10.09.2021 - Uusi, armon päivä!

Lapuan reissu viime perjantaina oli oikein kiva. Neljän hengen porukalla tryykäilimme useammalla kirpputorilla. Löysin kankaita Romantikkojen ryhmän Marjalle, paitanikkarille, joka on ommellut syksyn Joulun lapsi -paketteihin 40 paitaa; sen lisäksi olemme hankkineet runsaasti myös kaupan tarjouksista runsaasti paitoja ynnä muuta tietenkin. Poikkesimme lounastamaan Vanhassa Paukussa, jossa oli erinomaisen maukas ateria.

Yksi möhläys

minulle matkalla tuli: en tajunnut häipyä yhdeltä kirppikseltä, jossa oli ummehtunut homeen haju. Löysin sieltä ihanat retroverhot keittiöömme kylläkin, mutta jotenkin en vaan muistanut, että saan oireita homeesta. Verhot tuuletin ja ne ovat hajuttomat ja todella pirteät. Tulee kotimme verhot -70 -luvulta mieleen. Tein niihin vähän jatkoa yläosaan, koska ne olivat hiukan liian lyhyet.

Lauantaina

mieheni halusi pihakirppikselle, minä jäin huilaamaan. Olin maininnut hänelle aiemmin, pitäisikö meidän hankkia sirppi ja raivata hiukan alapihan nurkkausta, joka on luonnontilassa. Mies löysi sirpin reisullaan ja tuumasta toimeen! Puolitoista tuntia heilutin sirppiä sillä aikaa, kun mies sahaili pihapuista kuivia oksia tai kantoi katkomiani kuivia kukkavarsia yhteen läjään. Hiki siinä hommassa tuli äkkipojalle, siis minulle, mutta kyllä me ihailimme sitten työn tulosta! Tarkoitukseni on ostaa kevätkukan sipuleita kyseiseen rinteeseen, sillä aurinko paistaa siihen mukavasti aamuisin.

Sunnuntain messu

oli erinomaisen hyvä. Minulla oli soittovuoro enkä onneksi enää jännitä yhtään, vaikka soitankin välillä väärin tai putoan kärryiltä. Oton saarna oli myös mitä parhain, sillä hänellä oli vertauskuva aiheesta ja minä ymmärrän asioita kuvien kautta. Hän kertoi, että moni meistä yrittää omien tekojen vuorelle kelvatakseen Jumalalle. Siellä rinteillä liukastellessamme saatamme ihmetellä, miten ihmeessä laaksosta alhaalta voi kuulua iloista laulua, vaikka siellä olevat ihmiset eivät edes yritä tehdä jotain ollakseen kunnon kristittyjä.

Lopulta moni meistä

onneksemme putoaa rinteeltä alas ja loukkaa sen verran itseään, ettei enää jaksa kavuta ja jatkaa omia yrityksiä vuorelle pääsemiseksi, joten saattaa löytää armon, joka onkin siellä alhaalla jo valmiiina. Ja vuoren laellehan on turha yrittää, sillä sen kykeni vain Yksi valloittamaan, Jeesus Kristus. Sen takia meidän ei edes tarvitse yrittää sinne, sillä se työ on jo tehty, se on täydellinen työ. Täydellisyyttä meidän ei tarvitse yrittää, sillä se ei meiltä onnistu. Eikä Jumala tee yhteistyötä tässä asiassa. Meidän räpistelymme ovat kuin saastainen vaate Jumalan edessä, sillä hänelle kelpaa vain täysin puhdas, täydellinen - Jeesus Kristus. Hänessä mekin pääsemme Jumalan luo.

Hyvät työt

sen sijaan seuraavat huomaamattamme, kun elämme Jeesuksessa, luottaen häneen ja turvautuen kaikessa häneen.

Pöyry saarnasi

puolestaan aiheesta Olkaa aina iloiset, lhpk.fi, kuuntelin sen eilen. Meidän ei tarvitse yrittää näyttää surullisilta ja muistella vanhoja syntejämme, ikään kuin murheellisuus osoittaisi suurempaa kristillistä mielenlaatua. Sen sijaan saamme katsoa täydelliseen Vapahtajaan, joka on KÄSKENYT meidän iloita, siihen on siis lupa ja oikeus, kun syntimme on sovitettu, kaikki on anteeksi annettu. Tämähän tapahtuu, kun luovutamme elämämme Jumalalle, joka sen on antanutkin meille. Olkaamme samaa mieltä Jumalan kanssa siitä, että me olemme syntiset, hän on pyhä ja puhdas, ja tehkäämme vaihtokauppa hänen kanssaan! Saamme ilon ja puhtauden, hän kantaa syntimme - ja teki jo sen. Uskotko tämän? Minä uskon ja luotan, se on ainoa toivoni. En kykene muuttamaan itseäni. En luota itseeni vaan häneen, ja Jeesuksessa olen riittävä, hän antaa minulle kaiken, mitä tarvitsen.

Minun armossani on sinulle kylliksi.

Olen ollut

vapaalla pari päivää. Keskiviikkona kävin uimassa Vikingan rannassa. Tänään aion myös käydä. Onneksi pukukoppi on vielä paikallaan, ei tarvitse pukeutua kiemurellen pyyhkeen sisällä. Luvassa on heikkoa tuulta, joten uiminen on miellyttävämpää, kun ei liene kovaa aallokkoa. Vesi on noin 13-asteista ja viitisen minuuttia uin viimeksi. Sen jälkeen hanskat käteen kotimatkalle, niin pärjään kyllä ja olo on raikas!

Sain lukijaltani

postia päänsärkyäni koskien. Minulla lienee aistiyliherkkyyden lisäksi kyse myös siitä, että niska jännittyy ja sitten tulee päänsärky, kun ei veri kierrä kunnolla päässä. Niinhän olen tuumaillutkin. Eilen kävin hierojalla pitkästä aikaa ja yritän jälleen myös makoilla tennispallon päällä lattialla pallo selkärangan ja lapaluun välissä molemmin puolin, tyyny pään alla. Se vasta lystiä on ja tuntuu kunnolla, joten jospa siitäkin on jotain apua.

Pitkin viikkoa

olen keitellyt omenasosetta ystäviltä saamistani omenista. Ne loppuivat, mutta kunhan vaan saan lisää, keitän vielä. Kotiin tulee hyvä tuoksu! Leipää olen myös leiponut ja valokuvia vähän rustaillut seinälle. Ommellut vähän kissoja ja eilen miehelleni taskun kännykkää varten hänen syystakkiinsa. Lapsenlapsille aloitin myös joululahjojen ompelun. Teen jotain sellaista, johon kirjon heidän nimensä. Jospa he vaikka osaisivat arvostaa sellaista joskus myöhemmin.

Tänään

aion henkilökohtaisen avustajani kanssa, lue: rakkaan mieheni kanssa, käydä poimimassa aronioita läheisen puiston puskista. Tässä iässä kumpikin alkaa olla avustaja toiselleen!

Kuivatan aronioita talveksi, niissähän on paljon vitamiineja. Muita suunnitelmia ei ole, paitsi ompelua ja penaalien täyttämistä, jos huvittaa. Lisäksi hain kirjastosta eräänä päivänä läjän vaihdopöydän kirjoja, jotka luen myöhemmin, sekä pari Binchyn kirjaa - pidän niistä kovasti - toinen kierros menossa. Onnekseni olen unohtanut suuren osan tekstistä, mutta jos ja kun teksti on hyvin kirjoitettua, sitä luen mielelläni moneen kertaan.

Huomenna menen

luultavasti hoitamaan hetkeksi lapsenlapsia ja sunnuntaiaamuna menemme messuun tapamme mukaan. Ensi viikolla töitä on jälleen alkuviikko. Olen todella kiitollinen näistä vapaapäivistä ja ottamastani varhennetusta eläkeajasta, sillä vauhtia on pakko hidastaa, koska en vaan jaksa enää entiseen malliin eikä, Luojan kiitos, tarvitsekaan!

Mieheni kanssa

yhteiselo on sopuisaa. Sopu johtuu hänestä ja minä vaan nautin! Nykyisin otan aina omat avaimet mukaan, kun lähdemme vaikkapa lenkille. Emme osu aina yhtä aikaa kotiin, mikä on tosi merkillistä. Jos poikkeamme eri puolille katua kävelemään - vaikkapa roskien perässä - niin sen jälkeen poikamies ottaa hänessä vallan ja hän saattaa lähteä omia teitään unohtaen tyystin vilkuilla, missä vaimoparka viipyy enkä näe hänestä enää vilaustakaan. Tai näen kyllä, mutta hän ei vilkuile taakseen vaan painelee omia latujaan. Siitä minulla on kotona sitten sanomista, jota joudun myöhemmin pyytelemään anteeksi. Mutta kuten sanottu: elämämme on sopuisaa ja rauhallista - kunhan välillä vähän tuuletan!

Sumuinen aamu,

yö on ollut viileä ja meri jäähtyy. Koivuissa on jo keltaista, syksy lähestyy. Sytytän kynttilän hämärää kirkastamaan. Voi sinäkin hyvin, arvoisa lukijani!

jk. Äiti soitti. Hänellä oli kaipaavia muistoja mielessä - minullakin alkaa olla aika ajoin!