Kategoriat: Ajankohtaista

Punainen hera on perinneruokaa!

Kolmas aamu tänään, kun pää ei ole yhtään kipeä aamulla! Mitä siitä pitäisi ajatella? Ehkä ei vielä voi tehdä mitään perustavaa laatua olevia päätelmiä, mutta itse vähän mietin, että stressiäkö se minun päänsärkyni on! Aika näyttää, tarkkailen päänuppini tilannetta.

Eilispäivä meni

tosi hauskasti: messussa Seinäjoella ja kylässä serkkutytön perheessä Isokyrössä palatessa. Siellä nautimme ruhtinaallista juhannusruokaa: punaista heraa ja ropsua itse tehdyn makoisan hillon ja kermavaahdon kanssa, jossa oli lakkoja seassa. Juhlaruokaa, kerta kaikkiaan! Serkku oli hakenut heran Ylistarosta muistaakseni. Se oli ihan saman makuista kuin äitini tekemä!

Äidille emme antaneet enää lupaa tänä juhannuksena ruveta heran keittoon, sillä se on pitkällinen ja vaativa prosessi. Takuulla hän olisi sen tehnyt, jos olisimme yhtään yllyttäneet. Nivalalainen perinneruoka, ohjeet löytynevät netistä.

Mikä kesäinen näkymä Hietasaaressa!

Illalla

kävin pitkästä aikaa lenkillä, kuutisen kilometriä. Uimassa poikkesin siis ja kiertelin vähän kaupunkia. Vesi tuntui kylmältä, kun en ole uinut kai viikkoon. Enkä tosiaan paljon kävellytkään, kun olen koipeani säästellyt. Hyvinhän se kävely sujuu, siinä ei ole ongelmaa ja luulen, että lihaskramppi vai mikä se lienee, vähitellen sekin paranee. Hyvä olisi, ajatellen mustikka-aikaa.

Tänään

tytär lapsineen kyläili luonani. Heidän tullessaan lapsoset olivat väsyneitä ja kiukuttelivat - tytär oli kyllä kärsivällinen kuin viilipytty, ei hermostunut ollenkaan.

Itse istuin sohvalla hihittelemässä, kun eteisestä kuului melkoinen mekastus ja henkisten voimain mittelö. Mikä helpotus, että itse voin tässä vaiheessa jo vetäytyä tappeluista ja nauttia lapsosista silloin, kun he ovat hyvällä päällä! Tuskin muistan, että varmaan omatkin lapseni käyttyivät välillä ärsyttävästi, mutta ihme juttu, että kaikki nujakat ovat unohtuneet!

Lapsenlapset jäivät luokseni, kun tytär kävi asioillaan. Tiutau veteli unia ja minä luin Amandalle. Leikkiäkin ehdimme ja tytöt touhuavat jo keskenäänkin. Mannapuuro maistui kummallekin kuten makaroonijauheliha, joka lienee joka lapsen lempiruokaa.

Ennen kuin tytär lähti lapsineen luimmeIsä meidän ja Tiutau piti kauniisti käsiään päällekkäin, ikään kuin ristissä, mitä hän ei vielä osaa, kun on vasta vuoden ikäinen. Amanda osaa jo rukouksen ja tällä kertaa hän jopa tahtoi lukea sen kanssamme.

Sohvailen

Rantakadun kaunotar!

hetken aikaa, ennen kuin lähden liikenteeseen. Aikomukseni on ajella Nivalaan jo tänään, vaikka alun perin ajattelin huomista. Aamulla heräsin varhain, pesin pyykkiä, ripustin amppelille telineen pihalle ja kastelin kukat. Naapuri hoitaa niitä poissa ollessani, siunattu naapuri!

Eilen tein uuden satsin nokkosvettä. Siis keräsin nokkosia omalta ja naapurin tontilta ämpäriin ja vettä päälle sekä pari kiveä, että nokkoset pysyvät pinnan alla. Ensi pyhänä pääsen taas kastelemaan kukat haisuvedellä, sillä sitä se on todellakin on, kun tuota liejua lisää kasteluveteen. Haju on pökerryttävä.

Alkaneella viikolla

kirjoittanen blogia mökiltä, löytyy etusivun linkistä. Ennen viikonloppua palaan kyllä jo kotiin. Toivotan siunattua kesäkuun viimeistä viikkoa, arvoisa lukijani!

Matkalaulu, Psalmi 121, sopii hyvin tälle illalle:

Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?

Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Herra ei anna sinun jalkasi horjua,
väsymättä hän varjelee.

Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua
eikä kuunvalo yöllä.

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.