20.01.2021 - Pätkii, pätkii

Jostain syystä kone sammahti yhtäkkiä. Olin juuri tallentamassa pitkästi kirjoittaamaani juttua, kun yhteys katkesi. Uusi yritys. Pitää käynnistää itsensäkin uudestaan, sillä kun on päässyt kirjoittamisen vauhtiin, on vaikea käynnistyä uudestaan alkumetreille.

Olin maanantain

normaalisti töissä, koko remmi paikalla. Vähän odottelimme, joudummeko koronaepäilyjen takia karanteeniin, mutta ei näyttänyt siltä. Illalla kuitenkin saimme puhelun, että karanteeni alkaa tiistaina ja kestää sunnuntaihin. Sikäli kuin ei siis sairastu koronaan. Ainakaan vielä ei tunnu eikä näy merkkejä. Tosin kohta vuoden on joutunut välillä öisinkin miettimään, onko kurkku kipeä, onko outoja oireita, jotka voisivat viitata koronaan. Samalla alitajuinen huoli, kun on päivittäin työssä tekemisissä monien perheiden kanssa, että jos tartuttaa itse tietämättään tai saa tartunnan. Ja kun mielellään välillä näkisi lapsiaan ja lastenlapsiaankin. Heitäkään ei halua tartuttaa. Tätä samaa moni muukin miettii ja se vähän kalvaa ja kuluttaa voimia.

Onneksi

olimme käyneet miehen kanssa lauantaina kaupassa ja tuoneet kaapin täyteen ruokaa. Nyt sitten on vaan syöty ja vietetty kotiaikaa. Tosin tiistaiaamuna sain migreenin, sillä olo oli hämmentynyt ja valvoin liian myöhään. Samalla oli muka vähän riehakas vapauden tunnekin, kun joutuu ja saa olla vaan kotona.

Lenkillä olemme käyneet, sillä se on luvallista, kun karttaa muita ihmisiä. Niin olemme toki tehneet. Ulkoilu on hyvää vastapainoa kotoilulle. Tölkkejä ja maskeja olemme bongailleet ja mies on keräilykeppinsä kanssa raahannut roskia laatikkoon. Innostavaa liikkua, kun voi samalla harrastaa vielä keräilyäkin!

Mieltäni on kaihertanut

pikkukärpänen, joka on pörrännyt kukkalampun alla aina, kun olen katseeni siirtänyt tuolistani ikkunaan. Siihen oli tultava loppu ja tänään se toivottavasti tuli. Ikkuna oli pölyinen, en muista, jäikö se kesälläkin pesemättä, mutta tänään sen pesin. Kuten aina, homma vähän levisi käsistä, mutta se ei haittaa ollenkaan.

Ensin mies

kantoi kukat toiseen huoneeseen, tuuletti verhot ulkona, kun irrotin ne. Päätinkin vaihtaa verhot. Ikkunoiden puitteetkin oli pestävä ja konttasin lattian lopuksi luutun kanssa. Tungin rätin patterin kapeaan väliin, kun tiirasin ja näin sielläkin pölyä. Kukat saivat lisää multaa, toimme sitä lauantain kauppareissulla. Yksi kukka lensi roskiin, se olikin oikeastaan pelkkä ranka. Sekä olo- että työhuoneen ikkunoissa on amppeleissa isot posliinikukat, jotka ovat yltäneet kattoon ja kierrelleet kellon ynnä muun ympäri. Saksin niitä pienemmäksi ja toivon, että viime vuonna olohuoneessa kukkinut posliinikukka ei ottanut nokkiinsa vaan kukkisi tänäkin vuonna karsimisesta huolimatta. Olohuoneen kahvipöytä, pieni pyöreä pöytämme, pääsi myös pölyistään, kun mies tuuletti liinan. Ja laittoi sen takaisin nurinpäin pöydälle. Ei huomannut mitään eroa. No, niin voi käydä, eivät miehetkään ole täydellisiä.

Lopuksi imurimestari

imuroi koko olohuoneen ja hän tekee sen aina erinomaisen hyvin, mitä ei voi sanoa itsestäni. Tosin minä en oikeastaan imuroikaan koskaan, paitsi jos olen pudottanut jotain ja yritän peittää jälkiäni. Eilenkin mies imuroi, koko huushollin. Ihana, ahkera mies!

Siivousintoa

riitti vielä tiskipöydän täyspesulle sekä makuuhuoneen lipaston pölyjen pyyhkimiseen. Sitten oli ruoka-aika, sen jälkeen lepohetki ja lähdimme lenkille. Kahvia ja lukuhetki, ja nyt sitten kirjoitustuokio. Samalla ihailen näkymää olohuoneen puhtaaseen ikkunaan.

Mies asentaa

keittiöön tiskirätille paikkaa. Se tulee jonnekin tiskipöydän ylle, en ole varma mihin. Tiskirätti on keittiössä oleellinen asia ja sille täytyy saada arvoisensa paikka. Tänään keitin vettä keittimellä, sujautin rätin altaaseen, pesuainetta ja kiehuvaa vettä päälle ja niin on bakteereista taas päästy hetkeksi.

Kaksi leipää  

on tekeillä. Pyysin miestä sekoittamaan niitä, kun oli keittiössä, mutta hän ei löytänyt taikinoita, jotka olivat tiskipöydällä. Ei haittaa, kävin näyttämässä ja hän kyllä mielellään käänteli taikinat. Yöksi saan leivät vuokiin ja kylmään, huomenna paistan. Iltapäivällä teen pitkästä aikaa kaalipataa. Taidan tehdä niin paljon, että syömme sitä pari päivää. Paistan jauhelihaa 400 g, maustan pippureilla. Paistan erilaista sipulia, varsiselleriä, kaalta ja porkkanaa. Maustan juoksevalla koskenlaskijalla. Lorauttelen sekaan balsamicoa ainakin. Siitä tulee maukasta!

En ole tänään

vielä venytellyt, mutta teen sen kohta. Katson ehkä teeveestä jotain ja pyörittelen hulavannetta. Viime vuonna päivittäiseksi pyörittelyksi jäi 11 min/pv. Tänä vuonna pyrin 15 minuuttiin/pv. Eli 365 x 15 minuuttia. Toisinaan on pyöriteltävä pitempään, sillä väliin jää päiviä, jolloin en ehdi enkä jaksa.

Onneksi on työ!

Sen lisäksi, että työssä olen jalkojen päällä ja aktiivinen koko päivän, kävelen työmatkat. Viikonloppuisin en liiku paljonkaan, mutta viikolla yritän liikuttaa itseäni, että pysyisin terveenä, sikäli kuin se on itsestäni kiinni. -Huomenna olisin päässyt lääkärille kipeine käsineni, se aika oli peruttava ja uusi aika tulee postissa, mahtaako mennä pitkälle kevääseen! Työ on senkin takia niin ihana asia, että sen jälkeen on niin autuaallista levätä kotona, kun on aivan puhti poissa.

Oura-sormus

valittelee usein levottomasta unestani. Toisinaan se on tyytymätön myös siihen, jos istun liian pitkään. Mutta mielenkiintoista on joka tapauksessa seurata omaa liikkumistaan. Palautuminen on myös asia, johon minun on kiinnitettävä huomiota. Ei sopisi riehua jatkuvasti. Pitäisi levätä kunnolla. Lapsilta kyselin neuvoja palautumiseen. Pitää kuulemma vähentää alkoholin käyttöä. Kerroin, että otin tosiaan korkillisen viikkoa aiemmin jotain likööriä. -Juoppo, ilmoitti keskipoika. Hänellä oli myös ojentaa auttava käsi, kun jäimme karanteeniin. Hän kyseli, tarvitsemmeko kaupasta jotain. Ja jos tarvitsemme, Terhi tai Tero, toiset sisarukset, voivat hoitaa ostoksemme. Jyrki puolestaan pohdiskeli, pitäisikö jäädä tukikaranteeniin. -Olen niin onnellinen noista lapsistani!

Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. -Ps 90:1

On aika

ryhtyä sanoista tekoihin ja alkaa venytellä ennen kuin ilta koittaa. Lumisadetta odotellessa toivotan siunattua keskiviikkoiltaa, arvoisa lukijani!