07.01.2018 - Tuuli ulvoo, mutta sisällä tarkenee

Marssin kuin lumiukko kotiin Karhulasta 3-vuotiaan lapsenlapsen synttäreiltä. Olipa melkoinen myräkkä! Sain päivän lenkit, kun kävelin aamulla kirkkomatkan sekä iltapäivällä synttärireissun. Tuulen kohina vaan kuuluu edelleen, ikkunat melkein helisevät, lunta ei ehkä enää sada. Oikea talven sää!

Päivät vilahtavat

nopeasti. Viime viikko oli töitä, iltaisin kudon tai virkkaan, kuuntelen radiota tai katson ohjelmia samalla. Toisinaan kuuntelen saarnoja tai opetuksia. Usein vain musiikkia, sillä mieli ei jaksa ottaa vastaan kovin paljon asiaa.

Avannossa olen 

käynyt peräti kolmesti alkuvuodesta. Se on paljon, kun marraskuussa en käynyt ollenkaan ja joulukuussa vain neljästi. Parina kertana jo huomasin, että vesi ei enää tunnu yhtä kylmältä kuin aiemmin: henki ei salpaudu! Raikas olo siinä hommassa totisesti kyllä tulee. Oikeastaan sillä ei ole merkitystä, millainen sää on. Sillä sen sijaan on, että pukeutuu asianmukaisesti. Kuiva paita pitää olla laittaa ylle palatessa ja riittävästi vaatetta. Kävellen on paras kulkea, veri alkaa kiertää ja elimistön lämpötila alkaa nopeasti tasaantua.

Jouluvalot

minulla on yhä kotona. Ne luovat kodikkuutta. Viimeistään lauantaina, Nuutin päivänä, otan ne pois, ehkä ennemminkin, jos sille päälle satun. Yhdet verhot jo vaihdoin ohimennen, makuuhuoneeseen. Punaiset pois, ruskeat tilalle.

Kirpputorille

ja Hope-paikkaan vein monta kassillista tavaraa menneellä viikolla. Vieläkin on jotain vietävää. Olo kevenee, kun tavara vähenee, vaikka sitä ei silmällä juuri huomaakaan. Vaatekaappini sain järjestettyä. Yllättäen sielläkin oli tarpeetonta tavaraa, taas kerran.

Ihmissuhdeasioita

pohdin paljon. Minusta ja minulle ne ovat sangen tärkeitä. Ihmisen on tarpeen kasvaa paitsi uskossa ja Jumalan tuntemissa, myös ihmisenä. Haluan ymmärtää omaa käytöstäni ja toistenkin. Menneitten vuosikymmenten aikana olen tehnyt paljon itsetutkistelutyötä rukoillen ja Jumalalta kysellen ja hän on kyllä auttanut ja opettanut minua. Mutta keskeneräiseksihän täällä kaikki jää. On oltava armollinen itselleni ja lähimmäisilleni.

Ensi viikolla

alkaa jälleen englannin kurssi, ja wycliffen rukouspiiri on luonani eräänä iltana. Seurakunnassamme on opetus ehtoollisesta, on hallituksen kokous ja mitähän vielä! Jostain syystä OAJ:lta ei tullut kalenteria, mutta hätä ei ole tämän näköinen: tein itse vuosikalenterin saamastani kirjasta. Aika näyttää, kuinka hyvin se toimii. Pääasia, että tiedot kulkevat ja tiedän, mitä seuraavina päivinä on odotettavissa.

Kolmisen kuukautta,

ja vaellusmatka Portugalin-Espanjan rannikolle on edessä! Alkaa kohta jännittää! Käyn huomenissa Askel-klinikalla, sillä toisen jalan vaivaisenluun seutua pakottaa. Pohjalliset tarkistetaan, liekö niissä korjattavaa. Toivon todellakin, että matkani onnistuu. Neljä naista meitä on lähdössä samoin aikein.

Juttelimme Amekin kanssa

ja hän luki eräästä hartauskirjasta oivallisen ajatuksen. Me jokainen nojaamme johonkin. Huomasin, että hyvin helposti itse nojailen siihen, että minulla on työtä. Se tuntuu takaavan sen, että elämäni on mielekästä. Kuitenkin se on väärä noja, niin hyvä ja tarpeellinen asia kuin se onkin.

Kaikki muut nojat voivat pettää hetkenä minä hyvänsä, rakkaat ihmiset kuolla, itsekin voin kuolla. Ainoa noja on siis Jeesus Kristus, joka vain odottaa, että ojennan taakkani hänelle ja hän ottaa sen mielellään. Sillä lailla voin nojata häneen, turvautumalla ja uskomalla häneen. Se tuki kestää ja kantaa. Miten helpottavaa!

Matkalaulu.  Psalmi 121

Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle
apu?
Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

Tähän sanaan luottaen

on aika painua vähitellen nukkumaan luottaen Jumalan varjelukseen. Luotathan sinäkin, arvoisa lukijani!