10.12.2018 - Arkiviikko

Vävyhän se laittoi nettini toimimaan. En puuttunut asiaan muuta kuin kärräämällä lapsukaisia pois isäänsä häiritsemästä. Kun vävy sitten sai homman hoidetuksi ja siirtyi istumaan lepotuoliini, hän totesi, että sen käsinoja heiluu. Oli heilunut jo monta vuotta, mutta olen tottunut. Vävy vääntyi lattialle kuusioavaimen kanssa sitä kiinnittämään. Loppui heilumiset, kiitos vävyn!

Järjestin pöydän

niin isoksi kuin sen saa ja tuolit ympärille, kun lapset tulivat eilen synttäreilleni. Pidin niitä vähän jälkijunassa, kun oli parit synttärit ennen minua pidettävänä ja sitten olin sairaana. Yksi miniöistä sekä espoolaiset olivat poissa, mutta muiden kanssa söimme pitsaa ja kakkua. Luin lapsille, tai sille yhdelle, joka pysyi paikoillaan tarpeeksi kauan. Rukoilimme Isä meidän yhdessä, vähän juttelimme niitä näitä ja seurailimme lasten leikkejä. Luin nuorisolle kirjeen, jonka olin veljelleni lähettänyt 19-vuotiaana armeijaan. Siinä ärsytti, kun "faija" ei antanut autoa lainaksi. Ja kiviä oli oltu keräämässä pellolla - siitä myös lapseni ovat päässeet nauttimaan lapsena ja nuorena ollessaan Nivalassa kesälomilla.

Olinhan minä messussa

ensin pyhäaamuna, olin kanttorivuorossa. Vettä satoi, oli liukastakin, mutta minulla oli uudet liukuesteet kengissäni.  Pastori puhui ajan merkeistä, monenlaisista vaikeuksista, mitä maailmassa on, mutta joiden keskellä meillä on kuitenkin turva, kun olemme Jeesuksessa. Minä jätän aina runsaasti rukouspyyntöjä rukoiltavaksi messun yhteydessä. Jumala kuulee ne ja vastaa varmasti, kun pastori ne lukee ja seurakunta rukoilee. Kirkossa oli paljon väkeä.  Oli taas torttua ja pullaa runsain määrin kahvipöydässä. Kirkkokahvilla kokoustimme pienen tiimin kanssa liittyen kevään naistenpäiviin, jotka ovat huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Paluukyydin ruinasin M. Aarteelta.

Kun täytin 30 vuotta,

ostin itselleni lahjaksi jalkatyynyn, tai rahiko se lienee, Vanhan Vaasan sairaalan joulumyyjäisistä. Tyyny täytti siis hiljattain 29 vuotta. Huomasin, että se on käynyt elähtäneeksi, joten asialle oli tehtävä jotain. Muutaman ajan fundeerasin, miten homman hoidan ja tänään tartuin toimeen. Tytär toi juuri jotain kankaanloppuja ja niistä kehittelin entistä ehomman kuorrutuksen. Omaa naamaanikin kuorruttelen mennessäni ihmisten ilmoille. Itseäni se piristää, muista en tiedä mennä sanomaan.

Olen tosi iloinen,

kun minulla on jo toinen innostava kirja meneillään. Tunnistin yllättävän piirteen itsessäni jokin aika sitten: olen hyvin epäluuloinen kirjailijoita kohtaan, joita en entuudestaan tunne! Ja itseäni nuorempia ihmisiä kohtaan. Hehän ovat aivan lapsia. Mutta näköjään hyviä kirjoittajia löytyy muualtakin kuin minun tuntemastani piiristä. Yritän päästä lähipäivinä taas kirjastoon nuuskimaan lisää luettavaa ja pyrin karistamaan epäluulot harteiltani.

Olen tykästynyt

uuteen hartauskirjaan, joka etenee kirkkovuoden mukaan. Päivän tekstinä on Luuk 21:28:

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.

- - lopun aikojen esiin vyöryminen on Jeesuksen omille kutsu työhön: Vielä on aikaa pitää esillä elämän sanaa, joka voi pelastaa ja viedä iankaikkiseen elämään. Vielä on niitä, jotka eivät ole kuulleet, että on toivo, joka kantaa yli synnin ja kuoleman. Miten moni meistä ja niistä, jotka meidän lähellämme elävät, rakentaa elämänsä turvaa ja toivoa katoavan omaisuuden varaan, ja samalla sitoo itsensä sellaiseen, mikä ei kestä viimeisellä tuomiolla. Jeesuksen mukaan yksi ainut on, joka kestää: " Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." -Luuk 21:33

Lhpk: Seuraa minua, Kirkkovuosi Jeesuksen seurassa, 2018

Tällä viikolla

on paljon iltamenoja. Toivon, että kuntoni kohenee, sillä monta haastetta on vielä ennen kuin päästään joulunviettoon parin viikon päästä. Siunausta sinunkin jokaiseen päivääsi, arvoisa lukijani! Meillä on vain tämä päivä ja tämä hetki, huomisesta emme tiedä.