Kategoriat: Ajankohtaista

Putte-possun nimipäiviä vietettiin riemullisesti, niin myös minun. Kolme ystävää pääsi pistäytymään, kukin eri aikaan, joten minulla meni hauskasti koko päivä kakkua syöden ja nauttien olostani.

Joskus on mukava

leipoa ja kattaa pöytä kauniisti, vaikka aika harvoin sitä tapahtuu. Tein juustokakun, salaattia, sämpylöitä ja rieskaa. Hyvin organisoitu on puoliksi tehty. Sitä mieltä minä olen. Sain jopa raivattua torstai-iltana viimeiset keittiön laatikot läpi. Ne, joissa on pusseja, korkkeja, kippoja ja kaikkea epämääräistä. Tietenkin leivänmuruja ja muuta moskaa pohjalla. Nyt on homma hoidettu, mutta kaappeja riittää, jos intoa piisaa.

Eilisiltana

kävin saunassa tai paremminkin suihkussa saunatiloissa ja aion käydä tänäänkin, sillä huomennakin on menoa.

Viime yönä

Tässä jo aamupalalla

näin ilkeitä unia. Kesyin niistä oli se, että kännykkä oli hukassa ja sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Löytyi se viimein. Mutta monta unta näin ja raajojen katkaisu ennen arkkuun panoa oli inhottavin. Unessa olin muka iloinen, että minulta oli katkaistu kädet sillä aikaa, kun olin poissa, niin etten ollut paikalla - huomaavaista tosiaan... yäk. Mistä nuo painajaismaiset unet tulevat, en tiedä. Harvoin niitä näkyy, mutta eipä niitä kaipaa lainkaan.

Kävimme

Power Parkissa Kaarinin kanssa tänään. Vettä alkoi sataa, kun pääsimme perille. Kylmä olisi tullut, mutta olimme pukeutuneet asianmukaisesti. Sade loppui kyllä, mutta emme ostaneet muuta kuin sisäänpääsyliput. Paljon hauskoja rakennuksia siellä oli - en ole aiemmin siellä vieraillut. Söimme Thai-ravintolassa, mutta ruoka ei oikein vastannut odotuksiamme. Kahvia joimme toisessa paikassa ja jäätelöä kolmannessa. Ikäväkseni hatustani oli pudonnut jossain vaiheessa kukkanauha, emmekä löytäneet sitä mistään. Tuuli oli aika kova, joten se luultavasti sieppasi nauhan mukaansa. Onneksi minulla on kotona muutama hiukan toisenlainen, mutta pudonnut oli mielestäni kaunein.

Paluumatkalla

kuuntelimme Patmos-radiosta Timo Keskitalon erinomaisen hyvää opetusta. Suositeltava kanava.

Kotisohvalla

makaan mahani vieressä. Siinä mielessä rattoisaa, että säät ovat olleet keljuja - ei ole tehnyt mieli kävelemään. Yritän saada polveni kuntoon - tai kyse ei ole varsinaisesti polvesta, mutta en osaa oikein kertoa, mikä kohta se on polven takana, joka on kipeä. Sen takia ei ole terveellistä rasittaa jalkaa liikaa. Syön kuurin Panadolia. Mutta vaikka olen nakellut sitä jo pari päivää kitaani, yhtäkkiä tänään oikea olkavarsi alkoi temppuilla. Tulehduskipua, juuri ja juuri saan kättä nostetuksi!

Mutta kun en lenkkeile,

makaan sen sijaan sohvalla ja syön. Se ei ole hyvä asia. Ensimmäisen kakkupalan jälkeen pitäisi lopettaa. Mutta jahka saan koipeliinin parempaan jamaan, alan taas kävellä.

Itse asiassa tänä aamuna

olen tutkinut netistä lomamatkoja. Ensi keväänä tekisi mieleni ampaista jonnekin. Valitsen mukavan kohteen ja teen siellä sitten kävelylenkkejä. Kerron myöhemmin, jos matkasuunnitelmat etenevät, nyt ne ovat vasta haaveita. Syksyllä en tee muita kuin, toivon mukaan, marjamatkoja, sillä on pantava suu säkkiä myöten.

Olen lukenut

rovastiJaakko Haavion kirjaaMennyttä aikaa muistelen. Se on hykerryttävän hauska ja nauruhermoja kutkuttava kirja tarinoineen. Hän kertoo pikkuisia sattumuksia lapsuudestaan, vanhempiensa elämästä ja muusta. Olen aiemmin jo ihastunut Haavion tyyliin kirjoittaa. Hän ei hurskastele, vaan kirjoittaa niin kuin asiat ovat. Kuinka hän pikkupoikana kirkossa rukoili hartaasti: Anna rakas taivaan Isä seuraavan olla viimeinen virsi. Ja hän kertoi aloittaneensa rukouksensa jo ensimmäisen virren aikana, ja viimein hänen rukoukseensa vastattiin. Hän kertoo miehestä, joka osasi nukkua saarnan aikana niska suorana, pää vain nyökähteli, kun hän nukkui. Ja Jaakon mukaan hänen isänsä sai saarnatuolissa siitä vain lisää intoa saarnata, kun nukkuva nyökytteli.

Raamatusta

luin Valitusvirret tänä aamuna. Sieltä olen puoli vuotta ennen Arin kuolemaa viivannut kohdan:

Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

 

Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.
Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. -3:20-

Huomenna

on uudet suunnitelmat. Tänään on ollut mukava päivä. Toivottavasti sinunkin juhannuksesi on mennyt hyvin, arvoisa lukijani! Siunausta edelleen!