23.05.2019 - Sataa, kesä on tulossa!

Annoin raporttia työkaverille päivästämme ja alkoi itseäkin naurattaa. Joka päivälle sattuu suunnilleen samanlaisia asioita, joskus vain tavallista enemmän. Torstai taitaa olla sellainen päivä, jolloin lapset alkavat olla väsyneitä. Vai pitäisikö sanoa, että työntekijät alkavat uuvahtaa ja luulevat, että lapset väsyvät, en tiedä.

Joka tapauksessa

teimme perinteisen reissuköysireissumme Käpymetsään ja se oli tavanomaisen onnistunut. Mennessä näimme junan lähtevän asemalta, nyt tosin sillalta junan yläpuolelta, eli saimme perspektiiviä tuttuun havaintoon. Yhdellä lähti saapas jalasta kävellessämme, mutta sekin on jokakertainen tapahtuma jollekin.

Hauskaa on myös huomata, että opetus menee perille. Nytkin useampi lapsista huomautti kävellessämme, että autoihin, joita ohitamme, ei saa koskea. Ei myöskään likaisiin kaiteisiin, joita ohitamme. Jos joku poloinen sen tekee, joku lapsi on takuulla huutamassa, että katsokaa, mitä tuo tekee - noin ei saa tehdä!

Tällä kertaa metsä oli märkä, paitsi kuusen juurella oli suhteellisen kuivaa. Söimme siis puun alla, mutta joku halusi ehdottomasti syödä keskellä nurmikkoa sateessa, kun oli kerran siihen sattunut pyllähtämään. No, olihan meillä sadevaatteet.

Sadevaatteitten

pukeminen on ohjelmanumero sinänsä. Puolet porukasta huutaa vastalauseita ja väittää, ettei heillä ole sadevaatteita. Ja vasta matkalla huomasin, että muutamalla oli lenkkarit, vaikka saappaatkin kenties olisi ollut löydettävissä. Mutta millään ei aina noteeraa ihan kaikkea.

Joku puri toista käteen, kun hikoilimme eteisessä sadevaatteiden kimpussa. Syyllinen jäi hämärän peittoon, kaksi epäilyksen alaista henkilöä oli, mutta toinen näytti välinpitämättömältä syytökseen nähden, toinen kielsi jyrkästi. Toista epäilimme enemmän, sillä hänet oli saatu kiinni aiemminkin samaisesta toiminnasta, mutta ehdin vain puhaltaa purrutta osapuolta ja toivoa, että pureskelu päättyy tähän ennen kuin säntäsin laittamaan huomioliivejä ja reppuja retkeläisten selkään ja mitä nyt siinä olikin käsillä.

Olin löytänyt viimein narua, jota katkoin sopiviksi pätkiksi, mutta onnistuin hukkaamaan ne ja jouduin hakemaan uudet narunpätkät, joita ei sitten kuitenkaan tarvittu tällä kertaa. Aina pitää jonkun reppua tai liiviä sitoa, ettei se tipahda matkalla tai jotain muutakin käyttötarkoitusta sillä voi olla, ei voi tietää etukäteen. Muovipusseja ja nenäliinoja tarvitaan myös. Vuotavia neniä on runsaasti, kun on siitepölyaika ja vaikka ei olisikaan.

Päivän saldoksi

jäi runsaan sähellyksenkin jälkeen olo, että selvisimme siitä ja ainakin minä sain hienoja kohtaamisia, erityisesti lasten kanssa. -Lepohuoneessa luen tätä nykyä Myyrä Matikaisen ihmeautosta ja Vesirotan veneilyharrastuksesta. Aamu- ja ruokarukouksen luemme, ja tämän hetken suosikkilaulut ovat laulu rististä ja hämähämähäkki.

Kotona odotti mies kahvin kanssa ja pääsimme jakamaan päivän kokemuksia ja mielialoja. Tein salaattia, mies lämmitti ruokaa ja varmaan hän taas tiskaa ennen pitkää. En ole viitsinyt tunkeutua häiritsemään hänen reviiriään. Katsoimme yhden Isä Matteon ja joimme vielä yhdet kupilliset kahvia, tällä kertaa kofeiinitonta. Sittemmin hän on lueskellut, minä kirjoitellut, ja nautimme molemmat kiireettömästä yhdessäolosta ja rauhallisesta vapaa-ajasta.

Minä rakastan Herraa, sillä Hän on kuullut rukousteni äänen.

Nyt on aika painella suihkuun - siunattua viikonvaihdetta, arvoisa lukijani!

jk. Amanda ja Tiutau olivat eilen meillä hoidossa iltasella. Oli hauska huomata, että Seppoa huudettiin apuun ja häneltä pyydettiin kaikenlaista, jos toki välillä vain mummon vauhdinanto keinussa tuli kyseeseen.