04.08.2018 - Lattiapeti

Harvinainen kesä sikäli, että olen nukkunut lattialla jo useamman viikon. Uusi perspektiivi ja rattoisa vilpoisuus verrattuna puoli metriä korkeammalla olevaan vuoteeseen. Ja asunnon yläikkuna tai useampi auki koko yön. Ihmeen hyvin on uni maistunut helteestä huolimatta. Tänäänhän piti olla vähemmän helteistä, ja aamulla olikin, mutta mittari näyttää samoja lukemia kuin ennenkin nyt ennen puolta päivää: 35 ulkona auringossa, 26,7 sisällä tiukoista eristämisyrityksistä huolimatta.

Mutta en valita suinkaan,

sillä tämä kesä on ollut lomaa! Tarkoitan, että olen viimeinkin ollut jopa tekemättä mitään, maannut vaan lattialla ja ihmetellyt, kun en viitsi lukea enkä tehdä muutakaan. Mutta ei tämä enää kauan vetele, vähitellen on nostettava nokka kellarista yläilmoihin enenevässä määrin.

Olin eilen Pietarsaaressa,

kävimme katsomassa paria paattia. Toinen oli hallissa, sotakorvauslaiva, jota on kunnostettu, mutta heikossa hapessa se poloinen jo oli. 30m leveä, 40m pitkä, osittain kunnostettu. Kansi oli niin laho, että läpi olisi hulahtanut, jos sinne olisi joutunut kapuamaan. Mutta abi-poika selosti innokkaasti laivan vaiheita.

Samoin hän kertoili meressä kesät, talvet makaavasta laivasta samaisessa rannassa. Harmi, kun sen sisälle ei saanut mennä. Mutta se laiva oli nätti, toivottavasti se kunnostetaan kesäkahvilaksi, kuten kuulemma oli suunnitelma.

Eväät söimme

jokirannassa, johon oli näköjään parkkeerattu myös Hyacinth Bucket`n (lausu Bukee, ettei H.B.raivostu) vene, mutta rouvaa itseään ei näkynyt. Sää oli suloinen, tuulahteli ja aurinko pysyi puun ja osittain pilvien takana sen aikaa, kun evästelimme, ja sitten kotikonnuille jäätelökioskin kautta.

Kotona

havaitsin parhaimmaksi siirtyä ulkotiloihin. En olisi muuten löytänyt hyvää löhöpaikkaa, mutta kun hain uikkarit narulta, totesin, että omenapuun alla, tallin nurkalla on oikein mukava varjopaikka. Vein viltin, pari tyynyä, ristikkolehden ja eväitä mukana ja vietin kolme tuntia ulkosalla ristikkoa täytellen.

Illalla lähdin

pyöräilemään ja kävin uimassa. Palatessa sattui niin somasti, että tapasin entisen tuttavani, pari vuotta sitten leskeytyneen rouvan ja pyöräilimme rantapuistikon penkille juttelemaan. Viivyimme siellä kunnes ystävättären tuli vilu. Katsoin vielä kotona pimenevässä yössä lattialla maaten Areenalta päivän Doc Martinin. Ei oikein huvittanut ruveta nukkumaan, mutta mikäs auttoi.

Kuusi tuntia

nukuttuani vaihteeksi uimaan. Oli kiusaus lähteä pyörällä, sillä pääsee nopeasti. Mutta onneksi lähdin kävellen, sillä kävely on kyllä mukavaa, mutta pyörään verrattuna vauhti on hidas kuten jokainen ymmärtää, vaikka kävelisi kuinka nopeasti. Koska aamu oli mukavan raikas, kävelin pitemmän lenkin, mikä tarkoittaa yhteensä 7,5 km.

Mietteeni olivat

aika masentuneet ja se ärsyttää minua. Miksi en voi olla vain tyytyväinen ja iloinen, kun kerran voin hyvin, kaikki on hyvin ja elämä mallillaan? Mutta ei. Aina on olevinaan ruikutuksen aihetta ja syytä kärvistelyyn ja kiukkuamiseen. Tällä kertaa syy on vähäinen ja vaatimaton. Tahtoisin oman ihmisen, joka rakastaisi minua niin paljon, että haluaisi elää kanssani loppuelämän. Olen yrittänyt olla tahtomatta, mutta en ole oikein onnistunut.

Minulla on toki tiukka lista ja kovat kriteerit miehen suhteen. Ilmeisesti listani on liian tiukka. Vapaat, uskovat, kunnon miehet ovat kortilla. Mitähän Jumala yrittää minulle sanoa? Luultavasti samaa kuin ennenkin: Odota, luota ja lepää Jeesuksessa. Se ei onnistu omin voimin eikä hampaat irvessä, olen sen karvaasti havainnut.

Rukoilen itselleni rauhaa tässä asiassa, vaikka kristityn elämä näyttää ainakin minun kohdallani olevan sellaisen opettelua, mitä en opi. No, minähän olen tällainen sähköjänis, jolla on jatkuva virta päällä enkä kuten muinaiset paimenpojan sähkölangat, jotka tärskäyttivät vain tämän tästä. Huokaus.

Jatkan siis päättäväisesti

kävelemistä ja rukoilemista, pyöräilemistä ja uimista. Ja kun sää viilenee, ompelukone suoltamaan kissoja liukuhinhnalta, norsuja samoin ja mitä nyt satun keksimään. Eiköhän se elämä näinkin suju ja ihan hyvin sujuukin. Kunhan vain taas vanha, kurja luonto nostaa nokkaansa ja esittää vaatimuksiaan ja toiveitaan. Joskus niihin vastataan, joskus ei. Mutta oli niin tai näin, Jumalan lupaus on varma:

Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.

Ja minähän en tahdo muuta kuin mitä Jumala tahtoo. Harmillista on tietenkin, että meillä on eri näkemys edellä mainitusta asiasta, mutta  koska hän on Kaikkivaltias, Iankaikkinen ja Elävä Jumala, niin luotan, että tällainen napiseva ja kiukuttelevakin lapsi saa luottaa Isän rakkauteen ja täydelliseen suunnitelmaan omalla kohdallani.

Olkoon sinunkin päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!