Kategoriat: Ajankohtaista

Pelakuut viimein tarkenevat parvekkeella

Istun

tällä kertaa olohuoneessamme, viherhuoneessamme. Kaunis Suomen lippu liehuu ikkunan takana pihalla, on Snellmannin päivä. Kello tikittää mennyttä aikaa, kuten vanhassa laulussa sanotaan. Pöydällä on lämmintä vettä lasissa ja hörpin siitä tämän tästä. Mynthonia on melkein jatkuvasti suussa sulamassa ettei yskittäisi.

On minulle ennenkin

Klo 5 höyrytystä. Kaunis auringonnousu.

ollut siitepölyn aiheuttamia yskiä ja muita allergisia reaktioita. Yhtenä keväänä meni ääni siten, että kun lauloin tietyn äänialan yli, ei kuulunut mitään. Se oli tosi metkaa. Nyt pyrin välttämään puhumista. Tämä yskä on kyllä melkoisen kokonaisvaltainen. En tiedä, johtuuko tämä siitepölyistä vai jostain muusta. Nyt on 12. yskimispäivä menossa - koivun kukinta vasta kunnolla alkamassa näillä nurkilla.

Terveyskeskusten hoitajat ja lääkärit

ovat lujilla. Kun soittaa vastaanottoon, kestää kauan, ennen kuin soittaja pääsee itse asiaan. Ensin on kahdella kielellä kysymykset koronasta, pitää painella vuorotellen ykköstä ja kakkosta, että pääsisi oikealle linjalle. Sitten jonotusaika on yleensä yli 5 minuuttia.

Käsivartta

alkaa pakottaa. Pitää lopettaa kirjoittaminen. Mutta täällä minä yskin ja lääkitsen itseäni digilääkäriltä saamillani astmalääkkeillä ja rukoilen, että ne tehoavat. Perjantaina menen joko töihin tai jonotan taas terveyskeskuksen ajanvaraukseen saadakseni lisää sairauslomaa. Katsotaan miten käy. Joka tapauksessa

kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.

Markus Pöyryn

2.5. pitämä saarna lhpk.fi -sivustolla kertoi juuri tästä osuvasti. Siispä pyydän paitsi paranemista, mutta ennen kaikkea Pyhää Henkeä, sillä hän on tiedon ja viisauden Henki, rauhan Henki, neuvonantaja ja auttaja. Sitä minä ennen kaikkea tarvisen.

Siunattua viikkoa, arvoisa lukijani!