03.03.2021 - Mehevimmät jutut - totta toinen puoli

Otsikon laitoin

sen takia tuollaiseksi, kun ajatus tuli mieleeni heti kun heräsin. Olen muutaman päivän teetellyt kirjoittamista mielessäni, ja tänä aamuna istun koneen ääressä keittiön pöydän ääressä. Näen tästä ulos, erittäin selvästi, sillä olen ottanut ikkkunasta pois jouluksi laittamani verhot enkä ole laittanut uusia vielä. En laitakaan aivan heti. Odotan kunnes kukkavalon voi ottaa pois ja ikkuna on pesty. Ja sitä paitsi, jostain syystä pidän kovasti paljaasta näkymästä ulos. Kukkaset ikkunalaudalla piristävät maisemaa.

Talvilomamme on sujunut

mallikkaasti. Paremmin kuin hyvin. Mutta alkupäivistä erehdyin. En muistanut alkulamaa (ei alkulimaa), joka tulee loman alettua. Kirjoitin lauantaiaamuna, että lähdemme ulkoilemaan. Emme lähteneet. Minä en kerta kaikkiaan jaksanut. Vetelehdin koko päivän, luin romaania. Sama jatkui sunnuntaina. Emme menneet kirkkoonkaan, koska yöllä kurkkuni tuntui kipeältä ja olin väsynyt. Luin taas romaania. Iltapäivällä, kun romaani loppui, piristyin, ja lähdimme lenkille, mikä oli oikea veto.

Maanantaina

pistimme lakanat koneeseen. Minä painelin suihkuun ja pesin hiukset. Olin aikonut pestä niitä jo pari päivää, mutta en ollut saanut aikaiseksi. Söimme aamupalan ruokasalissamme (lue: olohuoneen nojatuoleissa) ja minä jatkoin lukemista. Mies vaihtoi sänkyymme vuodevaatteet. Huutelin, tarvitseeko hän apua, mutta ei tarvinnut. En tunkenut sekaan vaan jatkoin lukemistani.

Paistoin

muutaman leivän, jotka olivat olleet kylmässä yön tai pari. Samalla paistoin pitsat meille. Itselleni heitin sekaan myös sieniä, mies ei niistä välitä. Iltapäivällä lähdimme kauppaan. Autoa on syytä ulkoiluttaa aika ajoin. Ajoimme siis Kivihakaan ja poikkesimme pariin liikkeeseen, josta arvelin löytäväni Joulun Lapsi -tavaraa. Kävi hyvin, ostin 16 paitaa (a`4€) ja kolmet värikynät sekä lastenlapsille jotain. Itselleni en osta kaupasta vaatetta kuin tosi harvoin. Minua ei kiinnosta sellainen. Viimeksi ostin 3 euron paidan Liiteristä, ja siitä tuli niin mieluinen, että pidän sitä kotona jatkuvasti. Merinovillaisen kerraston olen ostanut pari vuotta sitten ja muutamat hyvät sukat ennen hiihtolomaa. Haluaisin hankkia paljasjalkakengät, mutta Vaasassa ei, ikävä kyllä, ole niitä kaupoissa myytävänä.

Illalla menimme

keskipojan perheeseen syömään, kun saimme kutsun. Oli taas kiva seurata pikku Pedron ryömimistä ja Saarukan leikkimistä ja laulamista. Saarukka halusi tietää, miksi luemme aina Isä meidän -rukouksen, ja minä kerroin. Paluumatkalla poikkesin kauppaan ostamaan keittobanaaneja, kun kuulin, että niitä olisi siellä tarjolla. Halusin kokeilla paistaa ja teinkin niin. Miehen mielestä ne maistuvat ihan perunalta, eikä hän innostunut niistä, mutta minusta ne ovat mielenkiintoinen tuttavuus.

Tiistaina

soitin äidille pitkän puhelun, hänellä oli nimipäivä. Meillä oli oikein hyvä keskustelu, äidillekin jäi hyvä mieli. Puhelun jälkeen huomasin, että mies on nostanut tavarat makuuhuoneessa sängylle. Se tarkoittaa sitä, että hän aikoo imuroida. Silloin minun on paras suoria tieheni ennen kuin imuri alkaa pöristä. Mies lähti kuitenkin ulos, luruja tekemään parkkipaikalle. Minä ryhdyin ruuan laittoon. Kuuntelin jonkin saarnan samalla. Tein ison annoksen kanapataa. Siihen tuli tavanomaisia käyttämiäni aineksia. Purjosipulia, valkosipulia, 4 tavallista sipulia, erilaisia vihanneksia, kanankoipia, mausteista tomaattisosetta, valkohomejuustoa, koskenlaskijaa. Hyvää siitä tuli, voimme syödä siitä muutaman päivän.

Mies palasi

ja ryhtyi imuroimaan. Minä lähdin lenkille ja otin kuulokkeet korville, että voin soittaa ystäville, ja niin teinkin. Kun palasin, mies vielä imuroi ja itse aloin pyyhkiä lattioita. Oli juhlaa istua ruokailemaan, kun oli puhdas koti ja terveellistä, maukasta ruokaa. Kiitos kaikesta hyvälle Jumalalle.

Iltapäivällä

kävelimme kirjastoon. Minulle oli tullut sinne yksi tilaamistani kirjoista. Ihanaa, kun on mielenkiintoista lukemista. Luen juuri Saaren Maria-kirjaa, joka kertoo Erkki Verkkosen appivanhempien elämäntarinan, he asuivat Alavudella viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Tie oli sohjoinen ja jäinen, minulla oli nastakengät. Kun kävimme eräässä kaupassa maanantaina, liikkeen pihassa oli aarin kokoinen lammikko ja autot oli parkkeerattu sen ympärille. Mies marssi saappaillaan lammikon läpi, minä jouduin kiertämään; vettä oli kymmenisen senttiä. Kun palasimme kirjastosta, menimme luru-hommiin parkkipaikalle. Se vasta on hauskaa puuhaa, ja sitä varmaan riittää, kun lunta on niin paljon, mutta paljon on jo sulanut, kun lämpöasteita on ollut monena päivänä.

Kävimme eilen

miehen kanssa tyypillisen keskustelun. Kullakin pariskunnalla on omat aiheensa, mistä puhutaan, oma huumorinsa. Kerronpa eilisen keskustelun. Se lähti siitä, kun kävelimme kirjastosta kotiin, ja mies laittoi käsineitä käsiinsä ja minä pitelin sillä aikaa hänen keräilykeppiään ( 5 maskia ja muuta roskaa).

Odota, mies sanoi. Kerroin hänelle, että hänen käyttämänsä tyyli sanoa odota, ei oikein miellytä minua. Siinä on opettajamainen sävy, aaltoileva intonaatio. Mies tuumaili, ja totesi, että on aika vaikeaa, kun joutuu miettiämään, millä sävyllä milloinkin on puhuttava kenellekin. Minä ilmoitin, ettei se ole ollenkaan vaikeaa. Hänen tarvitsee miettiä vain, millä sävyllä puhuu minulle, muista ei tarvitse huolehtia. Minä kerron kyllä jälkeen päin, millä lailla hän on möhlännyt, tai mahdollisesti jo etukäteen. Joten ei mitään huolta. Kerroin myös, että hän on sangen oppimiskykyinen ja on jo oppinut paljon, jne. -Keskustelun kävimme rakentavassa ja humoristisessa hengessä.

Poikamiehessä

on paljon työtä, että saa hänet kasvatettua aviomieheksi, mutta vaimo tarvitsee kasvua yhtä paljon. Ilmiselvää on ollut, että minussa on runsaasti kasvumahdollisuuksia, kunhan vaan ojentaudun ja suostun kasvamaan. On ikävää huomata olevansa niin keskeneräinen, mutta niin me kaikki olemme. Luulen joka tapauksessa, että me molemmat, mies ja minä, olemme saaneet sangen paljon uusia ajatuksia, koska toisen maailma on tyystin erilainen kuin oma. Mies on sosiaalistunut reippaasti ja minä olen rauhoittunut ja uskaltanut alkaa nähdä, että olen usein väsynyt ja tarvitsen lepoa. Mies suo siihen auliisti mahdollisuuden ja kehottaakin usein lepäämään. Koskaan hän ei kiivastu minulle, mutta se ei tarkoita, etteikö meillä kukaan kiivastuisi.

Illalla olin niin väsynyt, että juuri ja juuri jaksoin lukea Raamattua miehen kanssa ja rukoilla lyhyesti. Sitten nukahdin hetkessä, mikä on aika harvinaista minulle.

Tänään

heräsin varhain, mies kävi aamupalalla ja meni takaisin nukkumaan. Luin kuolinsiivouksesta ja päätin heti ryhtyä sellaiseen. Aion siivota vaatekomeroani ja kerätä sieltä tavaraa kirpparille vietäväksi, sillä mies haluaisi käydä kirpparilla tänään, joten käymme ja aion samalla viedä jotain pois. 

Sitä paitsi meidän on tarkoitus tapetoida ja maalata makuuhuoneen seiniä lähiaikoina, joten senkin takia minulla on into järjestää uudelleen vaatekomeroni.

Iltasella

menemme hoitamaan keskipojan lapsia, joista toinen on puolivuotias vauva, toinen nelivuotias. Tein hänelle helmet eilen. -Jonain päivänä käymme taas vauvaperhettä tapaamassa, kuukauden ikäistä ja alle kaksivuotiasta. On suuri siunaus tämä perheeni!

Mukavaa maaliskuun alkua, arvoisa lukijani, mikä tilanteesi onkaan! Herra siunatkoon sinua!