Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen tein sen: kävin uimahallissa! Koko syksyn, kuten jo viime talven, aikoilin ja meinailin, mutta en saanut aikaiseksi. Töistä tullessani olisi ollut niin mukava kellahtaa sohvalle lempiharrastuksen pariin - kutomaan tai virkkaamaan - mutta onneksi sanoin lujasti itselleni, ettei se vetele tällä kertaa. Heti ulos päästyäni virkistyin. Ja kun pääsin altaaseen, niin ah, olipa hauskaa lähteä uimaan.

Muutama talvi sitten

kävin säännöllisesti uimassa. Eräs tuttavani ui kuin hylje lasit silmillään. Seurasin häntä muina miehinä, ostin itselleni lasit minäkin ja niin uiminen käy mukavasti laatuun eikä tule niska kipeäksi. Puoli tuntia vain uin, etten taas kerran jumituttaisi itseäni lääkärikuntoon kuten joskus aiemmin. Uin silloin hullun lailla ilman mitään takarajaa kuten minulla on, ikävä kyllä, ollut tapana. Menin niin jumiin, että voi, voi! Sain sydän- ja rintakipuja ja ties mitä.

Kepein askelin

2011

lähdin uimahallista. Kunhan olin saanut itseni irroteksi siitä pyörivästä vehkeestä, jonka kautta tullaan ulos pukuhuoneesta. Tällaisen hosujan on erittäin tarpeellista osata nauraa itselleen, lujaa ja railakkaasti, sillä en uskaltaisi lähteä minnekään, jos en osaisi. Naurettavia tilanteita sattuu jatkuvasti.

Eräänä aamuna marssin töihin yhdet säärystimen tekeleeni ylläni. Kun pääsin talon toiseen päähän, ne olivat valahtaneet nilkkoihin sen verran liukkaasti, että niillä oli mahdotonta selvitä työpaikalle ilman jatkuvaa kiskomista ja hinailua. Kiersin talon, kipaisin takaisin kotiin. Vaihdoin säärystimet n:o 2 jalkoihini ja jotta en herättäisi kummastusta, kiersin talon toista kautta uudemman kerran työreitilleni.

2012

Työviikko

on alkanut mukavasti. Olin eilen antoisassa palaverissa. Minusta on hauska tutustua uusiin ihmisiin, jotka tekevät tahollaan samantyyppistä työtä kuin itsekin. Muutenkin on todella mukava kuulua sellaiseen työporukkaan, jota arvostan ja jossa tulen hyväksytyksi tällaisena kuin olen.

Uimahallista lenkkeilin

kotiin päin iloisella ja tyytyväisellä mielellä. Näin kampaamon, joka oli vielä auki. Poikkesin sisään ja kysäisin, vieläkö hiukset lyhenisivät tänä iltana. Pääsin onneksi jakkaralle ja neljä senttiä kuivia latvoja karisi lattialle. Hmmh, nolo tilanne jälleen, tavallaan, mutta kerrankos pusero on väärin päin. Minulla oli asiaan selitys. Se oli uimahalliinmenopusero. Palatessa oli puhdas paita yllä ja jotta toista ei tarvinnut kanniskella kassissa, se oli väärinpäin päällä, jotta kuivempi puoli oli ihoon päin. Loogista, eikö vaan!

Siinä kyllä nuukailin

ja emmin, ostaisinko kertalipun uimahalliin vaiko useamman kerran. Ostin kertalipun, jos vaikka uiminen olisikin tylsää. Ei ollut. Päätin jatkossakin kiskoa itseni sinne nauttimaan.

Maksoin myös netin kautta vuoden pingviinimaksun, siis avantouintimaksun. Yritän päästä sinnekin pitkästä aikaa, jahka avaimeni aktivoituu ja pääsen sisään ilman, että joudun könyämään aidan ylitse, kuten olen joskus toki tehnyt.

Luther antaa neuvoja

2013

sellaiselle, joka haluaa olla viisas - minä haluan - ja ottaa 1. Korinttolaiskirjeen 3. luvun jakeen 18 alkulauseeksi:

Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.

- - sanokoon siis: minä uskon, älköönkä sanoko: minä arvelen ja päättelen, onko tämä totta. Mihin silloin uskoa tarvitset?  Se, joka uskoo, ei arvostele vaan antautuu arvosteltavaksi sanoen: Olen tässä kohden tyhmä, en ymmärrä, en ole mitään nähnyt, kuullut enkä kokenut, mutta kun Jumala sanoo, tahdon uskoa sen todeksi, tahdon seurata sanaa ja panna mitättömäksi omat ajatukseni ja oman ymmärrykseni.

Näin hän antaa sanan arvostella itseään, luottaa siihen, eikä turvaudu omaan ymmärrykseensä ja viisauteensa. Ei ole uskoa sillä, joka ei näin tee, ei ole Jumalaa eikä sitä, mikä Jumalan on, vaan hän elää sokean tavoin, joka ryhtyy arvostelemaan värejä ja auringon valoa, joita ei ole koskaan nähnyt eikä kokenut.

- - tahdon uskoa häntä, jonka arvostelu yksin on pätevä, pysyä siinä ja kuolla sen turvissa, sillä luotan häneen. Pidän häntä itseäni viisaampana ja älykkäämpänä, uskon että hänen sanansa on totta, vaikka koko maailma sen hylkäisi. -Mannaa Jumalan lapsille

2014

On aika

napsia aamupalaa, kipaista töihin ja illemmalla englannin tunnille. Herra siunatkoon tämän päivämme, niin minun kuin sinunkin, arvoisa lukijani!