Kategoriat: Ajankohtaista

Mukava löhöillä petillä, kun ulkona sade ropisee. Ja etenkin, kun tänään teimme sentään melkoisen pyöräretken. Olimme kolme tuntia tutkailemassa Asevelikylän nurkilla pihakirppiksiä. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli oli railakas. Tapasin entisiä naapureita ja työkavereita. Nykyisen työkaverin pihaankin pyöräilimme aivan tietämättäni, että hän asuu siellä.

Grillimakkarat söimme kentällä, jossa oli paljon myyjiä. Mies söi yhden, minä kaksi. Kuvassa istuin sillalla, josta otin kuvan. Kahvia en juonut, kestin matkan ilman puskareissuja.

Reppuuni

karttui kirjoja. Sain muutamalla eurolla hankituksi monta lastenkirjaa päiväkotiin ja itselleni. Lasten Raamattu löytyi eurolla. Sellainen pahvisivuinen, joka kestää vähän pureskeluakin. Viimeinen paikka, jossa poikkesimme, oli parhaasta päästä. Nimittäin pihan autotallin uumenista löysin Burgessin Pieni nainen -kirjan. Olen hukannut aiemmin omistamani. Kirja kertoo nuoresta englantilaisesta naisesta, jolla on kutsumus lähteä Kiinaan 1930-luvulla ja sinne hän myös menee monien vaikeuksien jälkeen. Aloin heti sitä lukemaan.

Eilisiltana

tapasimme perhetuttupariskunnan, miehelle uusi tuttavuus, minulle 35 vuoden takainen. Kävimme syömässä hienossa ravintolassa pitkän kaavan mukaan ja saimme jutella samalla. Sinne mennessämme kävi melkoinen säkä. Havaitsin pari muovikassia, jotka oli jätetty bongaria varten puistoon. Täynnä tyhjiä tölkkejä. Nehän oli otettava ravintolaan mukaan, sentään piilotin ne naulakkoon takkini alle. Eihän niitä voinut uloskaan jättää, ei toki. Palatessamme kotiin tuuli meinasi viedä hattuni, sää oli kääntynyt vilpoiseksi.

Vanha pelakuuni toivottavasti elpyy

Eräänä päivänä

mies oli kadottanut sormuksensa. Hänellä on tapana ottaa sormus pois aina kun pesee kätensä ja muutenkin hän räpläilee sitä alvariinsa, niin ettei ihme, että se lentää tiehensä. Etsimme sitä huushollin joka kolkasta. Minä jopa vessanpytyn perältä. Olin vakuuttunut, ettei se löydy.

Mies ehdotti rukousta ja pakko myöntää, että uskonpuute vaivasi minua. Ei mennyt kuitenkaan monta minuuttia, kun mies löysi sormuksen olohuoneen nurkasta. Se oli kai lennähtänyt sinne, kun hän teki tavanomaisia kotitöitään: petasi vuodetta tai siivoili muuten vaan. Hänhän se meillä nykyisin siivoaa, mistä olen tosi iloinen.

Olen ollut monta päivää syvästi kiitollinen tuosta rukousvastauksesta. En pelkästään siitä, että sormus löytyi vaan siitä ennen kaikkea, että Jumala vastasi rukoukseen. Tiedänhän minä, että hän kuulee ja hän vastaa, mutta uskoni on heikko. Näin Jumala sitä vahvistaa aika ajoin.

Tänä aamuna

Kukkaset elvyttävät minut!

eräs ystävä poikkesi meillä ja toi tervehdyksen monilta ystäviltä. Tuo puhutteli minua jälleen kovasti. Jumala on antanut minulle menetysteni tilalle kaikkea moninverroin: ystävyyttä, rakkautta, huolenpitoa ja vieläpä uuden puolison, joka päivä päivältä tuntuu aina vain sopivammalta minulle ja voimme kasvaa yhdessä toistemme tuntemisessa ja rakastamisen opettelussa. Tunteet tulevat ja menevät, mutta sitoutuminen toiseen ihmiseen on jotain enemmän ja parempaa.

Siunattua sadeiltaa ja -yötä, arvoisa lukijani! Ainakin täällä Vaasassa sadetta on luvassa!

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. -Joh 3:16