18.03.2018 - Laiskottaa

Uskokaa tai älkää, mutta tänään olen maannut peiton alla ja vähän nukahtanutkin. Päivällä, kirkonmenojen jälkeen. Tilanne on siis vakava, vai pitäisikö sanoa, että alan tulla järkiini ja ymmärrän levätä.

Otsikon laiskotus

johtuu siitä, että voisin mennä lenkille, mutta en viitsi. Saattaa olla, että saankin vielä itseni pakotetuksi ulos, mutta en ole varma. Eilen nimittäin kävin avannolla, kuten toissapäivänäkin, ja eilen paluumatkalla takaraivooni iski kylmänkipu, joka on tosi epämiellyttävä, vaikka se meneekin pian ohi, kun pääsen sisälle. Mutta kun on puoli kilometriä matkaa kotiin, kestää kuitenkin, ennen kuin on kotona.

Jutuistani

on alkanut tulla valitusvirsiä. Ruikutan alvariinsa milloin peräpään (lue: häntäluun) ja milloin yläpään (lue: päänupin) vaivoista. Nytkin istun kuin prinsessa 12 patjan päällä ja siitä huolimatta herne tuntuu takalistossa. No, vain kolme tyynyä tuoliani pehmustaa totta puhuen. Siis edellä mainitusta kylmästä johtuen ei huvita mennä ulos. Eikä siellä paista aurinko, vaikka sitä parempi minulle.

Eilisen päivän

ompelin penaaleja. Kätevää, kun vetoketjuja on runsain määrin. Kävin tosiaan uimassakin ja toisen reissun vielä kaupassa. Maito oli lopussa, salaatteja piti varastoida, sillä jos aion saada painoa pudotetuksi, pitää olla jatkuvasti maukasta syömistä ja nimenomaan ei-lihottavaa. Pidän kovasti tonnikalasta, joten sitä laitan salaatteihini ja fetajuustoa samoin. Illalla saunasin, pyykkiä pesin jossain välissä.

Muutama läheinen

ihminen sairastaa vakavasti. Perheystäviä. Onneksi Jumala kuulee rukoukset ja vastaa parhaalla tavalla, vaikka meidänhän on mahdotonta tietää, mikä se paras milloinkin on.

Siitä tulikin mieleeni viime öinen uneni. Ari oli muka elossa, sairas, mutta parantunut huomattavasti. Hän oli yllättäen ottanut minusta eron ja mennyt uusiin naimisiin. 10 vuotta nuoremman naisen kanssa. Olin tuosta tempauksesta aika käärmeissäni enkä oikein saanut itseäni tyydyttävää selitystä. Uni vaan jatkui, vaikka kävin välillä hereillä. Herätessäni olin iloinen, että Ari piti minut loppuun asti, vaikka hankala hänen olisi ollut minusta erotakaan, kun ei kyennyt siihen. Enkä minä luopunut hänestä ennen kuin oli pakko ja hän kuoli. Mutta sitten luovuin suosiolla. Jumala tietää mitä tekee.

Päivän sana 17. maaliskuuta

puhuttelee:

Yleisimpiä kysymyksiä papille on: "Mitä pahaa minä olen tehnyt, että Jumala minua näin rankaisee?" - -jos teen pahaa toiselle, hän tekee pahaa minulle. - - Suhde Jumalaan on kuitenkin erilainen - - Jumala ei ole kostaja, joka pudottaa kuuman kiven kaikkien pahantekijöiden niskaan. Jos Hän olisi tällainen, kukaan meistä ei olisi enää elossa.

- - On kuitenkin hyvä, jos elämän vastoinkäymiset saavat meidät miettimään omaa elämäämme ja suhdettamme Jumalaan. Onko oikeasti jotain sellaista, mikä minun pitäisi tunnustaa Jumalalle ja hylätä elämästäni? - - Jumala sallii meille pahoja asioita viime kädessä siksi, että me olisimme kerran perillä taivaassa. Ellei meillä koskaan olisi vastoinkäymisiä, me helposti unohtaisimme Jumalan ja alkaisimme luottaa vain itseemme.

Pietari kirjoittaa: Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä - - sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.-1. Piet 1:6,7,9.  -Lhpk: Sano vain sana

Tästä kirjoitin viimeksikin. Minä tarvitsen kaikki ne koettelemukset, jotka minua kohtaavat, etten luottaisi itseeni vaan turvautuisin Jumalaan. Ensi kuussa tarkoitukseni on lähteä Espanjaan vaeltamaan, mutta olen täysin epävarma itsestäni. Jos Herra suo, pääsen lähtemään. Omiin voimiini ja terveyteeni en luota. Jaakobin kirjeessä, 4. luvussa, sanotaankin osuvasti:

Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: "Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa" -
te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu -
sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".

On aika

ottaa hörpyt valkosipuli-sitruunalientä, ja käydä pienellä lenkillä ennen kuin jatkan romaanin lukemista ja syömistä. Siunausta alkavaan viikkoosi, arvoisa lukijani!