04.10.2018 - Aurinkoista toistaiseksi

Huomisiltana luonani on naistenilta. Tervetuloa naiset! Olen Mikaelin luterilaisen seurakunnan naistyövastaava ja aloitamme naistenillat siis huomenna klo 18. Nyyttärit ja yhdessäoloa. Luemme Päivän sanan, rukoilemme ja laulamme jotain. Juttelemme ja suunnittelemme, millaista naistyötä tahtoisimme tehdä syksyn mittaan. Eipä tässä monta kuukautta ole aikaa tehdä yhtään mitään ennen kuin vuosi taas vaihtuu, mutta jotain kuitenkin.

Se elähdyttävä vaikutus

vieraiden tulolla on minuun, että ryhdyn siivoamaan. Kankaat ovat nyt siististi korissa ja ompelukone toistaiseksi suljettu. Esiliinoja on kertynyt jo pino mekkojen ja tunikoiden lisäksi. Jatkan ensi viikon puolella ompelua näillä näkymin.

Pesin jopa lattiat. Kassit ja nyssykät ovat hävinneet lattioilta ja sain verhojakin vaihdetuksi. Jouduin lyhentämään muutamia, ja minusta näyttää epäilyttävästi siltä, että jokunen verhoista on vähän vino. Mutta en anna sen häiritä iloani, olkoot. Anopinkielistä olen iloinen, tällä ikää niistäkin alkaa tykätä, vaikka aiemmin en ole välittänyt moisista hongankolistajista. Ehkä pitää olla anoppi ennen kuin niistä alkaa pitää? -Anopinkieli on siis kukka!

Eilen sain

luokseni lapsenlapseni Saarukan reiluksi tunniksi leikkimään kanssani. Se oli mukavaa. Tyttönen on kohta kahden vuoden, joten leikit sujuvat jo mallikkaasti ja ruokailu samoin. Loppuviikolla näen tyttären lapsia, menen käymään heidän luonaan lauantaina iltamassa.

Töissähän minulla

on sellainen etuoikeus, että saan pidellä pikkuruisia vauvoja ja vähän isompiakin sylissäni joka päivä. Se on mukavaa, hoivavietti saa tyydytystä.

Toissa iltana kävin uimassa,

mutta näköjään en viitsi kovin usein siellä käydä tätä nykyä. En ota paineita uimassa käymisestä tai käymättömyydestä. Käyn silloin kun onnistuu ja huvittaa. Teinkin pitkähkön lenkin samalla uimareissulla. Kävin eräässä marketissa uimisen jälkeen, ostin puisia henkareita eteisen naulakkoon. Katsoin naulakkoakin, näet, vieraan silmin ja minusta se kaipasi jotain piristystä.

Huomaan nauttivani

omasta ajasta ja hiljaisista illoista. Kyllä minä edelleenkin kaipaan omaa ihmistä, mutta en ole varma, kaipaanko niin paljon, etten pärjäisi ilmankin olemaan loppuelämääni. Se jää nähtäväksi. Ja jos ja kun ei ketään ilmaannu, ei auta itkut markkinoilla. Aika kuluu kiihtyvällä vauhdilla, en ehdi pitkästyä. Rutiinit ovat hyväksi päivittäin, mutta niitä on hyvä rikkoa välillä. En halua kangistua kaavoihin.

Loppuviikko menee

joka tapauksessa vauhdilla. Huomenna kävelen, todennäköisesti sateessa, viisi kilometriä Vestikseen muskaria pitämään ja päivällä takaisin. Illalla naistenpiiri kokoontuu ja sitä varten ehkä leivon jotain, jos ennätän.

Lauantaina lähden ensi kertaa käsityömessuille Seinäjoelle bussilla, jonka työpaikkani järjestää. Mielenkiintoista! Ja tyttären luo menen sitten myöhemmin, jos Herra suo ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Sunnuntaina onkin taas messu ja kipitän kahvinkeittoon hyvissä ajoin aamulla. Ja luulen, että pyhänä nautin, jos saan olla omissa oloissani iltapäivän ja illan.

Päivän teksti on Roomalaiskirjeen 6. luvun jae 5:

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa.

Kaste on suuri ja vakava asia. Se ei ole yhtään vähempää kuin kuolemista ja ylösnousemista. Kasteessa meidän vanha ihmisemme hukutettiin ja ylös nousi uusi ihminen. Paavali jopa sanoo, että meidät on yhdessä Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, Siksi kastettu ihminen voi sanoa apostolin lailla: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa." -Gal 2:20

Teksti jatkuu, mutta sen voit kuunnella itse loppuun osoitteesta https://www.lhpk.fi/sano-vain-sana-hartaudet/

Elämäni tuntuu erilaiselta nykyisin verrattuna vaikkapa viime tai toissa vuoteen, puhumattakaan aiemmista vuosista. Loppuvuosi tuntuu lyhyeltä, aika kuluu nopeasti. Kuten iso laiva kääntyy hitaasti, niin minäkin olen tarvinnut paljon aikaa, että havaitsen muuttuneen elämäntilanteeni ja opin nauttimaan vapaudestani ja elämästäni. Matka on vielä kesken, mutta se on hyvällä alulla, ja Hän, joka on työn minussa aloittanut, on luvannut viedä sen loppuun asti - ja se on varmasti totta.

Sinua siunaten, arvoisa lukijani!