13.05.2018 - Hyvää äitienpäivää!

Terveisiä Nivalasta isien mailta! Olin vuorokauden verran lapsuudenkodin maisemissa hyörimässä, sanan mukaisesti. Kesä tuli kuin salamanisku, voisi kai sanoa, sillä juurihan oli paksut kinokset lunta. Ja nyt mitä kesäisintä!

Tapasin

paitsi sukua, myös lapsuudenystävät. Olimme Karikankaalla istumassa iltaa Anitan mökin verannalla. Kuuntelimme käen kukuntaa, joka tuli välillä ihan läheltä, mutta loppui, kun vaikenimme sitä oikein kuuntelemaan. Puhuimme mieltämme askarruttavista asioista. Terveydestä ja miehistä, lapsistakin. On niin helppoa, kun tunnemme toisemme vauvasta asti. Voi puhua, mitä ajattelee, eikä kukaan kummastele.

Itse kävin

uimassa, tottahan toki. Sammakoiden keskellä. Helinä piteli pyyhettä, joka minulla tällä kertaa oli jopa mukana. Viime kesänä käytin huivia pyyhkeenä, kun kiersimme Kalajoen rantaa ja poikkesin uimaan.

Olen

saanut nuhteita itsekeskeisestä kirjoittamisestani. Aion jatkaa samalla linjalla. Sitten lopetan tyystin kirjoittamisen, jos kukaan ei enää lue näitä sivuja. Jokaisella on oma tyylinsä. Jotkut asiakeskeiset ihmiset kirjoittavat pelkkää asiaa ja faktaa. Se ei ole minun juttuni, en hallitse sellaista. Kirjoitan siitä, mitä koen ja tunnen. Joku toinen ei taas hallitse tätä, sillä on ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan halua tai osaa puhua itsestään. Me olemme erilaisia.

Luin juuri

kirjan Idiootit ympärilläni, ja tilasin sen itselleni jatkolukemista varten. Siinä kerrotaan eri luonnetyypeistä, sinänsä tuttua. Lopussa todettiin, että kun tehtiin ryhmiä, joissa oli vain yhden sorttisia ihmisiä, ryhmät eivät saaneet mitään aikaan. Yksi ryhmä keksi kokonaan uuden, paremman tehtävän. Toiset kertoivat vitsejä niin ettei tehtävän tekemistä tullut mitään. Kolmas ryhmä tarvitsi lisää faktaa voidakseen ollenkaan tehdä mitään. Neljännestä ryhmästä ei löytynyt vetäjää, joka olisi ottanut vastuun hommasta, joten myös heillä jäi tehtävä tekemättä. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan, että työt tulisivat tehdyksi ja elämä sujuisi.

Olkaamme

siis jokainen sellaisia kuin olemme. Se, mihin olisi pyrittävä, on tulla enemmän sellaiseksi kuin miksi Jumala on meidät tarkoittanut. Kasvakaamme ymmärtämään itseämme, luottamaan Jumalaan ja turvautumaan kaikessa häneen. Oli tosi synkkää lukea punakeltaisen ihmisen huonoista luonteen piirteistä, sillä punakeltainen minä olen. Niitä oli vaikea hyväksyä. Mutta voimme kasvaa ihmisinä, kuten meidän tulee kasvaa uskossa.

Jos pidämme ihmisenä olemista jotenkin toisarvoisena tai arvottomana, meistä tulee synkkiä fanaatikkoja uskonelämässä. Kun sen sijaan näemme, että olemme vajavaisia ihmisiä, mutta Jumala armahtaa meidät tällaisina ja aina saamme palata Hänen luokseen, kun teemme virheitä - eli siis joka päivä ja useastikin päivässä.

Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa!

On aika

heittää kamppeet niskaan. Siis tunkea vaatekaappiin ihmettelemään, kun ei edelleenkään ole mitään sopivaa päälle pantavaa, vaihdettava monta kertaa eri vaatteet, kunnes on pakko vaan hyväksyä jotkut niistä, vaikka niissä näyttää tietysti lihavalta ja vaikka miltä. Totuus on karua kohdata. Mutta ilolla hurautan kirkolle ja kanttorin hommiin.

Minulla on keltainen ruusu, vien sen Arin haudalle tänään. Olen kiitollinen, että hän teki minusta äidin ja vaikka hän lähti ja jätti minut tänne kuin nallin kalliolle, niin minulla on neljä lasta ja liuta lapsenlapsia perässäni kasvamassa. Heissä minulla on tehtävä rukoilla ja elää ja näyttää tietä, miten elää äitinä, leskenä, mummona ja uskovana ihmisenä. Siinä on kyllin tehtävää loppuelämäksi.

Iloa päivääsi, arvoisa lukijani!