12.08.2015 - Luonnetta ei voi kätkeä

Puhdistimme mustikoita Mirellan kanssa eilisen marjareissun jälkeen. Minä paasasin marjoja imurin suppiloon, Mirella nyppi puolukan raakileita ja mahdollisia muita roskia, joita imuri ei huolinut. Ensin minun marjani, ne olivat samanlaista peruskamaa kuin aiemminkin. Neulasia, tikkuja ja varpuja marjojen seassa.

Siirryimme sitten Mirellan marjoihin. Missä olivat neulaset, tikut ja varvut? Järkytyin, sillä niitä ei ollut! Sen sijaan siistejä, puhtaita marjoja jo ennen imuriin latomista. Muutama itseään häpeävä mustikan lehti seassa, joitakin raakileita.

Puolustuksekseni sanon kainosti,

että sentään minulla oli enemmän niitä marjoja, mutta luonteeni paljastui vähintään minulle itselleni. Ikkunanpesutouhottamiselleni olen vain naureskellut, mutta marjat osoittivat samaan suuntaan: hätähousuiluun, jota voisin kyllä vähentää.

Luulen kyllä, ettei se vähene. Poimin sittenkin mieluummin enemmän marjoja roskineen, tikkuineen ja käpyineen kuin olen kärsivällinen ja huolellinen. En kärsi tarpeeksi hosumisestani, se on myönnettävä. Mutta siistimmät marjat olisivat mukavampia, se on selvä.

Ennen kuin minun mustikkani oli imuroitu, jouduimme vaihtamaan imuria. Omani ei vetänyt enää eikä minulla ollut uusia pölypusseja mukana mökillä. Hain talon imurin ja homma jatkui. Imurini pölypussi oli täynnä, voisi kuvitella. Mutta ei ollut. Siellä oli tukkeena jotain varpuja, jotka eivät olleet mahtuneet menemään pussiin... Jatkossa suunnittelen ryhdistäytyväni ISOJEN varpujen osalta.

Eilinen päivä

oli yhtä kiitoa, niin hauska päivä kuin se olikin. Hihani hyytyivät iltakahdeksaan mennessä melkein totaalisesti, kun viimein pääsin kotiin.

Aamusella Mirella tuli sovitusti. Joimme aamukahvit, pidimme rukoushetken. Aamupäivän kömmimme mustikkametsässä, päivällä puhdistimme marjat. Uimassa pulahdimme, totta kai. Ruokaa ja kahvia.

Mökin omistajat tulivat käymään, limsahetki. Harmittaa, kun en kyennyt jakamaan aikaani heille enemmän, olin täynnä mustikoita ja ruohonleikkuuta. Sairaalakin siinteli mielessäni, sinne piti ehtiä ihmisten aikoihin.

Kun väki väheni, menin ajamaan nurmikon. Samalla kuulostelin, milloin keskipoikani tulee töiden jälkeen ajamaan avukseni. Keitin pojalle perunoita, lämmitin kastiketta. Kahvit joimme ruuan päälle. Tiskaamista sen jälkeen, kun vesi oli lämmennyt kamiinan päällä. Paikkojen kuntoon laittoa, lattian lakaisua, korien pakkaamista kodin suuntaan.

Pojan työskennellessä tyhjäsin huussin pohjan. Aistien piristysruiske. Kukkien kastelua sitä silmällä pitäen, että jaksavat pari päivää ilman kastelua. Pojan kanssa rattoisaa juttelua ja vähän rukoustakin ennen hänen lähtöään. Itse toin mukanani yhden purkillisen samettiruusuja kotiin, sillä mökillä oleva ruukku kävi niille liian pieneksi, ja tiesin kotona olevan ison ruskean koriruukun, johon saisin enemmän multaa niille.

Arin luo

ajoin suoraan palatessani. Hän oli limainen, mutta parempi kuin sunnuntaina. Hoitajat kertoivat tilanteen olleen kriittisen jossain vaiheessa. Mies oli ollut sinertävä, kun he menivät huoneeseen jossain vaiheessa. Lima ei liikkunut. Kääntämällä ja selkää hakkaamalla tilanne oli lauennut.

Viime yökin oli ollut kuulemma limainen - lähden pian sairaalaan katsomaan. Jospa Ari jaksaisi tuoliin, aion yrittää sitä. Pitäisi saada se lima ulos keuhkoista. Kuumetta ei ole ollut.

Sairaalasta lähdettyäni

olin kohtalaisen turta. Halusin tappaa aikaa, niin sanotusti. Menin ottamaan bensaa autoon. Sieltä kauppaan, palautin monta pussia tölkkejä ja muita löytämiäni putelleja. Kotona ensimmäiseksi ryhdyin kastelemaan pihan kukkasia. Istutin tuomani samettiruusut. Tein kaiken pitkän kaavan mukaan, kastelin kunnolla tallin päädyn kukkaset ja sen edessä olevat, jotka olen tuonut siihen sekä saunan edessä olevat pelakuut.

Hyytymiseni jatkui,

kun menin nukkumaan, mutta uni ei tullut. Kävin lukemassa romaania pariin otteeseen. Söin viinimarjoja puoli yhdeltä yöllä ja join vettä päälle. En sortunut voileipiin tällä kertaa. Hyvä, sillä sen jälkeen olisi kaapista lähtenyt kaikki muukin leivän jatkoksi. Otin panadolia, jospa se uni tulisi. Rukoilin, että saisin nukkua puoli kahdeksaan; viime aikoina olen herännyt viimeistään kuudelta joka aamu.

Olisin voinut pyytää pitempiä unia, sillä heräsin todella puoli kahdeksalta. Yritin nukkua pitempään, mutta itsehän olin pyytänyt puolikahdeksanunia, joten sitä saa mitä tilaa! Puoli kuppia kahvia, kaikkea en viitsinyt juoda.

Päätä särki,

lenkkarit jalkaan ja ulos. Vaihdoin muutakin päälle, en sentään yöpaidassa lähtenyt liikkeelle. Kävelin rantaan, kotka-patsaan luona oli vielä vattuja, söin aamupalaksi muutaman kourallisen. Jatkoin matkaani uimaan. Päänsärky väheni, palasin kotiin kaupan kautta.

Kävin ostamassa muutaman marjaämpärin, ovat nättejä nuo uudet ämpärit. Kirkkaan punaisia ostin. Tyhjensin myös kaupan hyllyn nallekarhuista. Ne tulevat Romanian lasten joulupaketteihin. Ilo tuli sydämeen, kun niitä ajattelin.

Kotona kahvia

ja syömistä, romaanin lukua. Yhden luvun luin armosta, ei uponnut enempää. Romaani vie pois omasta väsymyksestä.

Turha siis, hyvä lukijani, odottaa vanhuutta ja kuvitella, että sitten ehtii kääntyä Jumalan puoleen. Ei välttämättä ehdi. Kun tulevat pahat päivät, jotka eivät miellytä, kun tulee sairautta ja raskasta elämää, ei ole voimaa tehdä mitään. Silloin armo kantaa, mutta sen on oltava jo sydämessä. On omistettava armo ja anteeksiantamus tänä päivänä, sillä huomenna voi olla liian myöhä.

Armo auttaa,

se kasvattaa, sen varassa voi elää. Ja mikä parasta, sen varassa uskaltaa kuollakin, sillä

ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat!

Hyvää ja siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani!