25.07.2015 - Jumalan maja ihmisten keskellä

Olen pitänyt urhoollisesti shortseja muutamana päivänä, kun olen kotona ollut, eikä minua ole pahemmin palellut. Mukavaa. Ei näitä kesäisiä päiviä ole oikeasti kovin monta ollut. Hetkittäin on voinut olla lämmintä, mutta pääasiassa aika kolkkoa ja koleaa säätä olemme saaneet nauttia.

Torstaiaamuna

en vielä tiennyt, menenkö kotiin yöksi, mutta niin tein. Koin jälleen johdatusta, kun menin Arin luo neljän maissa. Olin soittanut, että Ari pääsisi tuoliin istumaan ja että itsekin olen tulossa. Mutta Ari olikin vuoteessaan hyvin limaisena ja punakkana, hikisenä ja väsyneenä. Kysyin, tahtooko hän istumaan ja hän ilmoitti tahtovansa.

Hoitajat kertoivat, että Ari oli valvonut edellisenä yönä ja vaikutti niin väsyneeltä, etteivät he sen takia laittaneet häntä istumaan. Hmmh, kukaan ei tainnut kysyä Arin mielipidettä!

Ari osaa ilmaista,

tahtooko hän vai eikö tahdo. Jos hän ei kykene sitä ilmaisemaan, silloin hän lienee niin väsynyt, että on parempi antaa hänen olla vuoteessa. Mutta jos sitä ei kysytä häneltä, hän ei voi muuta kuin jatkaa hikoilemista päivästä toiseen samassa huoneessa, jossa hän on maanut kuudetta vuotta puhumattakaan aiemmista vuosista toisissa sairaalahuoneissa.

Koska oli potilaiden syöttämisaika,

kerroin laittavani Arin tuoliin itse. Ariinhan ei syöttämisaikaa kulu, kun hänelle laitetaan vaan ruokapullo tiputtamaan ruokaa. Joulukuussa, jos Jumala suo, vietämmekin ruokapullojen ja -pussien 18-vuotissynttäreitä: niin pitkään aikaan Ari ei ole syönyt kiinteää ruokaa tukehtumisvaaran takia.

Arin pyörätuoliin siirto on kimurantti juttu, koska niskatuki pitäisi melkein ottaa pois tieltä ja samalla nostettaessa Arin päätä pitäisi sitten kannatella. Se on vähän haastavaa yhdelle ihmiselle, kun samalla pitää nostaa koneella mies ilmaan ja katsoa, että jalat ja kaikki muukin on kyydissä. Kehotin Aria rukoilemaan ja kun homma onnistui täydellisesti, sanoin, että Pyhä Henki yhdessä meidän kahden kanssa auttaa asioita onnistumaan. Kiitos siitä Jumalalle!

Sitten pyysin esirukousta

kännykkäviestillä muutamilta ystäviltä, sillä Ari yski ja limaa nousi jatkuvalla syötöllä. Rukoilin itsekin. Lämpöä ei ollut, mutta Arilla vaikutti olevan tukala olo. Kylmää käärettä otsalle. Kehotin häntä kuin lasta panemaan silmät kiinni ja nukkumaan, jos vaikka uni tulisi ja yskiminen voisi helpottaa. Niin tapahtui.

Hetken kuluttua Ari nukkui oikein rauhallisesti ja hengitti hyvin. Istuin keinussa, virkkasin. Olin sulkenut Arin huoneen oven, huoneessa kuului Raamatun lukeminen Arin Viktor-laitteesta ja Arin tasainen hengitys. Jumalan maja ihmisten keskellä, meidän keskellämme. Rauha ja lepo, hiljainen paikka, jossa oli hyvä levätä. Kiitos, kiitos hyvä Jumala.

Ari halusi istuskella

lähes pari tuntia ja hänen vointinsa oli selvästi kohentunut. Sen jälkeen siirsin hänet nosturilla takaisin vuoteeseen ja laitoin hänet hyvin kaikin tavoin. Hän halusi edelleen kuunnella Raamattua.

Kysyykö kukaan muu kuin minä häneltä koskaan, mitä hän haluaa kuunnella? Radioa? Vai Raamattua? Hmmh. Kerroin Arille, että Markus Pöyry tulee sunnuntaina pitämään hänen kanssaan lyhennetyn messun. Arin suu kääntyi hymyyn. Ilo, tyytyväisyys.

Loppuillan kotona olinkin ihan poikki, mutta onnellinen.

Kotona ollessani

käyn uimassa Hietasaaressa, kävelen kaupungin katuja ja rantaa. Otan kuvia, joita taas tännekin laitan. Tänään on Pohjalaisessa laittamani luontokuva, kuulemma, kertoi ystävä soittaessaan.

Eilen eräs vertaistukiystävä oli luonani kylässä, tein pikaisen mansikkakakun ja paistoin valmiita kaupan piirakoita.

Monenlaista muutakin

on tapahtunut, mutta en ennätä nyt jakaa. Lähden Arin luo pyörällä, sieltä Karhulaan tyttären luo. Kun kotiudun, lähden mökille. Kasvini kaipaavat vettä ja itsekin haluan taas sinne uimaan ja hiljaisuuteen olemaan. Huomenna palaan, sillä Mikaelin seurakunnassamme on messu viideltä, Kirjastonkatu viidessä. Pidän pyhäkoulun aiheesta Kaksi rakentajaa. Laitan siitä kuvan; testasin, että talo tosiaan kaatuu, jos sen hiekalle rakentaa.

Jeesus kertoi vuorisaarnaksi sanotun puheensa lopuksi kahdesta rakentajasta. Se, joka kuuntelee ja tottelee hänenopetuksiaan, on kalliolle rakentavan miehen kaltainen. Hiekalle rakentava ei kuuntele Jeesusta, hän on itse mielestään viisas. Koetusten tullen hänen aikaansaannoksensta kuitenkin tuhoutuvat, niistä ei jää mitään jäljellä. Sen tähden: ottakaamme vaarin Jumalan sanasta. Se ei raukea tyhjiin.

Hyvää viikonloppua, arvoisa lukijani!