Kategoriat: Ajankohtaista

Joka kevät samantapainen kuva - keltainen on sauna ja pyykkitupa

Istun pihallamme sellaisessa paikassa, että nettiyhteys toimii. Siis lähes kuumimmassa kohdassa. Aluksi istuin kuvan paikassa, talon nurkalla, mutta en saanut nettiä toimimaan.

Vähän aikaa kenties saatan istua vastapäätä aurinkoa ennen kuin alan kärventyä. Hellevetimet on päällä. Ikivanha musta hellemekko sekä hattu, jonka bongasin eilen kirppikseltä. Se on erityisen mukiinmenevä minun mielestäni. Vaihdoin siihen vain oman kukkanauhani koristeeksi. Kukkia olla pitää.

Parina aamuna

olen nauttinut aamukahvini Rantaterassin kahvilassa. Vai sanoisinko Termospullokahvilassa. Uimasta tultuani olen istahtanut aamuaurinkoon Hietasaaren eräälle laiturille ja syönyt siinä aamupalani. Eilen sain seurakseni mukavan yllätyksen. Eräs nuori nainen, jonka olen toivonut tapaavani ja joka itse kertoi ajatelleensa minua viime aikoina paljon, oli lenkillä ja huomasi minut. Juttelimme pitkään, rukoilimme ja puhuimme. Tarjosin kupin kahvia. Tapaamisemme oli johdatusta, siitä oli hyvä jatkaa matkaa iloiten.

Aamukahvit ulkona,

Ikioma kahvilani!

käveleminen pitkin rantoja ja kaupungin katuja. Nämä kaikki ovat tehokasta sekapäisyyden torjuntaa. Kirjoittamisesta puhumattakaan. Se pelastaa minut epätoivolta, joka muuten valtaisi minut. Ellen itse keksi keinoja, joilla voin paremmin, ei niitä kukaan muukaan voi minulle järjestää. Teen siis sitä, mistä on minulle iloa, mistä saan voimaa ja terveyttä.

Kolmas k, joka on tehokkaassa käytössäni kirjoittamisen ja kävelyn lisäksi, on kiitollisuus. Haluan nähdä asiat parhain päin ja kiittää kaikesta Jumalaa, jolta kaikki tulee - sekä hyvä, että sillä hetkellä pahalta vaikuttavat asiat.

Tänään ihmettelin

töissä, kuinka en ole saanut juurikaan allergiaoireita tänä keväänä. Minulla on vahva koivunsiitepölyallergia ja monta muuta, ja lehden mukaan nyt kaikki kukkii samanaikaisesti ja voimakkaasti. Työkaverini keksi, että ehkäpä se johtuu boris-juomasta. Siis suolistoa parantavasta maitohappobakteerijuomasta. Minulla on nyt toinen 3 litran pönikkä menossa. Otan sitä aamuisin noin 2 desiä. Katsopa netistä, mitä terveysvaikutuksia sillä on! Mieluummin maksan siitä kuin syön lääkkeitä vielä allergiaankin.

Parinä päivänä silmäni vain olivat sumeat ja selkeästi allergian vaivaamat, mutta ei sen jälkeen enää. Eikä nuhaa tai äänen menetystä tai yskää. Olen todella kiitollinen ja tänään haen kolmannen pönikän tuota tehojuomaa Prismasta.

Kävelin eilen

tavallista enemmän, ehkä 17 km. Varpaaseen yritti tulla rakko. Siirryin taas kaksiin sukkiin, että jalat kestävät. Nautin kovasti kävelemisestä, varsinkin kun sää on tuulinen. Kävelin tyttären luo eilen katsomaan lapsenlapsia, että tytär saa pestä ikkunoita. Hetken aikaa se onnistuikin, mutta totesimme, että mukavampi juoda kahvia ja syödä jäätelöä ja nauttia kesästä vaan. Niin teimmekin. Tätähän ei kestä kovin kauan. Ainakin on vaikea uskoa, etteivätkö kylmät tuulet ja sateiset päivät tule vielä moneen kertaan, joten nyt on syytä nauttia lämmöstä, vaikka se meneekin jo vähän yli mukavuuden rajan.

Töiden jälkeen

Caption

kävin hakemassa asuntoyhtiöstä laput, joilla voimme hakea pihaan kukkia ja multaa. Ensi maanantaina pidämme pihatalkoot. On mukava asioida siellä toimistossa, kun paikalla on tuttu ihminen.

Sieltä kävelin kirjastoon. Lainasin Kodin Pellervoja, se on erinomaisen tervehenkinen lehti, sekä lisäksi pari muuta. Löysin myös muutaman kirjan luettavakseni. Tuli kesäfiilis: mukavia kirjoja, joita voi lukea joko meren rannalla samalla kun toisella silmällä tähyilen merelle. Tai kotona, kun ulkona sataa tai ei huvita ruveta nukkumaan.

Uusin hattuni kuvassa, eukko entinen

Huomaan,

että juttuni pomppivat eilisestä tähän päivään, mutta väliäkös tuolla. Olen siirtynyt hellepenkistä makaamaan nurmikolle varjoon. Kaksi tyynyä on mahan alla, varjossakin on riittävän lämmin. Tosi erikoista, sillä on vasta toukokuun puoliväli ja kesä edessä!

Tänä aamuna olin eräässä toisessa perhetyön ryhmässä mukana aamupäivän. Menimme ulos ja pidin siellä lauluhetken. Oli kuin olisimme olleet ulkomailla. Eihän Suomessa ole tällaisia säitä kesällä, vielä vähemmän talvella.

On aika

mennä hakemaan paksu täkkini pyykkituvan pesukoneeseen. Viime yön nukuin pelkällä lakanalla, se riitti. Pesen täkin ensi talvea odottamaan. Illemmalla käymme Amekin kanssa kaupoilla ja ennen nukkumaan menoa pyörähdän saunassa. Sitten onkin päivä taas illassa ja kiitollisella mielellä totean:

Minä rakastan Herraa, sillä Hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani. -Ps 116:1,2

Iloista mieltä ja Jumalan siunausta, arvoisa lukijani!