Kategoriat: Ajankohtaista

Tämä tuunaus onnistui...

Kodin Kuvalehdessä kerrotaan, että joutenolo on sangen tarpeellista aivoille ja tekee ihmiselle kaikin puolin hyvää. Kävelemisen todettiin olevan tässä suhteessa mainio keino ajatella ei-mitään-erityistä. Viikonloppu olikin mitä parasta aikaa ulkoilla ja kävellä, sillä sää oli lähes kesäinen.

Lauantaina

tein monta lenkkiä, kävin uimassa ja vein Fredalla tekemäni tunikan sovitteille. Se oli passeli just, mutta liian pitkä. Nyt olen lyhentänyt sen sopivaksi. Onkilahtea kiersin, sillä se on mitä kaunein nyt ruska-aikana.

Juuri kun sain nälkäisenä ahmittua lautasellisen kaurapuuroa, Mikkelsson soitti ja kyseli, lähdenkö heidän perheensä kanssa syömään kaupungille. Lähdin minä, ja meillä oli mukava parituntinen intialaisessa ravintolassa.

Sunnuntaina

kävelin messuun, jälleen tosi kaunis aamu. Otto piti erinomaisen hyvän saarnan pastorin tehtäviä ynnä muuta koskien. Suosittelen kuuntelemaan. Kaikki kuuntelivat korvat tarkkana, mielenkiintoista, rohkaisevaa. Seurakuntayhteys on niin kovin tärkeä, vaikka Raamattua on hyvä toki lukea itsekseenkin. Mutta pastorille Jumala on antanut erityisen tehtävän hoitaa seurakuntaa Sanalla ja sakramenteilla. Näin pastorimme tekee.

Pari viikkoa sitten olin juniorin

ja vaimonsa mukana Pilvilammella. Eilen keskipoika lähti perheensä kanssa sinne kanssani ja eväät mukanamme kävelimme kohti Pilvilampea. Eiköhän hetken kuluttua Mikkelssonin perhe tullut perässämme, heillä oli nopeampi vauhti, sillä Saarukka, alle 2v, käveli pienillä jaloillaan hitaasti! Niinpä paistelimme makkaraa ja nautimme teestä ja kahvista yhdessä nuotiopaikalla - kaikki tunsivat toisensa. Hetken kuluttua Pärjö-Pilvikki ja Mikke yrittivät huristella pyörillä paikan ohi, mutta huusimme heidät jakamaan makkaroita. Hekin olivat kaikille tuttuja. Ihmeellinen ajoitus ja johdatus.

Viime yönä

pitkästä aikaa heräsin kahdelta enkä saanut unta. Niinpä luin loppuun kirjan, jonka olin illalla aloittanut. Olin noita, on kirjan nimi (Doreen Irvine). Se oli hyvin vaikuttava, suosittelen lukemaan, jos saat käsiisi, hyvä lukija! Kirjan luettuna polvistuin rukoilemaan. Kirja teki suuren vaikutuksen minuun, vaikka ei siinä varsinaisesti uutta minulle ollut.

Kirjoittaja kertoo

murheellisesta lapsuudestaan, mutta hän osaa kertoa humoristisesti asioita, niin että kirja on asian huomioon ottaen helppo lukea. Hän kuvaa erinomaisen hyvin tilannetta, jossa me esimerkiksi Suomessa nyt olemme. Henkivallat ovat totta ja pakanuuden lisääntyminen lisää niiden voimaa. Mutta Jumalan voima on aina suurempi. Pastorien ja kristittyjen tulisi olla tietoisia paholaisen todellisuudesta, että osaisimme auttaa ihmisiä, jotka eivät ole mielisairaita vaan sidottuja. Kirjan nainenkin joutui mielisairaalaan, kun häntä pidettiin hulluna. Mutta kun hän vapautui viimeisestäkin hengestä, joka häntä riivasi, hän parani täysin.

Vapaapäivä töistä,

niinpä nukuin yhdeksään asti valvottuani yöllä. Pikainen aamupala ja sitten hierojalle. Sieltä kauppaan ostamaan vähän lisää hammasharjoja, sillä Joulun lapsi -paketointi lähestyy. Olen pakannut värejä ja kyniä ynnä muuta kynäkoteloihin ja muutenkin järjestellyt tavaraa, jota on paljon. Eräs ystävä toi kassillisen tavaraa viikonloppuna ja niitäkin olen selvitellyt iloissani siitä, että ihmisillä on halu auttaa toisia.

Tyhjensin pihalla

kesäkukkia roskiin, pesin purkkeja sadevedellä ja vein niitä varastoon. Vielä on kukkia ulkona, iso pelakuu on verannalla. Pidän varani, ettei se pääse paleltumaan. Keskipoika on luvannut ottaa sen heidän ullakkohuoneeseen, jonne tulee valoa, mutta joka ei ole liian lämmin. Toivon saavani sen pysymään hengissä ensi kevääseen asti.

...tämä epäonnistui!

Ompelupuuhani

kokivat ensimmäisen epäonnistumisen. Kangas, jossa mustat naiset tanssivat, on lempikankaani ja ajattelin tehdä siitä upean tunikan. Kuinka ollakaan: naiset asettuivat ylösalaisin, kun vedin tunikan päälleni. Se oli yllätys, tyrmäys ja harmitus. Muutenkin kone alkoi jumittaa ja hermostuin vähän koko hommaan. Leikkasin kuviokankaan irti ja jätin homman hautumaan. Katsotaan, viitsinkö kehitellä siitä enää mitään. Ehkä tällä viikolla on syytä pitää ompelulomaa.

Tytär miehineen

ja lapsineen on tulossa käymään, jahka pääsevät töistä ja hakevat tytöt hoidosta. Ryhdyn laittamaan ruokaa. Toivotan Jumalan siunausta alkaneelle viikolle, arvoisa lukijani, Jumalan sanalla:

Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. -Room 1:16