Kategoriat: Ajankohtaista

Kattikutoset

Nautin sydämestäni tänään, kun löntystelimme äitien kanssa kylän raittia auringon hennosti yrittäessä päästä pilvien läpi siinä tosin onnistumatta. Lumi loi valoa, taivas sineä ja kaikki näytti niin kauniilta, että johan siinä mieli lepäsi!

Samalla juttelimme

erään äidin kanssa ja sain kuulla elämäntarinaa, joka on jokaisen kohdalla hyvin merkityksellinen ja ihmeellinen, olipa se millainen hyvänsä. Meillä jokaisella on ainutkertainen elämä ja jos näemme sen oikein silmin, se on melkoinen seikkailu!

Eräs ilouutinen on se,

että minulle tehtiin jatkosopimus, joten saan vielä puolisen vuotta näillä näkymin nauttia mitä parhaimmasta työyhteisöstä. Kiitän siitä Jumalaa ja hyviä työkavereita. Samaan syssyyn järjestelin itseni perhekahvilaan tuleviksi perjantaiksi Gerbyseen, sekä lauleskelemaan veteraaneille kerran kuussa. Perhekahvilassa pidän muskarihetken sen mukaan, minkä ikäisiä lapsia on paikalla. Myös eräässä avoimessa ryhmässä Palosaarella saan olla laulattamassa lapsosia kuten myös vauvaryhmässä. Mukavaa!

Pari päivää

on ollut aika haipakkaa. Eilen lintsasin oitis ensimmäiseltä englannin tunnilta, sillä olin lupautunut pitämään myös wycliffen rukouspiirin luonani, enkä sitten jaksanutkaan lähteä englantia opiskelemaan. Paistoin kaupasta ostamiani piirakoita ja tein munavoita, ja niitä nautimme teen kanssa, kun ryhmä rymisteli paikalle iloisella mielellä. Itse virkistyin kovasti rukoiltuamme niiden puolesta, jotka kääntävät Raamattua monesti vaikeissa oloissa, ehkä sairaina ja väsyneinä. He tarvitsevat rukousta, mutta mekin virvoituimme rukoiltuamme.

Kissabuumi

Viime vuoden kissat

on taas alkanut. Yritin minä tehdä yhden erilaisenkin otuksen, mutta siitä tuli niin sanottu susi. Heitin sen roskakoriin. Kissat sen sijaan ovat minun alaani, tällaiset karvattomat ekonaukujat. Minulla on mielekästä tekemistä, kun voin alkaa värkätä niitä aina kun huvittaa. Ja joka katista tulee omanlaisensa. Saa nähdä, jos nyt taas niitä sen satakunta tekisin, se jää nähtäväksi. Teen niin kauan ja paljon kuin huvittaa. -Kissathan tulevat ensi syksyn joulun lapsi -paketteihin kuten norsutkin, joita teen virkkaamalla.

Kalajokivarressa

Huhtikuun vaellukseen

valmistautuminen on alkanut uuden kännykän hankkimisella. Kännykkä on tilattu ja saapunut, nyt se on tyttärellä, joka virittelee sitä minulle. Itsehän olen "H.Moilanen" laitteen suhteen. Sen takia onkin hyvä, että minulla on aikaa harjoitella sen käyttöä. Sillä pitäisi saada entistä parempia kuvia, joten pian toivon mukaan sinäkin, hyvä lukijani, pääset nauttimaan entistä paremmista otoksistani.

Tänä iltana

ampaisin töiden jälkeen hakemaan korjatut versiot pohjallisistani - toivon totisesti, että jalkavaivani väistyvät näillä. Sitten kuorin auton jäistä ja köröttelin tyttären luo, jossa leikin parhaani mukaan tyttösten kanssa, että tytär sai käsitellä kännykkääni. Söimme yhdessä ennen kuin jatkoin matkaani seurakuntaan, jossa meillä oli johtokunnan kokous, jonka jälkeen pastori piti erinomaisen opetuksen ehtoollisesta. Hän vastaili lisäksi aiemmin tehtyihin kysymyksiin ja keskustelimme lopuksi. Oikein hyvä ilta.

Istuskelen edelleen

niskatyynyn päällä, ja erityisesti tämä oma tuolini sekä seurakunnan tuoli muistuttavat ikävällä tavalla häntäluuni päälle lentämistäni pianotuolilta. Mutta eiköhän tämä vaiva ensi vuoteen mennessä ole helpottanut ja nytkin pärjään olemaan.

On aika

Kuorintasaippuaa; lähdössä lahjaksi

siirtyä sohvailemaan ja nauttimaan omasta rauhasta, syödä iltapalaa ja viettää laatuaikaa hyvässä seurassa: omassani sekä Jeesuksen hyvässä hoidossa. Iloa sinunkin iltaasi, arvoisa lukijani! Ihanan Psalmin 73 loppujakeissa sanotaan:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.
Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat.
Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.

jk. Tällä hetkellä mitään tavaroitani ei liene hukassa. Loputkin ovat löytyneet ihan kotosalta omista nurkista.