei ole ollut tällä kuulla kuin kerran, kuten viimeksi jo kirjoitin. Ehkä helpottuminen johtuu siitä, että elokuussa aloitin osaeläkkeen ja työviikkoni ovat lyhyet. Tosin olin pari kuukautta kesälläkin vapaana, ja silloin päänsärkyä oli vähintään joka kolmas päivä. Mielenkiintoista, miten särky/säryttömyys jatkuu.

Siunattua lokakuun viikkoa, arvoisa lukijani!