05.09.2015 - Onko muka syyskuu?

Lämmintä, aurinkoista. Ilman henki on tosin syksyinen, mutta illansuussa on ollut niin lämmintä kuin olisi se kesä, jota ei juuri tänä vuonna ollut silloin, kun sen aika oli.

Söin nokkoskeittoa,

kolmas päivä sitä lajia. Tosi maukasta se on, mutta pakastin loput pari annosta. Saan liikaa terveellisiä vaikutteita, joten parasta pitää hiukan välipäiviä. Vettä satoi aika reippaasti hetken aikaa, mutta puolilta päivin sade lakkasi. Lähdin pyörällä Vöyrinkaupungille, siellä oli pihoilla kirpputoreja ja kahvia tarjolla. Tytär pyöräili seurakseni. Koska emme tarvinneet mitään erityistä, lähinnä vain katselimme. Itse ostin lapselle sopivan pytynkannen lapsivieraita varten.

Olen jotenkin saamaton

tätä nykyä, mutta murhemielessä on yksi hyvä puoli. Siitä selvitäkseni on pakko ruveta hommiin! Ari on ollut rohiseva viikon ajan eli siitä lähtien, kun antibiootti loppui. Epäilen, että ellei hän pian saa kunnolla yskityksi, kuume tulee jälleen tulehduksineen. Hän on kyllä pirteä, mutta yskiminen ei riitä nostamaan rohinan aiheuttajaa ylös syvältä keuhkoista.

Tänään en soittanut

ja pyytänyt hoitajia nostamaan Aria, vaan menin itse paikalle pihakirppiskierroksemme jälkeen. Hieroin ja taoin Arin selkää hänen maatessaan vuoteessa ennen kuin pyysin hoitajia auttamaan Aria tuoliin. Hän yskikin aika hyvin sen jälkeen, mutta rohina vaan jatkui. Se raastaa hermojani aika lailla. Olimme parvekkeella alle pari tuntia, sen jälkeen hoitajat siirsivät Arin vuoteeseen. Rukoilin lyhyesti hänen puolestaan, laitoin Raamatun tekstin kuulumaan ja lähdin. Uskon, että Ari nukahti pian, sillä hän oli väsynyt istumisesta ja rohisemisesta.

Mitäs minä tässä voin

muuta kuin luottaa Jumalan kaikkivaltiuteen ja -voipaisuuteen? Uskon, että hän ei tee virheitä. Minun tehtäväni on vain luottaa ja mennä eteenpäin.

Niinpä tulin kotiin, pesin vihoviimeisen ikkunan, joka on ollut koko kesän pesemättä. No, eteisessäkin on ikkuna, mutta se jäi edelleen pesemättä. Tiskasin. Imuroin, jopa sohvankin. Raastoin vuodevaatteet pyykkikoriin ja kävin varaamassa pyykkituvan illaksi ja saunan myös. Vähän helpotti. Herran haltuun mies ja kaikki asiat, joille en mitään voi. Lähdin tunnin lenkille, kiertelin meren rannassa ja pitkin katuja. Palasin hyvällä mielellä kotiin. Otin muutaman valokuvan, en mitään erityistä saanut napatuksi.

Cowman puhuu odottamisesta

kirjassaan Virtoja erämaassa:

Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat. -Jes 30:18

- - Kun me odotamme Jumalaa, hän odottaa, että me olisimme valmiit. Kun me odotamme Jumalaa, odotamme, kunnes Hän olisi valmis. - - Anomuksemme lankeaa Jumalan eteen niin kuin siemen maahan. Meistä riippumattomat tekijät vaikuttavat siemeneen, kunnes lopuksi siitä kypsyy hedelmä. - 5. syyskuuta tekstistä

Odottamisemme siis jatkuu kunnes Herra vastaa.

Markus Pöyry puhuu jossain viimeaikaisessa saarnassaan Naamanin paranemisesta. Siinä yhteydessä hän puhuu lähinnä palvelijoista ja orjatytöstä, jotka olivat Jumalan käytössä vain olemalla omalla paikallaan ja tekemällä sen, mikä heille kuuluu.

Orjatyttö rakasti isäntäperhettään ja kertoi profeetasta, joka voisi parantaa isännän pitaalin. Raamattuhan ei kerro, että orjatyttö olisi vapautunut orjuudestaan. Hänen elämänsä kenties jatkui samanlaisena eteenkin päin.

Tuo lohduttaa minua

ja taidan tietää miksi. Se, että elämäni ei ole menestystarinaa siinä mielessä, että mieheni ei ole parantunut vielä näiden noin 30 vuoden aikana, jona sitä on rukoiltu. Ikää vaan tulee lisää emmekä kumpikaan tästä nuorru ja vetristy. Aina vaan etäisemmältä tuntuu ajatus, että hän paranisi, mutta en toki pidä sitä mahdottomana vaan odotan sitä yhä. Odotan, kunnes Herra vastaa tavalla tai toisella ja niin odottaa Arikin.

Orjatytön kohtalo antaa itselleni toivoa. Hän oli siunattu, vaikka hän eli orjuudessa. Hänellä oli tehtävä: hänen isännästään tuli Jumalaan uskova mies epäjumalanpalveluksen sijaan. Jumala oli sallinut tytön joutua orjaksi, kenties juuri tästä syystä.

Emme tiedä syitä, miksi meidän tiemme on tällainen. Mutta ei haittaa. Tärkeää on vain se, että olemme Jumalan suunnitelmassa. Jumala ei ole meitä hylännyt. Hän on siirtänyt meidät tähän tilanteeseen jo kauan sitten syystä, joka kenties taivaassa kerran selviää. Täällä elämämme voi jatkua näennäisesti ikään kuin Jumala ei kuulisi eikä vastaisi. Mutta kyllä hän kuulee ja vastaa. Omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Se on varmaa ja siihen voimme luottaa.

Se, joka häneen turvaa, ei joudu häpeään.

Ole siunattu, arvoisa lukijani. Älä vaivu epätoivoon, vaan pidä kiinni toivon antajasta.