Kategoriat: Ajankohtaista

Vain pari sanaa, ilta on pitkällä. Jyrki sai avattua lukitsemani systeemit sivustolle, joten voin taas kirjoittaa, kunnes möhlin jotenkin. Kuvien laitto ei kuitenkaan onnistune, mutta onhan noita vanhoja yli 14 vuodelta.

Töissä on ollut helpompaa tällä viikolla - viikon loma teki todella hyvää. Luojaa kiitän myös yöpakkasista. Ei tarvitse kiskoa kurahousuja lapsille, joten leikkiminenkin sujuu helpommin.

Tänään oli seurakunnassamme

tuhkakeskiviikon messu. Olin kanttorina. Soitin yhden virren väärään aikaan. Tai yritin, mutta pastori onnistui keskeyttämään yritykseni. Muita suuria virheitä en kai tehnyt. Onneksi soittamiseni ei ole esitys, vaan saan olla palvelemassa Jumalaa ja seurakuntaa. Ensi sunnuntain messussa soitan myös.

Olin 6.30 -vuorossa töissä tänään. Heräsin klo 4. No, ainakin oli aikaa rauhassa valmistautua töihin ja siitä minä pidän.

Elämäni on totisesti muuttunut - hyvin monella lailla. Kerron enemmän vähän myöhemmin, mutta tässä vaiheessa vain ihmettelen, että minä, pian 60-vuotias mummeli painelen päiväkotiin töihin aamuvuoroon. Se on minusta tosi ihmeellistä. Kuin minut olisi nakattu sinne ilman että itse olen vaikuttanut asiaan mitenkään. Siltä minusta tuntuu.

Kaktukseni kukkivat nytkin

Joka tapauksessa

nautin päiväkotityöstä. Tänään pidin keskiviikon tapaan lauluhetken, jossa oli 29 lasta paikalla ja tietysti aikuisia. Olin kehitellyt Sakkeuksen puuhun (kartonkia), mikä on sinänsä uroteko minulta, jolla on vähäiset piirtämisen lahjat. Mutta Sakkeus siellä oli. Tai pää vaan näkyi puskasta, ja kaula jatkui puuhun tehdystä reiästä nurjalle puolelle. Jeesus, joka kulki puun ohi, oli kuningas, jonka päällystin valkoisella sellofaanilla tai vastaavalla. Valtikkaa en saanut peitetyksi - kyseessä oli duploukkelin tapainen leluhahmo. Homma kuitenkin toimi, vaikka en voinut ottaakaan Sakkeusta alas puusta vaillinaisen oloasun takia, mutta lapset eivät tinganneet vastaan, kun kerroin, että siellä ne nyt Sakkeuksen kodissa syövät yhdessä ja Sakkeuksella on paljon parempi mieli, kun hän on saanut pahat teot anteeksi Jeesukselta. Lauluhetki jatkui rivakkaan tahtiin soittimia paukutellessani ja pitäessäni vauhtia yllä, niin ettei kukaan muistanut tai ehtinyt karata tai aiheuttaa liikaa elämöintiä.

Kaupoissa

juoksentelin töistä päästyäni, joten nyt on aika kyllä ruveta iltapalalle, sillä nälkä alkaa kurnia. Olen heikohkosti pitänyt kiinni iltasyömättömyydestä, mutta en ole päässyt lihomaan, kun menoa on ollut sen verran runsaasti. Eikä vauhti vaikuta hidastuvan, mutta teen kyllä sellaisia siirtoja, että jaksan. On pakko. Vuoden takainen tia-oire voi uusia, jos stressaan kovasti.

Toivotan runsasta Jumalan siunausta, arvoisa lukijani! Kiva, jos olet jaksanut pysyä kärryillä edelleen!

Hän juo purosta tien varrelta; sen tähden hän kohottaa päänsä. -Ps 110:7