15.10.2021 - Sadepäivä

Eilisaamuna jynssäsin auton laseja. Olivat paksusti jäässä. En meinannut löytää skrapaakaan peräkontista, sillä se oli täynnä muovikasseja, jotka puolestaan olivat täynnä villasukkia, lapasia ja pipoja. Peräseinäjoen Ahkerikkojen panos Joulun lapsi-kampanjaan on jälleen mittava, kiitos heille! Olin viemässä lastia Romantikkojen ryhmämme Neulosvastaavalle. Hän nouti kassit työpaikkani parkkipaikalta miehensä kanssa.

Vastaavasti hinasin

yhden patjan autoon töihin lähtiessäni. Se on matkalla keskipojan luo varastoon. Kolme muuta varapatjaa on säkitettynä varastossamme. Varavuode ja vuodevaatelaatikko ovat myynnissä, mutta mikäli eivät mene kaupaksi, paikallinen kirppari hakee ne maanantaina. Haluamme saada tilaa työhuoneeseen. Siis minä haluan. Mieheni ei hikeenny tavaranpaljoudesta kuten minä. Myin vanhan, kunnon keinutuolinikin. Hakija maksoi sen, mutta koska se ei mahtunut henkilöautoon monista yrityksistämme huolimatta, hän hakee sen tänään isommalla autolla.

Tilaa siis tulee!

Odotan innolla, miten järjestän työhuonetta. Minun tekisi mieleni saada myös palapelipöytä, mutta sen pitäisi ehkä olla olohuoneen ikkunan edessä. Siinä tapauksessa olohuone ei olisi niin seesteisen näköinen, mutta mikähän on tärkeintä? Toimivuus vai filmaattisuus? En ole varma vielä.

Innostuimme

näet Espoossa käydessämme tekemään 500 palan palapelin. Yllättäen mieheni oli vielä innokkaampi kuin minä. Meiltä löytyy kolme sen kokoista palapeliä ja olisi hauska päästä niitä kokoamaan, mutta nehän vaativat tilaa.

Olimme tosiaan

Espoossa, kerroin facebookin sivulla jotain jo matkastamme. Kävelimme asemalle, sää oli kaunis. Junamatka meni luonnikkaasti. Vaihdoimme junaa Pasilassa kuin vanhat tekijät ja hyppäsimme pois Leppävaarassa kuten tarkoitus oli. Sello, tavaratalohirvitys, oli aivan liian suuri nieltäväksi. Löysimme sentään ruokapaikan ja minä putiikin, josta jemmasin tuoksuvia pyyhekumeja 24, joulunlapsitavaraa siis. Tosin annoin Evelle, 11v, yhden, ja myöhemmin Tiitiäiselle, 4v, ja Olivialle, 2v, kun pidin heille pyhäkoulua eikä minulla ollut muutakaan sopivaa pyhäkoulumerkkiä.

Sitten vaan suunnistamaan

yöpymispaikkaan. Minä olin hyvin itsevarmana niin kuin aina, kun saan kartan käteeni. Sen jälkeen alkaakin aina ongelmat, niin nytkin. Olimme väärällä puolella kauppapytinkiä eikä minulla ollut aavistustakaan, missä olemme. Kännykästänihän löytyy suunnistusohjeet, navigaattori, mutta paljonkos se auttaa, kun en siitä mitään ymmärrä. Mies ei auttanut yhtään, ja sanoi, hyväkäs, myöhemmin, että vain sillä lailla oppii, kun itse yrittää! No, yritystä ei puuttunut, ja pääsimme viimein hikisinä pitkän ajan päästä hotellille, joka oli muka vain 800 m päässä asemalta.

Hotelli oli

eräänlainen "kylmä asema", sillä se varattiin netistä, saatiin koodit, joilla pääsimme sisään - ketään ihmistä emme tavanneet. Koodien kanssa luonnollisesti oli myös ankaria ongelmia, mutta lopulta nekin ratkesivat tuosta vaan. Migreenin verran kuitenkin stressasin ja niinpä kupsahdimme yöpuulle jo ennen yhdeksää ja sain unen, sillä päätä ei särkenyt kamalasti.

Iloinen uutinen onkin se,

että tässä kuussa päätäni ei ole muuta kertaa oikeastaan jomottanutkaan! Se on iso ihme, ja olen ylen onnellinen! Tällä kertaa apuneuvoksi kuvittelen mutjutinta, katsopas netistä, mikä se on. Viimeksi taisin sitä jo mainostaa. Mutjuttelen iltaisin, kun on Sepon vuoro lukea iltakirjaamme, joka on tällä hetkellä Juhana Pohjolan Herran ateria -kirja. En uskalla olla mutjuttelematta, sillä pääni ei tosiaankaan ole ollut kipeä eikä minun ole sen takia tarvinnut valvoa. Mutta sentään löytyy muita vaivoja.

Viime yön vaiva

oli jomottava olkapää. Syynkin kipuun tiedän. Tein eilen ja toissailtana yli 30 vihkoa, sillä Joulun lapsi -paketointi lähestyy ja meillä on tavaraa runsain määrin. Mutta vihkoja vielä puuttui - ei puutu enää. Samalla tein muutaman vihon lapsenlapsille, jotka alkavat oppia lukemaan. Liimasin kuvia ruutuvihkoon niin että lapsi voi kirjoittaa vanhempansa opastuksella tai omia aikojaan sanoja. Toivon, että lapset pitävät vihoista, sekä nämä omat että Joulun lapset. Vihkojen teko on hyvin terapeuttista ja rentouttavaa kuten myös kipeyttävää, kun sitä tekee sillä intensiteetillä kuin minä.

Poikani haki

sitten Espoossa meidät lauantaiaamuna heille. Meillä oli ihanat pari päivää heidän luonaan. Lähtiessä jo pikkuinen Oliviakin halusi halata mummoa ja se tuntui suloiselta. Näemme niin harvoin, että kestää aikansa tutustua. Lapset leikkivät ja lauloivat niin kuin lapset vain tekevät. Kävimme kävelyretkillä ja pihalla ulkoilemassa. Saimme herkullista ruokaa ja oli ilo katsoa, kun pieninkin osasi juoda maitoa lasista, syödä itse lusikalla ja ruoka maistui. Ne eivät ole itsestään selviä asioita, vaan saamme olla kiitollisia terveydestämme, omasta ja läheisten.

Kotiin palasimme

taksilla Vaasan asemalta, sillä satoi vettä. Pyykit koneeseen, kahvi tulelle ja kotiolosta nauttimaan. Matka oli meille oikein virkistävä ja suunnittelimme jo uutta matkaa junayhteyksien päähän. Voi jäädä haaveeksi, mutta unelmointikin on hauskaa.

Eilisiltana

olin jälleen hyvin tyytyväinen, kun palasin töistä. Vapaa perjantai edessä, saatoin levätä, lukea ja juoda kahvia (kofeiinitonta) sängyssä ja jutella välillä mieheni kanssa, joka myös luki ja nautti olostaan.

Välipalaohje,

jonka haluan jakaa, koska se on helppo ja herkullinen. Tarvitaan vain kourallinen tai pari aronian marjoja, kypsä banaani ja ne maidon kanssa pyöräytetään sekoittajassa, vai mikä se smoothie-kone mahtaa olla nimeltään. Joka tapauksessa ihmettelen suorastaan, kun mieheni pitää tästä myös, eikä hän yleensä pidä terveellisistä asioista! Olemme juoneet tätä jälkiruuaksi, tai syöneet, miten vaan, jo viikon tai parin ajan. Olen pakastanutkin aronioita tätä varten. Maku on uskomattoman pehmeä ja samettinen ja maukas. Meillä kasvaa aronioita pihassa ja läheisessä puistossa. Taisinpa tätäkin reseptiä jo mainostaa aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti.

Heräsin viime yönä

siihen, että kuulin raamatunlauseen. Toistin sen mielessäni uudestaan. Olisi pitänyt nousta kirjoittamaan ylös, sillä enää en sitä tietenkään muista. Sen sijaan rohkaisen sinua Sanalla, joka on sekä pyyntö että uskonrukous:

Herra, älä jätä kesken kättesi työtä!

Mies on tallilla

hakemassa jotain tavaraa viedäkseen kirpputorille. Myöhemmin menemme keskipojan lapsia hoitelemaan ja käyn kampaajalla kuten tapaan käydä kahdesti vuodessa. Huomenissa menemme juhlimaan kolmikymppistä nuorta paria, nuorinta poikaa vaimoineen.

Juuri tänään

ja melkein tällä hetkellä lähdin sairaalaan synnyttämään tätä neljättä lastani 30 vuotta sitten. Hän syntyi illansuussa. Eräs ystävä oli mukana synnytyksessä, kun Arilla ei ollut enää voimia lähteä. Ambulanssiharjoittelijaa puristin kädestä tosi lujaa; hän hoippui järkyttyneenä paikalta lapsen synnyttyä.

Tähän asti on Herra auttanut.

Siunausta viikonloppuusi, arvoisa lukijani! Me menemme messuun taas sunnuntaina, klo 9.30, Laivakatu 7:ään, jos Herra suo. Tervetuloa muutkin! Minulla on kanttorivuoro.