27.01.2021 - Omassa nojatuolissani

Vapaapäiväni tuli taas tarpeeseen. Kirjoitan sangen kiitollisella mielellä, vaikka olkavarteni kenkkuilee. Suurempi paha, jos en voi kirjoittaa kuin kädessä tuntuva kipu.

Oura-sormukseni

kertoo selvää kieltä iästäni ja muustakin. Kun olin maanantain töissä ja sen päälle pari tuntia kuukausipalaverissa, en ehtinyt palautua. Kotiin tultuani menin suoraan pesulle ja iltapalan jälkeen vuoteeseen, mutta en saanut kunnolla unta lääkityksistä huolimatta. Työpäivinä rasitus näyttää olevan keskimäärin keskinkertaista koko ajan mikäli sormuksen tietoihin on uskomista. Ja on siihen, koska oloni kertoo samaa. Tänä aamuna "sormus ehdotti", että olisikohan syytä pitää ihan vapaapäivä, koska et ole palautunut. Oli siis syytä. En nukkunut oikein hyvin viime yönäkään.

Nauratti, kun näin viime viikon karenssin jälkeen unta, että myöhästyin töistä puolitoista päivää. Unessa esiteltiin hienoja askarteluja, joita voimme tehdä töissä ja minua hirvitti. Stressi siitä tulee, kun tarpeisiin pitäisi vastata monelle suunnalle, mutta yksi ihminen ehtii tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan, vaikka syöksyilisi kuinka paikasta toiseen. Sama tilanne on varmasti paitsi päiväkodin ihmisillä, myös sairaalaväellä tänä päivänä. Ja ties kenellä muilla!

Tänä aamuna

yritin nukkua vielä, kun mies heräsi töihin, mutta en saanut unta. Luojan kiitos, migreeni ei ole päässyt päälle kunnolla, kun venyttelen joka päivä Joel Hakalan ohjeiden mukaan. Suosittelen kaikille päänsärkyihmisille! Netistä löytyy.  Minulla oli leipätaikina muhimassa, sekoitin suolan ja jauhot, laitoin taikinan uunin valoon kolmeksi tunniksi kannelliseen kulhoon. Pesin lastin pyykkiä, nostin kuivumaan ja petasin sängyn. Mies petaa sen yleensä.

Kun päivä valostui,

lähdin pyörällä kilometrin päässä olevaan markettiin. Pyörällä siksi, että kantapäissäni on rakkoja. Vaikka rakkolaastarit ovat verrattomia, katsoin parhaimmaksi mennä pyörällä. Hyvä olikin, sillä keksin monenlaista ostamista. Muun muassa edullisesti viiden kilon kinkun, jonka jätin sulamaan jääkaappiin. Siitä tulee ruokaa pitkäksi aikaa. No, ainakin muutamaksi päiväksi.

Kai olette muuten huomanneet, että päivä pitenee huimaa vauhtia tähän vuodenaikaan, jopa 40 minuuttia viikossa! Seuraan Forecasta valon lisääntymisaikoja.

Olen päättänyt

herkutella aina kun olen vapaapäivällä. Ruoka on parasta herkuttelua minulle. Parempaa kuin leivokset. Ja kyllä minä nautinkin!

Sain lääkäriajan kuukauden päähän. Ihmeen nopeasti se tulikin. Hammaslääkäriinkin aion ensi kuulla, aika on odottanut kuukausia.

Kerroin jo fb:ssä,

millaista iloa saimme miehen kanssa viikko sitten. Miehen koronakarenssi loppui ennen minua ja niinpä minä jäin autoon odottamaan lauantaina, kun hän meni listan kanssa kauppaan. Kauan hän viipyikin, mutta ei haitannut. Minä soitin kaverille sillä aikaa ja katselin ihmisruuhkaa.

Yleensä mies tekee itse ostoslistansa, mutta nyt minä tein. Kerroin hänelle, että merkitsen numerojärjestyksen, miten hän löytää tavarat kaupassa, kun etenee isossa marketissa, jossa käymme aika harvoin. Kuusi tuotetta oli ostettavana. Minulla on taipumusta puhua enemmän kuin mies ehtii sisäistää, vaikka en olekaan mielestäni mahdoton lörpöttelijä. Mutta yksineläneelle poikamiehelle äänimaailma kodissa on lisääntynyt huomattavasti naimisiinmenon myötä. Mies ei kuule toisella korvallaan lainkaan - onni jossain mielessä! -  eikä viitsi aina kysyä, jos ei saa selvää.

Ilmeisesti

jotain edellä mainitusta tapahtui lauantaina. Kun parkkipaikalla tyhjensimme autosta kasseja, ihmetykseni oli suuri, kun kassissa pilkotti neljä pakettia sokerijuurikashiutaleita- Niitä ei tosiaankaan käytetä kourakaupalla kerrallaan. Mies kertoi, että niinhän listassa luki. Minulla alkoi sytytys pelata, ja mieleeni hiipi ajatus, mitä ihmettä listassa mahtoi olla viitosen ja kuutosen kohdalla. Onneksi siellä oli vain maitoa ja mehua. Maksamakkaraa mies oli suostunut ostamaan vain kaksi puolen metrin pötkyä, vaikka listassa luki kolme. Mies oli epäillyt virhettä siinä kohdin. Nauroin koko matkan autolta sisälle ja sen jälkeenkin. Mieskin olisi nauranut, jos hänellä olisi taipumusta siihen, mutta hän yleensäkin lähinnä myhäilee.

Itsehän olisin

vastaavassa tilanteessa soittanut ja kysynyt, mitä ihmettä tämä lista tarkoittaa. Mutta miehet ovat erilaisia. He tekevät omat johtopäätöksensä. Ehkä jotkut naisetkin, en tiedä. Minun ja mieheni ajatusmaailma on tyystin erilainen. On syytä käydä ymmärtämispalautekeskustelua useasti, se näkyy olevan tarpeen. Huumorilla joka tapauksessa selviää aika pitkälle.

Tänään en siis rehki

enempää kuin on välttämätöntä tai tekee mieli. Leivät ovat uunin valossa kahdessa vuokassa, saavat kohota monta tuntia. Teen keittoa iltapäivällä. Kohta keitän kahvia, mies tulee pian. Siirryn lukemaan sängylle hetken kuluttua, mutta sitä ennen venyttelen.

Kaikissa asioissani koen tarpeelliseksi Psalmin sanat kohdallani:

Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. -Ps 27:14

Iloa tammikuun viimeisiin päiviisi, arvoisa lukijani!