Kategoriat: Ajankohtaista

Maalahden kirkossa oli hieno heprealaisen musiikin konsertti

Olin upeassa konsertissa tänä iltana Maalahden kirkossa. Kirkko oli täynnä väkeä. Ruotsinkielisiä suuri osa varmasti, ja kaikki vähintään itseni ikäisiä. Heprealaisen musiikin ilta oli kyseessä.

Håkan ja Kristoffer Streng

lauloivat sydämeen ottavasti. Mutta päävieraat tulivat Liperistä, juutalainen 8-henkinen perhe, joka on uskossa Jeesukseen. Kaikki perheenjäsenet soittivat jotain soitinta ja muutamat heistä lauloivat. Perhe oli asunut Suomessa muistaakseni yli 10 vuotta ja osasi suomea. Oli todella hienoa olla kuulemassa heitä. On heillä nettisivutkin, mutta valitettavasti en kuullut sen nimeä, mutta saahan sen selville, jos haluaa.

Iltapäivällä

tytär oli lapsineen käymässä. Tein neiti 3v:n kanssa banaanilättyjä ja ne vasta olivat hyviä kreikkalaisen jugurtin kanssa. Luin kirjoja, lapset leikkivät, söimme ja kahvittelimme. Ennen heidän lähtöään luimme Isä meidän.

Kaunis Suomen lippumme

Työviikot vetelevät

viimeisiä ennen loman alkua. Kesäsää viileni, mutta se ei minua haittaa. Huomenna toivon sadetta, mutta saa nähdä, jääkö se haaveeksi. Tosin iltamassa Strömsössä on avoimet ovet ja suunnittelen sinne menoa lapsenlapsen kanssa, joten sade ei siihen aikaan tietenkään ole toivottava.

Löysin lukemista

kirpparin ilmaislaatikosta. Valittujen Palojen lyhennettyjä kirjoituksia. Vanhoja tarinoita murheellisista orpolapsista, jotka saavat uuden kodin, ja kovista koettelemuksista, jotka kuitenkin päättyvät parempaan loppuelämään.

Onnellisuusprofessoriksi

tituleerattu Markku Ojanen on haastateltavana Suomen Raamattuopiston lehdessä. Häneltä on ilmestynyt uusi kirjakin kuulemma. Ojaselta kysytään haastattelussa, mitkä ovat hyvän elämän kulmakivet, ja hän vastaa:

Vastaan kristinuskon näkökulmasta: usko Kristukseen Vapahtajana, rehellisyys, oikeudenmukaisuuden edistäminen, keskinäinen kunnioitus, rakkauden tekojen tekeminen ja kostamisen torjuminen.

Elämänlaadun parantamista koskevaan kysymykseen Ojanen vastaa:

Olemalla ystävällinen, ilmaisemalla rakkautta ja kiitollisuutta, pyytämällä anteeksi, varomalla tuomitsemasta ja karttamalla ilkeyttä ja panettelua. Näitä ohjeita Raamattu suorastaan pursuaa. Otetaan ne vakavasti. Ja hyvä on välillä lähteä lenkille.

-Perussanoman Ystäväviesti 2/2018

Olen iloinen

siitä, että minulla on hyvä mieli tänään, sillä eilen olin aika murheellinen. Jesajan kirjasta vastaani tuli minua vuosia rohkaissut sana:

Hän on sinun aikojesi vakuus, avun runsaus, viisaus ja ymmärrys; Herran pelko on oleva Siionin aarre. -Jes 33:6

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

jk. Zara oli myös miehineen kirkossa, vaikka ei nähnytkään minua ja hän kertoi, että muusikkoperheen sivu löytyy lavr.fi  -käypäs ihmettelemässä!