07.07.2017 - Ihanan viikon perjantai

Tämä viikko on ollut minulle lomaa. Sanan mukaisesti. Vaikka toivoisinkin, että minulla olisi puoliso jakamassa elämää kanssani, alan ehkä sopeutua. Tämän päivän teksti Cowmanin kirjassa rohkaisi minua.

Sen sisältö oli,

että minä voin luottaa johdatukseen. Mitä teitä ikinä Jumala minua kuljettaa, tarvitsen juuri ne tiet, jotta voisin palvella sillä paikalla ja niissä tehtävissä, jotka hän on minulle tarkoittanut. Niinpä tahdon luottaa, että nyt tarvitsen näitä yksinäisiä polkuja. Jonkun mielestä nämä eivät ehkä ole sitä, mutta kukapa meistä toisemme elämää tietäisi: näemme siitä vain jonkin siivun!

Eilen tapasin

vanhan tuttavan kirpparilla ollessani. Hän oli jäämässä eläkkeelle ja häntä hiukan huolestutti, mitä hän ryhtyisi tekemään. Leskeydyttyään kauan sitten hän oli tehnyt pelkästään työtä, ihmissuhteet olivat jääneet vähälle. Mutta kyllä hän selviää, hän on sitä tyyppiä.

Oudoksutti aamulla,

kun aurinko paistoi! Sekin on uutta, että pystyn nukkumaan yli yhdeksään -  taas tänäkin aamuna! Kymmenen tunnin yöunet. Viime kesä meni sumussa, nyt mieleeni ei tule enää ensimmäiseksi huoli Arista ja sairaalaan meno, vaan herään vapaana ihmisenä. Se tuntuu hyvältä.

Käsiini on osunut

mukavia kirjoja. Käsitöistä puhumattakaan! Eilen Oude oli luonani, kävimme syömässä puolilta päivin hänen kanssaan, sen jälkeen hän oli alkuiltaan asti täyttämässä kissantassuja ja kiikuttelemassa kotonani. Tai hän kiikutteli ja minä virkkasin kolme norsua sohvalla löhöten, sitä ennen kahvittelimme ja teimme kissoja.

Lene poikkesi hakemassa kassit, joihin olen ostanut lasten paitoja joulun lasta varten. Hän säilyttää niitä ja pitää huolen, että niitä on 120 lokakuun lopussa, kun ryhdymme pakkaamaan laatikkoja. Rukoilimme yhdessä, kahvittelimme lisää ja söimme jäätelöä.

Tänään halusin päästä

kokeilemaan jälleen uuden näköisiä mirrejä, ja tein yhden. Siitä tuli ehkä ihanin tähän asti, minun makuuni.

Nuo kissat ovat toimineet mitä parhaimpina terapeutteina minulle. Eivät nau`u vastaan tai väittele, vaan taipuvat kauniiksi kateiksi vuorollaan. Niitä väsätessäni olen kuunnellut paljon Raamattua, evankeliumeja lähinnä. Tänään kuuntelin Matteuksen evankeliumin. Joka päivä kuuntelen myös Bachin, Händelin tai vastaavan mestarin sävellyksiä, ne ovat hoitavia nekin.

Opetukset ja saarnat

ovat tärkeitä kuunneltavia, mutta Raamatun Sanassa puhuu vain itse Jumala ja Pyhä Henki saa puhua sen kautta minulle suoraan. Sen takia ei pidä jäädä pelkästään sen varaan, mitä joku muu on oppinut Raamatusta. Mutta toisaalta: paimenensa Herra on varmasti varustanut puhumaan opetuksen, nuhteen, viisauden ja neuvon sanoja meille lampaille, joten en yhtään väheksy saarnoja, todellakaan.

Eilen päivä

siis meni enimmäkseen sisätiloissa, mutta tänään lähdin aamutoimien jälkeen ulos. Kahvit reppuun, norsunvirkkaus, vesipullo ja voileivät sekä uimapuku. Soitin äidille matkalla rantaan ja istuin sisäsataman nurkilla tähyillen sinne saapuneita sota-aluksia.

Sitä ennen kylläkin istuin laiturille kahvittelemassa, siinä oli rauhallista tuijotella merta ja aaltoja, joita veneet nostattivat rantaan. Lopulta pistin pötkölleni, kengät ja takki pään alle, hattu silmille ja sen alta tutkailin merta ja veneitä. Kauan en ehtinyt nauttia auvoisesta olostani, kun joku alkoholin vaikutuksen alainen henkilö tuli söheltämään minulle jotain, mistä en ymmärtänyt juuri mitään.

Sain hänet etäännytettyä, mutta tiirailin vähän huolestuneena, joudunko mahdollisesti hyppäämään mereen hänen perässään, kun hän huojuili laiturilla. En sentään. Kun hän sitten hoippui lähistölle ja hänen kännykkänsä alkoi piristä, päätin, että paikka on liian levoton. Kovasti miesparka pyyteli anteeksi häirintäänsä ja olisin alkanutkin varmasti hänen kanssaan vaihtamaan jonkun sanan, mutta kun toinen on juovuksissa, ei tee mieli puhua mitään. Uinti olisi itse asiassa voinut piristää häntä. Hmmh.

Ainakin minua

se virkisti, kun sitten myöhemmin menin uimaan. Sitä ennen ehdin parkkeerata itseni moneen eri paikkaan meren rantamille. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, sää sen tekee!

Kolmen jälkeen tulin kotiin ja laitoin ruokaa. Munakasta, jossa paljon sipulia ja makkaraa. Päälle kahvit raparperipiirakka kyytipoikana – vai oliko kahvi piirakan kyytipoikana, miten vaan.

Raparperipiirakan paistaminen

on ollut mielessäni päiväkausia, mutta en ole vain saanut ryhdytyksi työhön. Eilen sen tein viimein ja muistin Saaran sanonnan, että jos tekee terveellistä piirakkaa, sitä voi syödä paljon. Söin puolet yhdeltä istumalta ja maistuihan se.

Istun tallin päädyssä

penkillä. Talon kuumin paikka. Hattu päässä, jalat tuolilla, vesipullo ja käsityö korissa, vaikka luultavasti kirjoittelen vaan ja sitten menen sisälle. Minulla on myöhemmin saunavuoro, mutta kaupassa pitäisi pistäytyä. Surukortti olisi ostettava huomiseen muistotilaisuuteen, jonne menen iltapäivällä. Mies, jolle soitin ambulanssin jokin viikko sitten, menehtyi ja huomenna hänet siunataan.

Jos kynnelle kykenen

menen huomisaamuna katsomaan paraatia, vai mikä se lienee, sisäsatamassa. Ehkä otan aamukahvit mukaan tai ostan ne sotilaskodin kahvilasta, joka pystytetään huomenna sinne. Ensi yönä laivoissa on juhlavalaistus, sekin olisi hieno näkymä varmaan yöllä, mutta tuskinpa yöllä jaksan keikkua sitä katsomaan. Terveellisintä mummojen vaan pysyä orrellaan torkkumassa.

Kastelen saunan edustan

kukat kohta, toiset kastelin aiemmin. Viikonlopuksi on luvattu aurinkoista ja kaunista säätä. Se on tietysti mukavaa vaihteeksi ja etenkin niille, jotka eivät lomaile juuri nyt.

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani, voi hyvin! Nautitaan kesästä, takki päällä tai ilman, heinänkorsi suusta roikkuen!