30.11.2015 - Syntymäpäivänä
Kategoriat: Ajankohtaista
Minusta on tullut vanha. Hädin tuskin ennätän kirjoittaa Ajankohtaista, kun päivä on jo illassa. Niin nytkin.
Täytin tänään 56 vuotta.
Naiset eivät yleensä sano ikäänsä, me haluamme olla nuorempia kuin olemmekaan. Mutta turha on tosiasioita kiistää. Luullaan vieläkin vanhemmaksi kuin on, jos ei kerro totuutta. Se olisi peräti murheellista, jos niin arveltaisi. Ollaan siis reilusti alle kuusikymppisiä vielä, kun on varaa.
Joulujuhlassa Ari kanssa
lauantaina meni hienosti, vaikka jännitin aika lailla. Ei mitään ongelmia! Hoitajat olivat pukeneet Arin valmiiksi, ennen taksin tuloa laitoimme hänet vasta tuoliin. Pääsimme juuri alakertaan, kun taksi tuli. Siis invataksi tietenkin.
Minulla oli laukussa kannettava imulaite, sillä oli helppo töräytellä välillä limoja Arin kurkusta, kun tarvetta oli, mutta Ari oli kuin viilipytty sen muutaman tunnin ajan, minkä siellä olimme. Itse tarjoilin ruokaa ystävälleni, joka oli mukanamme, sekä naapuripöydän tutulle miehelle. Kyseessä oli ms-yhdistyksen pippalot, joten suuri osa mukana olevista oli liikuntarajoitteisia. Ei ole mukava kompuroida lautasten kanssa, joten autoin mielelläni.
Kutsuin naapuripöydän miestä Pekaksi. Jossain vaiheessa minua alkoi epäilyttää hänen nimensä. Kuule, ootko sä Pekka ollenkaan? En, mä oon Jaakko. -Sen jälkeenkin puhuttelin häntä Pekaksi, kun olin sen päähäni iskostanut.
Sunnuntain messu
oli puhutteleva, koskettava. Minua itketti. Virretkin olivat niin syviä, että en oikein pystynyt laulamaan. Esimerkiksi virsi 6, jonka sävel vastaa hyvin sanoja:
| 1. Käy, kansa, Herraasi vastaan, nyt kiiruhda riemuiten ja palmuista oksia taita ilosaatossa Kristuksen. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! 2. Hän saapuu taivaasta maahan, pois suuresta loistostaan, ja köyhien lapsena talliin hänet oljille lasketaan. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! 3. Hän saapuu, Golgatan puuhun nyt Messias naulitaan. On maailman syntien tähden hänen kuoltava, vanhurskaan. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! | 4. Hän saapuu, haudasta nousee ja voittonsa meille tuo, ja kuoleman varjojen maahan pyhä aurinko loiston luo. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! 5. Hän saapuu murheellisille näin yllätysvieraana ja köyhät ja syntiset täyttää yhä Henkensä lahjoilla. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! 6. Hän saapuu kunniassansa, maan Herra ja taivasten, jo taipuvat kaikkien polvet luona Kristuksen istuimen. Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan! |
Johan Erik Nyström 1893. Suom. Anna-Maija Raittila 1979. Virsikirjaan 1986.
Markus Pöyry kertoi saarnassa Hoosianna-huudon taustaa.
Jos kuulemme tutun laulunpätkän, alamme tykönämme laulaa sitä, muistella, miten sen menikään. Näin tapahtui myös kansan huutaessa Hoosiannaa, Herra auta. Jeesus tiesi, miten Psalmi jatkuu. Kyseessä oli Psalmi 118, Temppelin vihkimislaulu. Kun uutta temppeliä vihittiin aikoinaan käyttöön, laulettiin tuota Psalmia. Kansa ei tiennyt, mitä laulullaan tarkoitti, mutta tietämättään toimi profeetallisesti.
Matt 21:9 sanotaan:
Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"
Mitä sitten tuo korkeuksissa tarkoittaa? Ristillä riippuvaa Jeesusta. Kuten sekin, kun Jeesus sanoo:kun minut korotetaan, minä vedän kaikki tyköni.
Raamatussa ei kerrota, että uhreja olisi uhrattu temppelissä tuossa vaiheessa kuten olisi kuulunut tehdä. Jeesus tiesi syyn: hän oli se uhri, se viaton pääsiäislammas, joka uhrataan. Kansa ei tiennyt sitä. Jeesus vastasi tuohon huutoon suostumalla uhriksi kansan puolesta.
Se oli raskas, ahdistava päivä Jeesukselle. Mutta meille se on ilon päivä:
Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. -Psalmista 118
Koko saarnan aihe oli pyhä ja syvästi koskettava. Eräs henkilö, joka oli toista kertaa mukana Mikaelin seurakunnan messussa, sanoi, että pyhän tuntu on läsnä kirkossamme. Niin se oli jälleen kerran. Se on aina siellä, missä Raamattua julistetaan niin kuin on kirjoitettu, jossa Jeesuksen nimi tulee korotetuksi. Jumala ei anna kunniaansa ihmisille.
Kehotan jälleen,
hyvä lukijani, sinua itse kuuntelemaan tuon saarnan sivulta www.lhpk.fi (=lähetyshiippakunta). Itse kuuntelin eilen myös muutaman muun saarnan sieltä. Tänään sen sijaan olen kuunnellut virsiä, samoilta sivuilta. Luterilaisia, vanhoja virsiä. Virret ovat minun sielunmaisemaani, jos ei äidinmaidossa, niin sitten mummun kamarissa sisimpääni imeytyneitä. Soisin tulevien polvien myös rakastuvan virsiin, niissä on paljon koettua Jumalan puhetta ja opetusta.
Kympin lenkki
sunnuntaina olikin 14 km lenkki. Sain juttuseuraksi ikäiseni rouvan ja matka joutui rattoisasti. Vielä illalla kävelin Kirjastonkadulle messuun, joten päivälle tuli lenkkiä mukavasti.
Tänään aamuhämärissä
oli poutainen, hieno sää. Kävelin uimaan Hietasaareen. Meri oli tyyni, ihana uida (vesi jotain -2 asteista, luulisin). Neljä sorsaa ui rauhallisesti melkein nenäni edestä. Ajattelin syntymäpäivästäni herkistyneenä, että minulla on neljä upeaa lasta, aikuisia jo, ja he purjehtivat omaa elämäänsä tyynesti omaa tietään. Minä saan uida rauhassa ja elää omaa elämääni tietoisena siitä, että heitä kantavat iankaikkiset käsivarret, Jumalan käsivarret.
Kotiin päin lähtiessäni alkoi sataa vettä. Kävin asuntotoimistolla, palautin pois muuttaneen naapurini avaimet. Kiva tehdä jotain toisten auttamiseksi.
Söin eilistä nokkoskeittoa ja tein espanjan tehtäviäni. Jäivät viime tippaan nekin. Kiidin oppitunnille. Siinä vaiheessa satoi jo lumiräntää, otin sateenvarjon.
Espanjan tunnilla sain onnittelulaulun ryhmältä espanjaksi, kiitos siitä! Tuntien jälkeen kahvittelin erään ystävän kanssa opistolla ja sen jälkeen kävelin lumisateessa sairaalaan.
Ari oli vuoteessa,
sillä hänellä oli vähän lämpöä. Hoitajat ovat hyvin ystävällisiä ja huolehtivaisia. Olen kiitollinen siitä! Istuin sitten Arin vuoteen vieressä joulukynttelikön loisteessa. Ari nukkui tai torkkui. Minä kudoin, kuuntelimme Matteusta. Pidin jalkojani ikkunalaudalla, että ne saivat levätä.
Lastenlasten kuvat ovat Arin ikkunassa. Arin maallinen omaisuus on vieläkin minun auton takapenkillä, en ole jaksanut raivata niitä sieltä.
Päivät ovat
siis vilahtaneet vikkelästi. Pipoja olen kutonut joka välissä. Tarvitsen piponkutomisaikaa, aivojen lepuutusta. Muuten ei homma pelitä. Moottori sammuu tai kärähtää. Lapsenlapsi, 5v, soitti illan tullen ja kertoi päivän puuhista iloisena.
Adventin aika
on oikeasti käsillä. Toivotan Jumalan siunausta näihin päiviin ennen joulua. Nautitaan elämästä, jonka olemme lahjaksi saaneet, ulkoisista oloista huolimatta. Jeesuksessa meillä on kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, arvoisa lukijani!