Kategoriat: Ajankohtaista

Sain päiväkirjan synttärilahjaksi, siitä teksti

Joka vuosi se tulee. Paitsi joulu, niin minulle räkätauti, joka talttuu ainoastaan ajan kanssa ja johon tehoaa kai parhaiten kurlaaminen suolavedellä ja höyryn hengittäminen niin usein kuin herään yöllä ja koen vaikeaksi niellä ja hengitellä. Onneksi ei ole pää kipeä eikä kuumetta.

Harmitti kumminkin,

Valoa ja varjoa

kun adventtikirkossa en voinut laulaa hoosiannaa. Änkesin paikalle A Nikin auton kyydissä. Kuuntelin ja iloitsin, että seurakunta lauloi innoissaan ja kovaan ääneen ja kuunteli hipihiljaa Soramiehen saarnaa. Väkeä oli paljon, mihin vaikutti paitsi hoosianna, myös piispan toimittama messu. Sen jälkeen kirkkokahvit maistuivat, piispan terveiset ilahduttivat ja lähdimme viikkoon iloisesti.

Eikö nyt parempaa kuvaa olisi Stundarsista saanut?

Itse lähdin

Kole H:n kanssa Stundarsiin markkinoita katsomaan. Lähinnä kiertelimme ihmisiä viliset toripöydät, hörpimme teetä, kahvia ja söimme kevätkääryleitä viluun ja nälkään. Aika kolkko keli oli, vaikka ei tuullut. Mutta onhan talvi. Ostokseni eivät olleet runsaat, pari pakettia söpöjä servettejä. Mutta tunnelman haisteleminen oli mukavaa.

Nyt sitten yksikseni yskiskelen

ja kuuntelen äänikirjaa, lueskelen ja kurlailen. Uusi, vaihteleva viikko on edessä, mitä se tuoneekaan. Toivon, että pääsen eroon tästä räkiksestä. Ääni on samoin suunnilleen poissa, jotain kähinää kuuluu, kun yritän puhua.

Lähetyshiippakunta

Srk:n kirjapöytä

on julkaissut uuden hartauskirjan, joka noudattelee kirkkovuoden teemoja. Aion perehtyä siihen tänään jahka ennätän.

Muutaman yön

olen nukkunut sohvalla olohuoneessa. On enemmän ilmaa ja jotenkin tilavampaa yskiä ja pyöriä vuoteessa, kun nukkuminen on huonoa. Mutta hyvällä mielellä olen, kiitollinen ja iloinen elämästä, ystävistä, perheestä ja kaikesta.

Srk:n messu

Päivän sana

Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. -1.PIet 2:5

- - Jumalan kansa on "hengellinen huone", ja "pyhä papisto". Tämä johtuu kasteesta, jossa jokainen kristitty on tehty "papiksi" eli sellaiseksi, joka uhraa Jumalalle. Tässä yhteydessä uhri tarkoittaa varsinaisesti rukousta ja kiitosta Jumalalle. Se voi tarkoittaa myös palvelusta, jota kristitty tekee Jumalan kansan jäsenenä. Seurakunta on "hengellinen huone"; se ei ole tästä maailmasta kotoisin, vaikka sen jäsenet ovatkin ihmisiä. Sinutkin on tuotu "hengelliseen huoneeseen" jo kasteessa, ja uskossa Jumalan armolupauksiin pysyt siinä. Tämä taas tarkoittaa yksinkertaisesti uskoa Jeesukseen. - -

https://www.lhpk.fi/sano-vain-sana-hartaudet/

Hyvää ja siunattua adventin aikaa, arvoisa lukijani! -Seuraava kirjoitukseni on ilmeisesti toisesta blogista luettavissa muutaman päivän päästä!