11.08.2015 - Turvassa siipien suojassa

Luokkakokoukset ja facebook-päivitykset saattavat olla menestystarinoita. Tai siis niissä kerrotaan vain kauniita asioita ja onnistumisia. Siipirikot eivät osallistukaan sen takia edellä mainittuihin, vaikka fb-päivityksissä toki jokainen voi käyttää mielikuvitustaan. Naamakkain luokkakokouksissa se ei ole ehkä helppoa.

Itse pyrin kertomaan kohtalaisen avoimesti sekä onnekkaista asioista, että elämän kolhimuksista. Molemmat kulkevat rinnan, ei toista ilman toista.

Eilinen päivä

oli päällisin puolin pelkkää menestystarinaa. Onnellinen ja ihana päivä. Kuitenkin tiesin Arin olevan kehnossa kunnossa. Hän oli pyhänä jo väsynyt ja rohinainen. Luultavasti hän oli vetaissut keuhkoihinsa jotain ja se aiheutti tulehdusta. Eilen soitin sairaalaan ja hoitajat kertoivat, ettei Ari ollut halunnut nousta pyörätuoliin istumaan, ei ollut jaksanut. Ja hän oli ollut hyvin limainen pyhäillasta lähtien.

Jälleen tein hautajaisia mielessäni ja tasapainottelin ajatusteni ja tunteitteni kanssa. Sainkin ne tasapainoon Jumalan ja rukouksen avulla. Ties kuinka monet rukoilevat päivittäin ja hetkittäin meidän puolestamme! Kiitän nöyrästi Jumalaa jokaisesta esirukoilijasta.

Paavali sanoi

jossain kirjeessään, että hän mielellään lähtisi tästä maailmasta, mutta kuitenkin hänen täällä viipymisensä on vielä tarpeen. Näin ajattelenArin kohdallakin. Hänen täällä viipymisensä on tarpeen niin kauan kuin Jumala suo. En millään antaisi häntä pois, mutta olen siihenkin valmis. Turha tulla tässä asiassa kenenkään enää minua kehottelemaan kuten tämän tästä tapahtuu. -Sinun pitäisi luovuttaa Ari Jumalalle... Tai opastamaan, että minun pitäisi erota Arista, niin voisin elää kai sitten iloisesti. Kaikenlaista typeryyttä me ihmiset suustamme päästelemme ajattelemattomuudessamme! Tarkoitus on varmasti hyvä ja aito, mutta ei Jumalan mielen mukainen.

Soitin herättyäni

sairaalaan ja hoitaja kertoi Arin nukkuneen hyvin eikä kuumettakaan ole. Kiitos siitä totisesti hyvälle Jumalalle! Oloni keventyi, vaikka olen nukkunut yöni sikeästi unia näkemättä. Yhdentoista maissa menin nukkumaan psalmia 91 ajatellen

Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun Jumalani, johon minä turvaan. - - sulillansa hän sinua suojaa - - et sinä pelkää yön kauhuja. -

ja heräsin virkeänä puoli kuudelta. Pinkaisin uimaan järveen, aamukasteista luontoa ihailemaan. Autereet kiirehtivät pois, kuten laulussa sanotaan. Tai silloin ne vielä viipyivät järven yllä, mutta nyt aurinko on ne nielaissut.

Uimasta tullessani

hymyilin onnellisena itsekseni, kun kuuntelin kukon kiekumista jostain järven takaa. Vasta parina aamuna kyseinen kukkoparka on kai osannut kiekua, sillä koko kesänä en ole kuullut kiekumista. Vai onko kukko vasta syksyn alettua ruvennut herättelemään?

Oi, tätä aamun ihanaa aikaa täällä mökillä! Auringon paiste lisää sitä satakertaisesti. Kesäkuusta muistan vain kylmät, kolkot ja kalseat aamut, jolloin aurinko ei näyttänyt naamaansa ollenkaan vaan koko ajan satoi.

Onneen mennäkseni

ettei Ajankohtaiseni ole pelkkää murhetta. Haluan kuitenkin muistuttaa sinua, arvoisa lukijani, että mikään ei ole koskaan aivan sitä miltä näyttää: kukaan ei ole niin rikas kuin sanoo eikä kukaan niin köyhä kuin antaa ymmärtää! Joku synkistelee kaikkea, toinen kehuu määrättömästi. Kullakin on kuitenkin varjonsa, elämä on sellaista. Iloitkaamme siis toistemme onnesta yhdessä heidän kanssaan ja antakaamme olkapäätä sitä tarvitsevalle.

Ajoin eilen tänne mökille

aamusella, mutta sitä ennen kävelin uimaan Hietasaareen. Kävin syömässä vattuja kotka-patsaan siipien alla aamupalakseni. Lähtö mökillekuten täältä kotiinkin vaatii aika paljon. On keskityttävä miettimään, mitä tarvitsen mukaani, olenko yötä vaiko teenkö päiväreissun. Mitä ruokaa mukaan ja mitä vaatetta.

Mutta kun pääsen mökille, mieli kevenee. Kastelin kukat ja kesäkurpitsat. Mikään kasveista ei ollut kuukahtanut, vaikka olin useamman päivän poissa. Yöt ovat kosteita ja viileitä jo! Katiska oli tyhjä, tänä aamuna pieni ahven, jonka päästin järveen kasvamaan.

Mökissä verhot auki, kahvi porisemaan. Tuli kamiinaan, että saan tiski- ja ikkunanpesuvettä. Hetken kuluttua tulivatkin

Mariella ja Lotterii

talkooavuksi ja vieraakseni. Päivästä tuli oikein hauska! Ensiksi nautimme keittämääni kanttarellikeittoa. Olin saanut pojan appivanhemmilta litran sieniä ja netistä kaivoin ohjeen ja keitosta oli huippuhyvää. Sen jälkeen ryhdyimme rännien puhdistukseen. Olin koonnut jo kaksiosaiset tikkaat ja nyt Mariella kevyempänä kapusi säkin kanssa katon rajaan ja minä pitelin tikkaita.

Talon katolta kertyi säkillinen moskaa. Sen jälkeen siirryimme saunan korkealle seinälle. Sieltä säkki täyttyi kolme kertaa. Ränni oli aivan täynnä moskaa. Toivottavasti pääskynen ei säikähtänyt, sillä se on vasta tehnyt pesän saunan katon rajaan. Perjantaina en huomannut koko pesää, mutta nyt sen alle on ilmaantunut iso kasa pääskysen huussijätettä, josta vasta hoksasin, että pesässä on elämää.

Ennen vieraitteni tuloa

ehdin pestä saunan verannan ikkunat ulkopuolelta. Omaan nopeaan tyyliini. Samoin pesin tuvan pari ikkunaa ulkopuolelta ja yhden sisäpuolelta. Enempää en viitsinyt tällä erää. Melkein joka ikkunassa on linnun höyheniä. Onneksi ruumiita ei nyt lojunut ikkunoiden alla, mutta useamman olen raahannut metsään näiden lennettyä ikkunaan viimeisen lentonsa.

Eräänä iltana haukka lensi talon nurkalta pihamäntyyn. Se viivähti siinä vain hetken, en ehtinyt ottaa kuvaa tai tähyillä kiikarilla sitä lähemmin, mutta haukka se oli.

Lähdimme mustikkaämpärit ja koneet

mukanamme läheiseen metsään. Mökin omistaja oli soittanut aamulla ja antanut vinkin, mistä voisi käydä marjoja etsimässä. Hyvä vinkki se olikin. Palasimme parin tunnin jälkeen takaisin minulla ämpäri täynnä marjoja. Ja pää ja vaatteet hiestä märkänä. Mariella ei ollut hikoillut yhtään, mutta hän ei olekaan marjahullu kuten minä. Ei hän tosin saanut marjojakaan yhtä paljon.

Oma motivaationi on suuri, sillä ostin tämän tietokoneen, jolla kirjoitan nyt ensimmäistä Ajankohtaistani ja kone on oikein hyvä. Kiitos Jyrkin, taas kerran. Ilman häntä olisin täysin avuton tietokoneasioissa! Minähän myyn mustikat, koska näin voin hankkia jotain, mitä en muuten voisi. Tietokoneita ja muuta.

Reissulla Lotterii otti iltapäiväunet mättäiden välissä. Otin siitä kuvankin, tyttö pilkottaa vihreyden keskeltä. Mikä upea loman lopetus pienelle

koululaiselle! Kunpa me aikuisetkin osaisimme rentoutua tuolla tavalla!

Puhdistimme marjat

ja se sujui kätevästi, kun meitä oli kaksi. Toinen saattoi kerätä puolukat ja huonot marjat ämpäristä, kun ne valuivat suppilon läpi. Toinen kauhoi marjoja suppiloon. Imuri nielaisi enimmät lehdet ja roskat. Lopuksi välineiden pesu järvessä. Sääsket narskuttivat nilkkojani.

Siinä peratessamme kysäisin varovasti Mariellalta, pelkääkö hän hiiriä tai myyriä... Mariella istui saunan edessä rappusella. Hänen takanaan taapersi joku hiirentapainen aivan kuin meitä ei olisi ollutkaan. Sisällä vai ulkona, Mariella kyseli. No, ulkona. Miten niin... Samalla hän jo katseli varovasti ympärilleen.

Enhän voinut tietää, hyppääkö Mariella metrin ilmaan kuullessaan sanan "hiiri", ja miten sitten käy mustikoiden! Sen takia noudatin äärimmäistä varovaisuutta. Hiiriasiat ovat sellaisia. Luultavasti itse en olisi istunut rauhallisesti paikallani, jos hiirentapainen olisi samalla rappusella, mutta Mariella napotti rauhassa kuin viilipytty, mikä oli hänelle kyllä kunniaksi. Hiirulainen hävisi rappusen alle tai jonnekin eikä sitä näkynyt sen koommin.

Vieraani lähtivät

marjat mukanaan, sillä Mariella halusi viedä marjani pyytämättäni ystävälleni, joka asui samalla suunnalla. Auttamisen lahja hänellä, se on selvä. Itse pulahdin uimaan ja sanomatta on selvää, että se oli autuasta!

Kävin syömässä välillä, mutta vielä oli työtä tehtävänä. Kintaat käteen, kuulosuojat korville ja ruohonleikkurilla ryystämään rantoja. Kissa kiitoksella elää, tuli mieleeni, sillä mökinomistaja oli kehunut pihan kuntoa. Minähän en enempää tarvitse, työmotivaationi oli katossa. Innoissani huhkin kenkkuja rantatöyssyjä koneen avulla siistiksi ja työ sujui hyvin.

Uimaan taisinkin mennä vasta tässä vaiheessa, niinhän se olikin. Haravoin vielä saunan takaa käpyjä ja muuta moskaa, nyt oli siistiä.

Kuuntelin saarnoja

eilisaamuna mökille tultuani, vieraita odotellessani. Markus Pöyry puhui pyhäpäivän tekstistä, joka koski Sodomaa. Tuo sanahan lienee jokaiselle vertauskuva synnistä ja pahuudesta. Vai liekö jokaiselle sittenkään?

Miksi Jumalan piti tulla alas taivaasta katsomaan, onko Sodoma tosiaan niin paha kuin mitä sieltä tulleet viestit taivaaseen olivat kertoneet? Enkelit, jotka Aabrahamin luona vierailivat, olivat Jumalan lähettiläitä, enkeleitä, Jeesus itsekö?

Tottahan Jumala tiesi ja näki muutenkin, mikä tilanne Sodomassa oli. Ei hänen sen takia tarvinnut mennä tilannetta tutkimaan. Mutta hän teki

sen meidän tähtemme. Kun me kuulemme ikävän uutisen jostain ihmisestä, uskomme sen mielellämme ja ikävä kyllä, usein kerromme eteenpäin, olipa asia tosi tai ei.

Nyt Jumala antoi esimerkin meille, kuinka tulisi toimia, kun kuulemme pahoja puheita. Meidän pitää ottaa selvää, onko se totta. Ja vaikka se olisi totta, ei meidän tarvitse kuljettaa asiaa eteenpäin muuta kuin Jumalalle. Mutta kuinka me todellisuudessa teemme... voi meitä, voi minua!

Minun kilpenäni on Jumala, hän on oikeamielisten pelastaja. Psalmista 7

Tänäänkin on tulossa

hyvä päivä. Saan Mirellan mökkivieraaksi ja mustikkakaveriksi ja paljon muutakin mukavaa on tiedossa. Suokoon Jumala siunatun päivän myös sinulle, arvoisa lukijani!