06.09.2015 - Ei hiuskarvakaan putoa

...Jumalan sallimatta.

Kuudelta ei aurinko ollut vielä noussut, oli aika pimeää. Minä sen sijaan olin noussut, mutta niin oli aurinkokin, kun puolen tunnin päästä käveleskelin uimaan. Uiminen on päämäärä, mutta se ei ole ainoa itsetarkoitus. Kävely ja pullobongailu ovat osa aamuista iloani.

Olin raskain ajatuksin,

sillä tilanne on sama kuin viime vuoden lopulla Arin suhteen. Yksi lääkekuuri ei saa räkää nousemaan riittävästi, vaan tulehdus jää pesimään. Tämä on minun maallikon näkemykseni. Nyt on vain ajan kysymys, milloin kuume ja tulehdusarvot singahtavat ylös. Rukoilen viisautta, jos voisin tehdä jotain asian auttamiseksi. Olen nimittäin, jos Herra suo, matkoilla lähes kaksi viikkoa ensi viikonlopusta lähtien.

Mieleeni tulee väistämättä

vuosien takaiset jutut. Taannoin kävi usein niin, että kun olin menossa jonnekin, Arille nousi kuume. Se oli käsikirjoitus, joka ei pettänyt. Kerran olin lähdössä 400 km päähän ja Ari oli lähtiessäni aika lailla kai kunnossa. Sanoin Jumalalle:

-Jos minulle soitetaan, että Ari on kuumeessa ennen kuin olen ehtinyt sadan kilometrin päähän, palaan takaisin. Silloin ymmärrän, että minä en mitään lomaa tarvitse. Mutta jos ehdin pitemmälle, en palaa takaisin vaan luotan, että sinä hoidat Arin! -Enhän minä Aria voi pitää hengissä, vaikka olisin paikallakin, sen ymmärrän.

Ehdin perille asti ennen kuin sain tuon puhelun. Niinpä jäin paikalleni, soittelin vaan lääkärille ja hoitajille ja kehotin tutkimaan korvat ja peg-letkun ja niin edelleen, että tulehduksen syy löytyy. Se ei ollut rattoisa loma, mutta hengissä me siitä molemmat selvisimme silläkin kertaa.

Ari on ollut

koko kevään suhteellisen hyvässä kunnossa. Ei tulehduksia, ei kuumeita. Olen siitä kiitollinen ja odotan jännityksellä, miten tämä syyskuu menee. Parempi olisi, jos odottaisin pelkästään levollisesti, mutta niin ei ikävä kyllä aivan ole. Tulevan matkan takia jännitysmomentti on korkeahko.

Jumalan lohdutus ei petä

Sain kaksi rohkaisua uimareissullani Jumalalta. Pidän niistä kiinni uskossa.

Minun vanhurskaani on elävä uskosta,

sanotaan kirjeessä Heprealaisille, 10:37. Kun Jumala "puhuu", hän puhuu henkilökohtaisella tavalla, niin että kuulija ymmärtää "puheen" omien kokemustensa ja ymmärryksensä kautta. Jollekin toiselle sama "puhe" olisi hepreaa - hauska sanaleikki!

Kun siis laahustelin sillalla Hietasaarta kohti surullisia ajatuksia mielessäni, kävelinkin aikomattani tien poikki toiselle puolelle katua. Kuinka ollakaan, katukiveyksen vieressä näkymättömissä silmiltäni oli yksi tyhjä tölkki, juuri sillä kohdalla, mistä askeleeni kulkivat. Minulle se oli Jumalan puhetta, sillä minähän bongailen tölkkejä alvariinsa. Ikään kuin Jumala olisi osoittanut tuntevansa minut henkilökohtaisesti, kuten hän tietysti tekeekin:

Minä tiedän, missä sinä asut, Ilm 2:3

Jumala johdattaa jokaisen askeleenikin juuri sitä tietä, minkä hän on minulle varannut. Sama koskee tietysti Aria, joten minun ei tarvitsisi yhtään  murehtia, mutta me ihmisethän sitä teemme.

Hän on valo minun matkallani.

Aamu oli kaunis, otin kuvia, jotka tosin eivät kovin hyvin onnistuneet. Kameran linssi kai oli likainen. Kun palasin reilun tunnin päästä kotiin ja olin ripustamassa uikkareita saunan seinän vierelle kuivumaan sateen varalta, alkoi sataa. Kun pääsin kodin portaille, satoi jo kaatamalla. Jumala johdatti minulle suojaisen uimamatkan ja näytti, että on minun kanssani.

Jos olet harrastusta vailla,

suosittelen monipuolista, terveellistä triathlon-lajia: kävelyä, pullobongailua ja matematiikkaa! Kaikki nämä yhdessä nostavat kuntoa, mielenterveyttä ja kohentavat taloutta merkittävällä tavalla. Riippuu tietysti, mikä on kenellekin merkittävää talouden kohotusta, mutta kun on asenne kohdallaan, niin tämä laji tuo ainakin suunnattomasti iloa!

Lähdet vaan kävelemään, tavoite vaikkapa kiertää lähikortteli tai käydä kääntymässä kyläkaupan luona ja toista reittiä takaisin, jos mahdollista. Hedelmäpusseja plakkariin, siis taskuun, tai reppuun. Konttailu, ryömintä ja kurkottelu on oivallista venyttelyä, kun silmiin osuu punaista peltiä: se on varmaan koffin panttitölkki! Kotona laskutoimitus, montako senttiä tai euroa tuli tienestiä. Vihkoon tarkasti ylös saldo. Kuukausittain ja vuosittain yhteenlaskua, vertailua ja iloitsemista.

Joka viikko saan maitorahat, monesti leipärahat ja usein vielä voinkin tienaan tällä urheilulajilla. Jos harrastelijan ansiotulot ovat suuret, tämä laji ei houkuttele. Itse asiassa voi olla vaikea huomata edes mitään tölkkejä tai pulloja, saati että niiden perässä jaksaisi konttailla laiturien tai asemien nurkilla. Voipa olla, että hävettääkin moinen touhu, jopa sen puolesta, joka sellaista harrastaa. Kannattaa miettiä, mitä on syytä hävetä, mitä ei.

Mutta siitä viis, jokaisella on omat ilonsa. Tämä laji suo myös vapauden: sitä voi harrastaa missä vaan, yleensä ulkona kuitenkin. Ei tarvitse erityistä urheiluasua, ei klubijäsenyyttä eikä mitään.

Vielä eräs muistutus

Raamatusta. Sakarja opetti Ussiaa seuraamaan ja tottelemaan Jumalan sanaa, ja niin Ussia tekikin niin kauan kuin hänellä oli Sakarja tukenaan. Olemmeko me, sinä ja minä, sellaisia, että teemme oikein vain niin kauan kuin joku meitä vahtii ja valvoo? Kun sitten pääsemme "vapaalle", kurssin suunta muuttuu? Sellainen oli Ussia:

Ja hän etsi Jumalaa niin kauan kuin Sakarja, joka ymmärsi Jumalan näkyjä, eli. Ja niin kauan kuin hän etsi Herraa, antoi Jumala hänen menestyä. - Mutta kun hän oli tullut mahtavaksi, ylpistyi hänen sydämensä, niin että hän teki kelvottoman teon, hän tuli uskottomaksi Herraa, Jumalaansa kohtaan, ja meni Herran temppeliin, suitsutusalttarille, suitsuttamaan. -2 Aik 26:5,16

Kun pappi Asarja 80 papin kanssa meni sanomaan Ussialle, että tällä ei ollut lupa suitsuttaa, Ussia suuttui, mutta niin suuttui Jumalakin. Ussia sai pitalin, hänet karkotettiin temppelistä ja hän itsekin "kiiruusti lähti pois, kun Herra oli häntä lyönyt".

Päivä on kirkastunut

toistamiseen. Sade on mennyt menojaan, ainakin hetkellisesti. Me saamme jatkaa päiväämme iloiten ja Jumalaan luottaen. Olen lukemassa tällä kertaa Tuula Kuorilehto-Secondin kirjaa, joka kertoo Tuulan elämästä Suomessa aikuisikään asti, sen jälkeen Italiassa, kutsumuksensa maassa. Kirja on hyvin mielenkiintoinen, Jumalan johdatus seuraa Tuulaa ja hänen perheensä elämää. Niinhän on jokaisen uskovan ihmisen laita, kunhan vaan huomaamme sen.

Olkoon päiväsi siunattu, arvoisa lukijani! Itse olen menossa viideksi Kirjastonkatu 5:een, luterilaiseen messuun. Tervetuloa muutkin! Itse pidän saarnan aikana lapsille pyhäkoulua, saarnan kuuntelen illalla kotona netistä.