27.11.2015 - Adventin aika alkaa

Varmaan lukijani tietävät, että olen kirjoittanut kirjan elämästämmeviitisen vuotta sitten. Kirja on myynnissä enää kuukauden verran, sitten vedätän sen pois. Jos joku haluaa siihen tutustua, voit kysyä, mahtaako kirjastossasi olla sitä ja jos ei ole, niin vielä sen voi saada netistä tilaamalla.

Niin on vanha kirkkovuosi päättymässä ja sunnuntaina saamme laulaa jälleen Hoosiannaa. Näissä pimeissä päivissä on oma viehätyksensä, eikä sitä vähennä ollenkaan se, että vietän syntymäpäivääni piakkoin. Aina juuri adventin korvilla. Ja Ari sitten vielä joulun alla.

Olen ollut kaatoväsynyt tänäänkin, mutta ihmeellisesti kyllä piristyin, kun pitkien yöunien jälkeen nukuin vielä tunnin torkut. Laitoin vaelluskengät jalkaan ja lähdin kävellen uimaan pitemmän lenkin kautta, ts. kolme kilometriä mennessä, pari tullessa. Oli kevyt kävellä, napakat kengät eikä jäätä tänään. Olkoon pimeä, kunhan ei tarvitse liukastella.

Meinasin kaatua

eilen, oli tosi hilkulla. Sain seinästä kiinni ja kiljaisten pysyin juuri ja juuri jaloillani. En ole varma, auttoiko kiljaisu, mutta epäilen, että se oli reaktio kaatumismeinaamuksesta eikä kaatumisenestohuuto. Välittömästi tuli mieleeni virren säe:

Tule askele askeleelta, minun kanssani kulkemaan.

Kiitos, Jumala, tulit askele askeleelta, kuljit kanssani, et antanut jalkani pettää, vaikka kovasti se horjui jo.

Wyckliffe -rukouspiiri

oli luonani eilisiltana. Kolme naisista istui sohvilla, yksi matolla lattialla. Minä makasin matolla jalat sohvalla. Olin tosi näännyksissä, mutta rakastan yhdessä rukoilemista ja sitä me teimme. Virkistyin kovasti.

Saimme olla näköalapaikalla kantamassa lähetystyöntekijöitä, jotka kääntävät Raamattua sen ohella, että elävät perheineen tai yksin vaikeissakin oloissa. Ikään kuin vuorella olisimme istuneet ja tähynneet ympäri maan piiriä ja lähettäneet rukouksia Jumalalle heidän puolestaan. Se on valtavaa juhlaa!

Saapuneissa rukousaiheissa oli monta kiitosaihetta kuulluista rukouksista ja se tietysti innoittaa rukoilemaan lisää. Monista läheteistä on tullut tuttuja, vaikka emme ole heitä tavanneet. Monien puolesta rukoilemme, vaikka heiltä ei rukousaihetta tulisikaan, mutta jos heidät on jätetty sydämellemme, niin rukoilemme. Etuoikeus, sitä on rukoileminen! Ja yhdessä sekin on paljon enemmän kuin yksin, vaikka tunnen ihmisiä, joilla on erityinen armoitus rukoilla tuntikausia yksin.

Arin luona

olin iltapäivällä. Oli epävarmaa, ehtivätkö hoitajat laittaa Aria tuoliin siihen mennessä, kun menen sinne, mutta tuolissa hän oli ja olin kiitollinen. Olin jotenkin niin puhki sinne mennessäni, että meinasin tikahtua itkuun. Miten lie koko itkeminen sitten unohtui!

Menimme kellarin kautta käytävää kahvilaan ja tapasin siellä muutamia vanhoja ystäviä sairaalan tiimoilta. Ari voi hyvin, mutta uudella osastolla ei ole vielä ihan helppoa olla, kun käytännöt ovat vähän erilaisia. Mutta hoitajat ovat ystävällisiä ja se on minullekin hyvin tärkeää, että Ari kokee niin.

Kun palasimme kahvilasta, oli juuri syöttämisaika, joten laitoin itse Arin liftillä vuoteeseen. Kahdessa vuoteessa torkkui pappa ja oli hiukan haastavaa ahtaissa tiloissa saada homma toimimaan, mutta helposti se lopulta kävi. Nyt on sekin testattu.

Reilun viikon päästä

osastolla on joulujuhla ja minua pyydettiin soittamaan muutamia joululauluja siellä. Tuleepahan harjoiteltua.

MS-yhdistyksen

vuosikokous ja joulujuhla on huomenna. Olemme menossa Arin kanssa sinne. Minua jännittää aika lailla, vaikka tuollaiseen tilaisuuteen on kohtalaisen helppo mennä. Ari on porukan sairaimmasta päästä, mutta jonkunhan on oltava. Ei se minua haittaa, sekaan vaan, sanoi poika, kun tappelun näki. Lähteminen vaan on voimia vievää tällaisessa tilanteessa. Stressipisteet korkealla.

Pyykit koneessa,

saunaan pian. Sitten jahkaamaan, mitä laittaisi huomenna ylleen. Ainainen jaamaaminen moisesta.

Olisin halunnut ostaa hyasintteja, kun minulla on ruukut kolmelle sellaiselle, mutta lähikaupassa ei ollut. Jos jaksan, käyn huomenna jahtaamassa sellaiset. Niistä tosin tulee voimakas tuoksu, joka ei ole minulle välttämättä hyväksi, mutta sittenkin nautin siitä. Valotulppaanit piristävät kotiani jo nyt, ikkunassa rukoileva enkeli, jonka yllä led-valot. Kynttelikön laitan lähempänä joulua esille.

Siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani!