03.06.2018 - Pilvipäivä

Kävely - se minun juttuni! Pingoin 16 km tänään ja johan on pirteä olo eikä alakulo vaivaa!

Eilisaamuna kipaisin

uimassa. Istuin laiturilla uituani ja join aamukahveja. Tuijottelin merta ja oli hyvä olla. Sää oli mitä suloisin jälleen kerran. Ei kuuma, ei kylmä. Keräsin kassillisen roinaa Vaskiluodon sillan viereiseltä yhdeltä laituriosuudelta ja vein ne roskalaatikkoon. Samalla tietysti tölkkejä kauppaan. Tänään siellä oli samanlainen sotku jälleen...

Hoitolapseni

11 vuoden takaa oli pyytänyt minua lakkiaisiin. Tapasin hänet kadulla äitinsä kanssa viikko sitten - tunnen myös äidin, sillä hän oli Arin osastolla töissä. Perhe on maahanmuuttajaperhe, ja tytär piti lämpimän puheen vieraille juhlassa. Hän antoi kovasti tunnustusta perheelleen sekä meille häntä hoitaneille. On etuoikeus, kun voi olla tukemassa jotakuta vaikka pienestikin. Ja on arvokasta, jos osaamme arvostaa saamaamme tukea ja apua. Oli hauska tavata muuan kollega, jota en ole nähnyt pitkään aikaan.

Kävin myös tuttavaperheessä, jossa nuorimmainen sai lakkinsa. Tapasin siellä muitakin tuttujani ja istuimme kauan pihalla, sillä sää oli mitä parhain koko päivän. Juhlat ovat vaihteeksi mukavia, mutta kotiin tultuani riisuin nopeasti juhlatamineet ja lähdin lenkille. Piti saada turvallinen ja tuttu kotiolo takaisin.

Torilla

on koko kesän ajan ilmeisesti kaikenlaisia konsertteja. Ihan hyvä niille, jotka sellaisista tykkäävät. Ei mummoihmisten makuun ainakaan, mikäli viikonlopun meiningit jatkuvat. Lenkkini suuntautuivat sinne päin perjantaina ja lauantaina, ja totesin asian tilan. Mutta onhan tätä lääniä, ei ole pakko sinne suunnata. Tänään esimerkiksi kävelin Palosaaren rantoja, joita en ole koskaan kävellyt. Tai ainakaan vuosikymmeniin. Siellä oli todella kaunista. Meri vilkkui talojen välistä, ihania puutarhoja.

Aamulla

kipaisin jo puoli kahdeksalta kirkolle. Olin kahvittamassa ja minulla oli myös kanttorivuoro. Väkeäkin tuli paljon, vaikka moni vakikävijä oli poissa. Otto piti hyvän saarnan ja keskustelua syntyi paljon pöydissä ja eteisessä.

Kuvittelin,

että otan päiväunet, kun pääsin kotiin, söin ja kahvittelin taas kerran. Enhän minä mitään unta saanut, vaikka väsytti järkyttävästi. Päätin siis lähteä ulos ja se oli viisas ratkaisu. Viestitin keskipojan perheelle ja kutsuin itseni kylään. Tunti kävelyä sinne ja paluumatkalla pari tuntia, kun kävin uimassa välillä.

Kuten sanottu: kävelin Palosaaren rantoja ja aion mennä sinne toistekin. Kaunis kotikaupunkimme, runsaasti näkemätöntä maisemaa ja meri, se on parasta! Ostamastani matkamittarista ei ole mihinkään. Täysin pelle-vehje. Poika asensi kännykkääni toimivan version, ja sitäpä olikin hauska seurata. Se innostaa minua entisestään kävelemiseen.

Päivän kiitosvirsi

seurakunnassamme on usein 126. Minua on välillä se harmittanutkin, taas tämä sama! Mutta siinä on kyllä mitä valtavin sisältö, joten en enää mukise vastaan, vaikka pastori sen valitseekin. Pidän myös sen soittamisesta saati laulamisesta. Se olkoon rukouksena alkaneelle viikolle, arvoisa lukijani!

Me kiitämme sinua, me sinua rukoilemme, me ylistämme ja kunnioitamme sinua. Me sinua kiitämme sinun suuren kunniasi tähden. Oi Herra Jumala, taivaallinen kuningas, Isä, kaikkivaltias Jumala! Oi Herra, kaikkein korkeimman ainoa Poika, Jeesus Kristus! Oi Herra Jumala, Jumalan Karitsa, Isän Poika, joka pois otat maailman synnit, armahda meitä! Sinä yksin olet pyhä, sinä yksin olet Herra, sinä yksin olet korkein, Jeesus Kristus, Pyhän Hengen kanssa Isän Jumalan kunniassa. Aamen.

Latinalainen Laudamus te 300-luvulta. Ruots. Olavus Petri 1531. Suom. Mathias Westhin käsikirjoituksessa 1540-luvulla. Mikael Agricola 1549. Virsikirjaan 1938.