Kategoriat: Ajankohtaista

Rakastan kukkia, ne tuovat iloa

Tänään tapahtuu taas mukavia. Lapsenlapsi, neiti 3,5v, on tulossa yökylään toisen kerran. Hän saapuu kuljetuksineen iltapäivällä. Ylhäiset vieraat eivät tietenkään matkusta tai ajele itse, vaan heillä on kuljettaja, ja tässä tapauksessa tyttäreni toimii kuljettajana ja adjutanttina varmasti neiti 1v.

Eilinen päivä

Pimeään nurkkaan sopii hyvin maljakkoamppeli

hurahti torilla. Olin kuusi tuntia muutaman muun henkilön kanssa kertomassa seurakunnastamme sekä myymässä kirpputoritavaraa torin kulmalla. Siellä oli vaikea löytää ketään ja eräskin tuttavani oli etsinyt minua, mutta ei löytänyt. Ei siellä ketään oikein havainnut, sillä myyjiä oli paljon ja jossain vaiheessa potentiaalisia asiakkaitakin. Oli myös jalkapalloväkeä, sillä Vaasassa oli viikonvaihteessa jokin iso lasten ja nuorten jalkapallotapahtuma.

Myynti

ei ollut kummoista. Yksikään kissani ei halunnut lähteä kotipesästään ja sen takia ne pysyttelivät hiljaa torilla eikä kukaan huomannut niitä. Pari norsua sai uuden kodin ja jokunen vihkokin lähti ostajan matkaan. Meillä oli runsaasti sekalaista, arvokastakin tavaraa, mutta tänä päivänä kaikilla on liikaa kaikkea, on ylitarjontaa. Harva oikeasti tarvitsee mitään, joten jokaisesta eurosta saa olla tyytyväinen, joka seurakunnan kassaan kilahti.

Mutta Mikaelin luterilaisesta seurakunnasta

Annansilmät ihastuttavat, ensi kertaa hankin niitä

oli ilo kertoa ihmisille. Siitä, minkä on todennut arvokkaaksi, kertoo mielellään muillekin. Evankeliumi on sellaista, ja paikka, jossa sitä oikeasti kuulee tänä päivänä, on kullan arvoinen. Humanistisuus ja ihmisten teot tahtovat nousta esille liiaksi, se mitä ihminen, minä itse, on saanut aikaan.

Kuitenkin ainoa asia,

joka taakkojen alle nujertuvaa tai sairasta ihmistä lohduttaa on sana: saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä. Ja Herra parantaa sinun haavasi ja nostaa sinut turmion kuopasta.

Me ihmiset

ajattelemme liikaa tätä näkyväistä, vaikka Raamattu sanoo selvästi:

Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. -2 Kor 4. luvusta

Yksi asia

Hautausmaan kiviseinäkin kukkii!

minua harmittaa. Vaa`an viisari osoittaa välittömästi tyyrpuurin puolelle, jos hetkeksikään hellitän tiukasta dieetistä. Viimein uskaltauduin kipuamaan puntarille eilen aamulla ja lähes masennuin. Ei auta, vaikka liikun kohtuullisen paljon, kun loput ajasta pistelen poskeeni kaiken, minkä kiinni saan ja syötävältä näyttää. Turha sanoa, että ryhdistädy, mutta sanon kumminkin.

Veljeni kertoo

usein hauskan Turhapuro-vitsin, jossa Uuno luettelee lääkärille sairauksiaan aloittaen a:lla alkavista taudeista ja jatkaa luetteloa loputtomiin. Jossain vaiheessa luetteloa lääkäri kysyy epätoivoisena: Älkää vain sanoko, että teillä on vielä jotain muutakin sairautta, johon Uuno ilmoittaa varmana:Sanonpas!

Bambupuinen kalalauta on ulkomailta tuotu

Kun kotiuduin

torilta, olin aika kuitti ulkona olosta ja muutenkin. Autoni on täynnä tavaraa, jotka aion viedä Toivon tähteen, kristilliselle kirpputorille tänään tai huomenna. Jos joku haluaa tuollaisen hienon bambupuisen kalalaudan veitsineen, niin vielä tänään se on mahdollista - tai tulla koluamaan tavaroita, joita jäi. Esimerkiksi upeita mekkoja, kokoa 42 tai muunkin kokoisia, on tarjolla.

Juniori-poikani vaimoineen

pyyteli minua kylään iltamassa, ja minähän lähdin, kun en ole heitä pitkään aikaan tavannut. Itse asiassa melkein harvemmin nyt, kun he asuvat paikkakunnalla. Mutta se on tervettä ja oikein, että lasten perheet elävät omaa elämäänsä. Ei siinä anoppia eikä äitiä enää kaivata, ja jos kaivataan, niin se ei ole hyvä merkki. Nuorten pitää elää omaa elämäänsä ja meidän vanhempien omaansa. Ja niin minä olen tehnyt ja aion tehdä jatkossakin. Bilettää minkä ehdin, kuten olet varmasti huomannut, hyvä lukijani: ramppaan kirkossa joka pyhä, huitelen Turuilla ja toreilla!

Kävelin siis

Gerbyyseen, 6,2 km tunnissa. Takaisin palasin pitempää reittiä, 7,1 km. Ikäväkseni join kahvia ison kupillisen kaiken herkullisen ruuan ja mansikoiden päälle, mitä talossa tarjottiin, ja sen arvaa, mitä siitä seurasi. Katseeni tähyili sopivaa pusikkoa koko kotimatkan, mutta turhaan. Pusikoita kyllä oli, mutta niin oli kulkijoitakin. Mutta voittohan sekin oli, että selvisin kotiin kuivin koivin!

Pyykit liehuvat

Enkelinmekkoko se tämä miniän kukka oli vai mikä?!

taas narulla, on luvassa hieno, aurinkoinen päivä. Siirryn sohvailemaan hetkeksi ennen kuin aloitan leivän leipomisen. Minulla on muutama eri versio tulossa leipäjuuresta, jonka olen antanut kolme päivää muhia. Mielenkiintoista, millaista leivästä tulee.

Hesekielin kirjan pääsin loppuun ja aloitin Hooseaa. Korinttolaiskirjeestä luin jotakin, sekä päivän sanan kahdesta paikasta. Valkoakaasioita luen välipalaksi sohvaillessani - Hietamiehen kirja.

Me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä,

sanotaan 2 Kor 4. luvussa. Näin on oikein ja hyvä.

Iloa ja sen jakamista muillekin toivotan tänään sinulle, arvoisa lukijani, sekä rauhoittumista, jos kiire yrittää nujertaa.