17.02.2021 - Kirjoittamisen pakko

Liekö minulla mitään sanottavaakaan, mutta kirjoittamisen pakko on. Mies tuli juuri kotiin ja keitin hänelle kahvia. Toki juon itsekin, välillä jopa kofeiinitonta, ettei maha ala rettelöidä.

Vapaapäiväni on sujunut

tavanomaisesti. Olisi ollut mukava vedellä unia tavallista pitempään, mutta en voinut jäädä lojumaan, kun pää oli kipeä. Se paranee parhaiten, kun nousen ylös, juon kahvia ja venyttelen. Niin tänäänkin. Pesin lastin pyykkiä, kuivaamme se olohuoneessa ja henkareissa, koska huoneilma on talvisen kuiva.

Hain eilen

apteekista lakkaa, jota farmaseutti suositteli haljenneelle peukalonpäälle. Suosittelen! Laastari ei pysy, se kastuu ja putoaa. Mutta tätä voi valella haavoihin ja se auttaa toivon mukaan myös paranemista.

Vauvauutisia!

Olen nyt 9 lapsen mummo! Reilu viikko sitten syntyi nuorimmallekin lapselleni toinen lapsi. Nyt poikia on kolme, tyttöjä kuusi. Tällä viimeisellä tulokkaalla, pienellä pojalla, on mustat hiukset! Aika veijari, suloinenhan hän oli pidellä sylissä. Pian kaksivuotias isosisko leikki isänsä kanssa lattialla, ja tämä ehdotti, tulisiko mummo tai Seppo leikkimään, jolloin neiti halusi, että Seppo tulee. Hmmh. En ollut moksiskaan sen takia, että ehdin töissä leikkiä tarpeeksi, ja mukavahan toisten leikkiä on seurata.

Mieheni on parin viime vuoden aikana kokenut suuren muutoksen ihmissuhteissaan. Pienet lapset ovat astuneet hänen elämäänsä sulostuttamaan ensi kertaa. Vaimokin on ihan uusi kokemus. Mutta mies vaikuttaa kovin tyytyväiseltä tähän kaikkeen.

Ja minä

olen oikein onnellinen. Tässä elämänvaiheessani juuri tällainen mies on minulle mitä sopivin. En tarvitse vauhtia enkä vauhdin lisääjää. Jarrua ennemminkin. Minua ei tarvitse kehottaa yrittämään enemmän. Sitä olen tehnyt liiankin kanssa. Ennemmin tarvitse kehotusta hiljentää ja hidastaa. Siitä tosin hermostuin, kun mies yritti aiemmin sanoa, että otapas nokkaunet. Miten otat, kun kierroksia on lähes aina liian kanssa niin että nukahtaminen on vaikeaa, vaikka olisin väsynyt. Enää hän ei uskalla moista ehdottaa, mutta on iloinen, kun osaan kuitenkin välillä istahtaa tai huilata lukemalla.

Aamupäivällä

soitin yhdelle ystävälle. Laitoin ruokaa ja tein pari leipää nousemaan. Vieläkin ne ovat vaiheessa. Iltaan mennessä saan ne jääkaappiin ja paistan varmaan huomenissa tai perjantaina.

Nyt aurinko paistaa ja päivä näyttää kauniilta. Pakkasta on kuitenkin reippaasti. Talvi on ollut tavattoman upea paisteineen ja lumineen. Vähitellen ajatukset kuitenkin siirtyvät kevääseen ja ennusteessa huomasin jo muutamana tulevana päivänä lämmön nousevan pakkasen yläpuolelle.

Iltapäivällä,

eli aika pian, lähden kävelemään kirjastoon. Haluaisin löytää mukavaa lukemista. Sen jälkeen käyn bongaamassa silakoita marketissa, olivat niin makoisia viime viikolla. Iltamassa meillä on kuukausipalaveri töissä. Hyvä, että se on vapaapäivänäni, koska työpäivän jälkeen en tahdo jaksaa.

Aika suunnata

katse siis ulosmenoon ja iltaan. Toivotan siunattua ja aurinkoista loppuviikkoa, arvoisa lukijani!

Tervehdyksen lähettävät sinulle kaikki, jotka ovat kanssani ( =Seppo). Sano tervehdys niille, jotka pitävät meitä rakkaina uskossa. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. - Filem 3:15