07.10.2018 - Pyhäiltana

Iltapäivällä tuntui aika tylsältä, kun haahuilin pitkin rantoja ensin uimaan ja sen jälkeen kiersin hautausmaan kautta. Mutta tiesin samalla, että tämä tylsyys loppuu, kun pääsen kotiin. Ja olin oikeassa. Tuli tosi mainio olo, kun heittäydyin sohvalle maate käveltyäni yli 8 km, käytyäni meren aalloissa ja viimein päästyäni kotiin. Reissu kannatti. Muistin kyllä venytelläkin (kaksi minuuttia, tai vähän yli...)

Yksin olo

ei ole aina kivaa, mutta se on tarpeellista aika ajoin. Yksin olon kyllä sietää, jos tietäisi, että joku ajattelee minua ja olen jollekin tärkeä. Jos olen väsynyt ja mieli on maassa, tunnen olevani tarpeeton kaikille ihmisille. Toivoisin, että voittaisin yksin olon ikävyyden, vaikka enimmäkseen jo nautin, kun saan olla rauhassa ja omissa oloissani, sillä tapaan kuitenkin työssä paljon ihmisiä ja muuallakin.

Väsyneenä minulle käy niinkin, että aion katsoa jonkin sarjan (vaihtoehdot: Isä Matteo, Isä Brown, Murha paratiisissa), mutta en vaan jaksakaan. On oltava hiljaisuutta ympärillä, ehkä tartun kirjaan tai nautin vain kellon tikityksestä seinällä. Harvemmin tosin vain olen tekemättä yhtään mitään.

Sitä suuremmalla

syyllä tarvitsin tämän iltapäivän ja illan hiljaisuutta, sillä olin eilen menossa koko päivän ja samoin perjantaina. Perjantaina kävelin vesisateessa 5 km Vestikseen. Siinä meni reilusti alle tunti, sillä ei tehnyt mieli maleksia. Löysin sentään vielä kimpun kukkasia tien vieriltä mennessäni, vaikka lokakuu on jo pitkällä.

Heitin kaikki vaatteet kuivauskaappiin perille päästyäni ja puin ylleni kuivat, jotka minulla oli repussa mukana. Kengätkin olivat aivan märät. Vilustumista kannattaa karttaa. Paluumatkalla ei satanut, sää oli mukava.

Perjantai-iltapäivällä

siivoilin vielä kotia ja leivoin rieskaa. Halusin tarjota sitä illan vieraille ja syödä itsekin. Neljä rieskaa pistelin poskeen ennen vieraiden tuloa, niin hyvältä ne maistuivat.

Seitsemän naista meitä oli, paikallisia sekä muutama Luukkaan seurakunnasta. Ilta oli oikein onnistunut, puhuimme syvällisistä asioista, kahvittelimme ja rukoilimme. Lauloimme ja luimme hartauskirjasta päivän tekstin sekä katekismuksesta pätkän.

Lauantain olin

Seinäjoella käsityömessuilla. Aika alkuajasta minulle tuli jo käsityöähky. Niin paljon tavaraa ja ihmisiä! Ilokseni tapasin pari serkkuani, jotka olivat tulleet Ylivieskasta, ryhmän mukana hekin, ja kävimme yhdessä syömässä. Ruokajonossakin ehdimme jutella, sillä kaikki jonot olivat pitkiä.

Menomatka bussissa oli erityisen mukava, sillä vierustoverini oli mukava ihminen ja saatoimme jutella tärkeistä asioista. Hän jatkoi matkaansa eikä tullut takaisin samalla kyydillä. Paluumatkalla virkkasin norsua. Unohdin tehdä toisen korvan, mutta norsu ehtii saada sen jälkikäteenkin.

Kotiuduttuani

kävelin Karhulaan tyttären perheeseen ja suoraan taas ruokapöytään. Suloiset pikkutytöt olivat tietysti niin, niin ihania taas: mummo, mummo! Luin pari kirjaa lapsille, joimme kahvia tyttären ja vävyn kanssa, tytöt piirtelivät ja vähän nahistelivat lasten tapaan. Rukoilimme Isä meidän ja lähdin kävellen kotiin. Illalla kävin saunassa, onnellista päästä puhtaana nukkumaan!

Kadonneet tavarani

ovat löytyneet! Etsin aamulla erästä kassia naulakosta ja löysin vahingossa toisen, jossa olivat soittimeni, jotka olin keväällä laittanut sinne! Ihanaa, nyt ei ole mitään hukassa!

Kävelin messuun, oli pakko laittaa pitkät villasukat jalkaan, jalkoja särki. Kirkossa otin ne toki pois, mutta paluumatkalle laitoin jälleen. Vähän ne yrittivät valua, mutta nostelin niitä tarpeen tullen. Muutaman tölkin bongasin matkalla. Minulla oli jälleen yksi luomuksistani ylläni.

Messussa oli runsaasti väkeä. Suurin osa omaa porukkaa. Otto saarnasi hyvin, perusasiaa, joka on tarpeen kuulla uudestaan ja uudestaan, sillä ilman sitä vanha ihmisemme ottaa vallan itselleen. Ehtoollisella saimme kokea synninpäästön konkreettisesti ja syntien anteeksiantamuksen. Ehtoollinen on uskovan ihmisen juhla-ateria ja voi miten iloinen olen, että joka sunnuntai voin osallistua siihen!

Minulla piti olla kahvitusvuoro, mutta Kripe halusi hoitaa homman, joten en ruvennut estelemään. Ensi kerralla olen taas kanttorina, joten välillä ihan mukava istua vaan kirkkovieraana. Lopuksi joimme hyvät kahvit ja keskustelu kävi vilkkaana.

Päivän sanasta:

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara vai miekka? -Room 8:35

- - Kristuksessa Jeesuksessa kristitty on osallinen Jumalan täydellisestä rakkaudesta silloinkin, kun hänen henkeään vainotaan, hänen ruumiinsa tuntee nälkää ja mielensä pelkoa. Kristitty voi joutua elämässään ahtaalle, myrskyn silmään suorastaan. Hänen osakseen voivat tulla niin hirmuiset vastoinkäymiset ja koetukset, että hän niiden alla tuntee kauhua ja menettää ilonsa ja elämänhallintansa.

Kristuksessa Jeesuksessa hän on silloinkin Taivaan omistaja. Syntien anteeksiantamus on totta ja pysyy voimassa - vaarojen, nälän, alastomuuden ja ahdistuksen keskelläkin. -https://www.lhpk.fi/sano-vain-sana-hartaudet/

Huomenna taas

uusi työviikko ja armonpäivä, jos Herra sen suo. Ja huomenna on omat mukavat haasteensa sekä töissä että sen jälkeen.

Iloa sinunkin viikkoosi, arvoisa lukijani!