17.09.2021 - Viikonlopun tietämillä

Jälleen on perjantai ja vapaapäivä kuten oli eilenkin. Tämä vapaa näyttää menevän tropatessa. Valkosipulia korvaan pumpulin sisällä, ja samaa tavaraa myös suun kautta sisään tuoreena sekä tabletteina. Lisäksi mustaviinimarjoja ja kaikkea mahdollista, mitä vaan on mieleen tullut, mikä voisi edistää paranemista. Tänään ei onneksi vielä ainakaan ole migreeniä, eilen se kesti keskipäivästä iltaan asti, joten makasin sängyssä kuin ellun kana.

Viime viikonloppuna

kävin hetken hoitelemassa lapsenlasta, muutoin aika meni jotenkin vaan lusiessa. Pientä puuhastelua varmaan. Sunnuntaina olimme tapamme mukaan messussa aamutuimaan, ja taas iloitsin kovasti Oton saarnasta, sillä siinä oli kaikki, mitä ihmislapsen tarvitsee kuulla uudestaan ja uudestaan. Että ei omien tekojen kautta, vaan Jeesukseen turvaten, sillä hän on jo tehnyt kaiken. Kirkkosalimme oli kohtalaisen täynnä, se oli mahtavaa sekin.

Alkuviikon

olin töissä. Minulla piti olla varhaisin vuoro, 6.30, mutta vaihdoin kolmantena päivänä sen iltavuoroon. Stressassin kai niin, että heräsin kahdelta migreeniin sekä maanantai- että tiistaiaamuna. Menin kävellen töihin noina päivinä, ja tiistaina minua suorastaan huimasi kotimatkalla, olin niin poikki. Jatkossa yritän vaihdella pois varhaiset vuorot, ja onneksi meillä on sellaisia, jotka mielelläänkin tulevat siihen vuoroon. Onhan se mukavaa, kun pääsee töistä sitten varhain, mutta minun psyykelleni se ei näytä sopivan. Varhainen lähtö kyllä, mutta ei aikainen meno ja vastuu siitä, että talon ovet aukeavat lapsille.

Muutenkin

vastuullisena ihmisenä stressaan ihan turhia juttuja, niin luulen. Yritän takoa päähäni aina kun muistan, että talo on täynnä minua nuorempia ja jaksavampia ihmisiä, joten voisin ottaa löysemmin. Minä voisin olla äiti monelle työtoverilleni ja jopa isoäiti jollekin. Se minun pitäisi muistaa ja tajuta, että alan olla vanha ihminen, niin vaikeaa kuin sitä onkaan käsittää.

Kävin kehonkoostumustani mittauttamassa

toistamiseen menneellä viikolla. Se tehdään tietokoneen avulla. Tilanne oli huhtikuusta parantunut kyllä, mutta edelleen minun pitää välttää gluteenia. Toivoin, että voisin jo ruveta syömään tavallista leipää, mutta ei. Muita ikäviä vältettäviä ovat mm. kananmuna ja sipuli. Kierrän sipulihomman käyttämällä purjosipulia ja valkosipulia. Lisäksi kaikki sokerit ja nyt myös stevia ovat minulle vältettäviä. Kurja juttu. Karkkeja en syö muutenkaan, mutta makeita leivonnaisia olisi mukava napsia toisinaan kahvin kanssa. Uskon, että nuo tulokset pitävät paikkansa, sillä suolistoni ei ole vieläkään täysin kunnossa, tiedän sen. Ja jokainen tietää, että sokeri ei ole mitenkään välttämätön kenellekään, ei ainakaan sellaiselle, jonka suvussa on diabetesta.

Syön aika reippaasti

kaikenlaisia, lähinnä Neolifen, ravintolisiä, niin että saisin pidettyä vastustuskykyä yllä. Nyt sitä koetellaan, kun tuli tämä kurkkukipu, joka vaikuttaa taas keuhkoputken tulehdukselta. Nuorena sain jatkuvasti poskiontelotulehduksia, mutta nyttemmin räkä on laskeutunut alemmalle tasolle...

Katsoimme eilen

Alfa-TV:ltä avioliitto-ohjelman. Iäkäs pariskunta kertoi avioliittonsa vaiheista ja heidän eroavaisuuksistaan, jotka olivat samaa luokkaa kuin minun ja mieheni. Heillä vaan nainen oli se rauhallinen ja hidas, mies vilkas ja puhelias. He olivat tehneet todella työtä avioliittonsa eteen. Niin kyllä jokaisen on tehtävä, jos aikoo pitää suhteensa läheisenä ja lämpimänä. Yhteinen arvopohja ja huumori auttavat paljon, mutta keskusteleminen on paikallaan väärinkäsitysten selvittämiseksi. Ainakin, jos puolisot ovat hyvin erilaisia kuten me olemme.

Siinä missä minä olen käytännöllinen ja jalat maassa, mieheni unelmoi ja hänellä on rikas päänsisäinen elämä. Hänen unensa ovat vaiheikkaita, kuin elokuvia. Minä en muista uniani. Hän nauttii kivoista projekteista, joita voi tehdä silloin, kun huvittaa. Häntä ei yhtään harmita, vaikka ne eivät valmistuisi koskaan. Minä en ota projekteja ellen halua niitä valmiiksi ja mieluummin pian. Mieheni ei kuule eikä aina kuuntele minun selostuksiani ja minä turhaudun, kun tunnen puhuvani seinille. Ja minä olen ilman muuta se, joka puhun välillä rumasti hänelle, mutta hän ei koskaan minulle. Hänen ainoa ilkeilynsä ovat huonot vitsit, joita kyllä sitten riittää. Onneksi ne joskus sentään ovat aika hyviäkin.

Eilisestä ohjelmasta

tuli mieleen myös viime pyhän saarna. Otto puhui erämaan manna-ihmeestä, miten se lakkasi olemasta ihmisille ihme, kun se jatkui 40 vuotta. Samoin me saatamme unohtaa puolison tai läheistemme hyvät teot meitä kohtaan, kun ne ovat säännöllisiä ja toistuvia. Ei enää muistakaan kiittää, että toinen keittää aina kahvin tai petaa vuoteet. Alkaa pitää itsestään selvänä toisen pieniä palveluksia. Näin ei saa tapahtua.

Saimme luetuksi

423 sivua sisältävän 1. Mooseksen kirjan selityksen, jonka Luther on kirjoittanut ja joka on tietysti suomennettu. Se on 1500-luvulta, joten se sisältää paljon aineksia sen aikaisesta maailmasta, mutta hengellinen anti on hyvä. Toivon, että saamme jatko-osan käsiimme, sillä tässä käsiteltiin vasta 7 ensimmäistä lukua.

En ollut koskaan havainnut,

että Nooa oli todella yksin saarnatessaan 120 vuotta, että vedenpaisumus tulee. Hänen muut sukulaisensa hukkuivat, vaimo ja pojat vaimoineen pelastuivat arkissa. Luther selitti, että Jumala rohkaisi Nooaa vanhojen uskovien kautta, jotka puhuivat Jumalan sanaa hänelle ja kertoivat, milloin ja miten vedenpaisumus on tulossa. Koko muu maailma nauroi ja pilkkasi Nooaa, koska Jumalahan oli sanonut, että hän asettaa ihmisen varjelemaan maata ja vallitsemaan eläimiä. Ihmiset eivät uskoneet, että Jumala siis tuhoaisi koko maailman. Mutta näin vaan kävi, ihmisten pahuus kasvoi sellaisiin mittoihin.

Mikä onkaan tilanne tänä päivänä? Voi tätä maailmaa, voi meitä! Ilman sovitusta me kaikki hukkuisimme, mutta Jumala on valmistanut meille pelastuksen. Mutta kuinka moni uskoo, että tarvitsee pelastusta? Kun yrittää parhaansa, sen pitäisi riittää. Niin minäkin luulin aikoinani, mutta ei se niin mene. Jumalan edessä kaikki meidän tekomme ovat kuin saastainen vaate, joten me tarvitsemme kokonaan uudet vaatteet, Jeesuksen meille valmistamat, verellä pestyt. Kasteessa se puku on meille lahjoitettu ja sen saa pidetyksi puhtaana uskomalla synnit anteeksi ja turvautumalla Jeesukseen. Armonvälineet, Jumalan sanan saarna ja ehtoollinen vahvistavat uskoamme ja antavat konkreettisen avun syntiselle ihmiselle.

Älkäämme siis jättäkö

seurakunnan kokoontumisia! Etsikäämme elävä seurakunta! Vaasassa minä olen sen löytänyt Lähetyshiippakunnan Mikaelin seurakunnasta, missä sunnuntai toisensa jälkeen kehotetaan parannukseen ja syntien tunnustamiseen, julistetaan synninpäästö, saadaan sanan opetusta ja voidaan osallistua ehtoolliselle yhdessä koko seurakunnan kanssa. Pastori tuntee laumansa ja aina on mahdollisuus rippiin tai keskusteluun.

Parin viikon päästä vietämme seurakuntamme 10-vuotisjuhlaa! Kiitollinen mieli, että niin kauan minäkin olen saanut syvällistä luterilaista raamatunopetusta, josta en ollut aiemmin edes kuullut. Ihmettelin aluksi, miten on mahdollista, että oltuani 30 vuotta uskossa oli niin paljon asioita, joista en ollut tiennyt mitään ennen kuin pastori alkoi niitä avata.

Ompelen

lastenlapsille joululahjoja, minusta on tärkeää tehdä jotain henkilökohtaista. Kissat Romaniaan odottavat pakkaamista ensi kuun lopussa, mutta Pekka Töpöhännän minä tein juuri päiväkotiamme varten. Isompien ryhmän aiheena on kyseinen kissa tarinoineen, joten ehkä käsinukkea voi käyttää apuna.

Mies keittelee

päiväkahvia. Äsken hän vei roskia ulos eikä onneksi löytänyt roskiksesta mitään erityistä. Violetin lampun hän toi hiljattain kirpparilta, se on nätti. Mieheni on salaa romanttinen, vaikka ei myönnä sitä. On hauskaa, kun hän sytyttelee kynttilöitä ja on innoissaan kaikista lyhdyistä, joita meillä onkin onneksi muutamia. Jostain löytyneitä, jotka mies on korjannut. Pelle Pelottoman sain miehekseni, kuten eräs ystävä sanoi. Kyllä se minulle sopii, meillä on samanlaisia harrastuksia, vaikka omia juttujamme teemmekin.

Katsotaan nyt,

meneekö tosiaan koko viikonloppu lepäillessä, mutta luulen niin. Jos pää ei tule kipeäksi, voin lukea Binchyn noin 1000 sivuista romaania, josta olen vasta 100 sivua lukenut. Turhan paksu kirjaksi minusta, mutta jos aihe on hyvä, niin mikäs siinä.

Siunattuja syyskuun päiviä, arvoisa lukijani! Aiotko hankkia kukkasipuleita istutettavaksi maahan odottamaan kevään puhkeamista? Minä olen vähän suunnitellut sellaista!