23.07.2015 - Hänen voimansa kasvoi Herran teillä

Uusi, ihana aamu,

johon olen saanut herätä pelkästä armosta! Se jo pitäisi saada itsekunkin pomppimaan riemusta, sikäli kuin mahdollisesti työstä tai sairaudesta kipeytyneet jäsenet sen sallivat. Itse en onnekseni ole kipeä mistään, sillä venyttelin eilen koipiani hommien jälkeen, pakon sanelemana.

Eilen oli työpäivä,

vaikka aamulla en sitä vielä tiennyt. Olin alakuloinen ja murheellinen. Tuntui että olen hylätty, yksinäinen surkimus, mutta onneksi se oli vain tunne eikä tosiasia, kuten kyllä ymmärsin.

Aamu-uinnin ja -palan jälkeen minua alkoi ärsyttää yhä enemmän mökkinaapurin katkomat

kaislat rannassa, jonka olin hoidellut sievään kuntoon. Otin härkää sarvista: hyppäsin saappaisiin, painoin uuden punaisen lätsän päähäni ja kinttaat käteeni. Kottikärryt vajasta, talikko ja harava varastosta ja rantaan!

Sain haravoitua kaislat vedestä, talikoitua kärryihin ja kipattua ne naapurin rajalle, minne ne minusta kuuluivat. En plunahtanut veteenkään ennen kuin kuvanottohetkellä. Halusin saada lähikuvan ulpukasta, mutta kunnollista en saanut. Sen sijaan pyllähdin oksan petettyä minut. Mutta en edes kunnolla kastunut, joten syvästi mieleenpainuva kokemus jäi saamatta.

Tyytyväisenä

ja hikisenä kipaisin uimaan. Uimakertoja on kertynyt tähän mennessä yli 150 tässä järvellä. Kävin kokemassa katiskan: neljä ahventa, joista kaksi sai lentomatkan takaisin järveen kasvamaan, mutta kaksi päätyi uuniin uusien perunoiden kanssa. Yhdestä potturivistäni meni puolet, eli vedin yhdet varret kassiperunamaastani. Kovin olivat pieniä naperoita perunani! Pesin ne ja pistin takin taskuun ja tulevan ateriani kanssa kipaisin sisälle laittamaan niitä uuniin.

Herkullisen ateriani ohessa

kuuntelin toistamiseen Wille Huuskosen saarnan 12. 7. -päivältä, sillä siinä oli paljon asiaa: mitä tarkoittaa posken kääntäminen, kun joku lyö sinua.

Wille selitti, että kyse ei ole suinkaan katutappelusta. Kyse on vainosta. Jos sinua tai minua ei koskaan mitenkään vainota uskomme tähden, voimme epäillä, seuraammeko Jeesusta vai omia kuvitelmiamme - tätä ei Wille puhunut saarnassaan. Posken kääntäminen ei ole suostumista väkivaltaiseen kohteluun, vaan sitä, että emme luovu uskomasta ja julistamasta, vaikka meitä vainotaan. Wille selitti monia asioita liittyen elämäämme ja siihen, miten meidän tulisi suhtautua joihinkin asioihin. Löytyy www.lhpk.fi/saarnat

Ruokahalu kasvaa syödessä,

tarkoitan, että lähdin takaisin ulos töihin. Tällä kertaa vesurin ja oksasaksien kanssa. Raivasin ja katkoin lepikkoa ja kuivuneita kuusten alaoksia sekä oksia, jotka kasvoivat veteen tai aivan veden partaalla. Raahasin oksat metsään ja jotkut paksuimmat pätkin polttopuiksi ja vein katoksen alle kuivumaan. Välillä sain puhelun, rukoilimme ystävän kanssa. Käveleskelin samalla pitkin rantaa, etteivät sääsket syöneet minua elävältä, sillä ne olivat ilmiselvästi vainunneet minut.

Kun silmälasini alkoivat huurtua ja hiki valui hiuksista, alkoi onneksi pienoinen sadekin. Niinpä maltoin lopettaa ja lähteä uimaan. Ah, kylläpä se tuntui erityisen ihanalta!

Seuraavat tunnit suunnittelin lukevani ja loikovani. Sain pitkästä aikaa puhelun Riiseltä, porisimme ja

rukoilimme ainakin tunnin. Puhelun jälkeen havaitsin, että muutamaan tuntiin ei ole satanut, mutta tulevina päivinä sade uhkaa. Oli etupihan ruohonleikkuun päivä, keskiviikko, ja miksipä en siis tarttuisi työhön.

Syöksähdin leikkurin kimppuun, joka ei meinannut käynnistyä millään. Ahaa, bensatankki tyhjä, no lisätään menovettä. Kolme varttia jyristelin tulpat korvissa kunnes piha oli leikattu. Uimaan vaan ja uudet voimat sen jälkeen! Ohoh, kello onkin melkein viisi, lupasin mennä Amekille kylään. Menoksi siis kaupunkiin.

Olin soittanut

sairaalaan iltapäivällä tiedustellakseni, onko Ari päässyt pyörätuoliin istumaan. Oli päässyt, kiitos Jumalalle ja ahkerille hoitajille! Olin pyytänyt aiemmin, että Aria nostettaisiin istumaan, vaikka minä en tulekaan paikalle. Ari itse haluaa enkä ihmettele. Yli viisi vuotta tuijottelua yhden ja saman kämpän seiniin tekisi kenet vaan mielipuoliseksi. Arihan ei ole dementikko eikä vanhus, ja heitäkin pitäisi nostaa istumaan jatkuvan vaakatason sijaan. Limaa kertyy enemmän ja enemmän, jos vaan makaa laakereillaan.

Amekin kanssa

nautimme makoisat kahvit ja jäätelöt, voileipiäkin hän minulle väsäsi. Autoin ystävääni vaatekaapin siivouksessa. Toisin sanoen kannoin pois tavaraa, mitä hän ei halunnut enää omistaa. Olin sen verran räjähtänyt päivän töistä, että en jaksanut kovasti keskittyä kaikkeen ihanaan, mitä häneltä perin, mutta selvitän jälkeen päin. Ajelin mökille takaisin, kun olin käynyt pikaisesti kotona.

Iltauinti

jäi ensi kertaa väliin, mutta olinhan toki uinut jo neljästi päivän aikana. Luettuani paria mainiota romaania ja mietiskeltyäni kaikenlaista nukahdin viimein iltarukouksen jälkeen. Oli ollut hyvä päivä. Kumma vaan, että uni tulee huonommin tuollaisena päivänä, vaikka luulisi toisin päin.

Stressinsietokykyni on matala, monenlainen touhuilu stressaa vaikka se helpottaakin oloa. Joka tapauksessa fyysinen työ on mitä parasta masennuksenestolääkettä minulle! En ole ensinkään masentunut tätä nykyä millään muotoa, mutta stressiä ja ihmislaumoja kestän huonosti. Kirjoittaminen on mitä parasta lääkettä monin tavoin! Suosittelen muillekin.

Aamu-uinti seitsemältä,

sen jälkeen lukemista ja tyytyväisyyttä sen takia, että etupiha on kunnossa. Sade alkoi taas! Tänään menen Arin luo päivällä ja kentieskaupunkiin yöksi, jos sade jatkuu. Toisaalta täällä mökillä on rattoisaa ja rauhallista. Ilta on aamua viisaampi tässä asiassa.

Spurgeon pääsee ääneen

päivän tekstissä Cowmanin kirjassa:

...kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta... Ef 5:20

Olkoon kysymyksessä mikä paha tahansa, jos olet Jumalassa ja hän ympäröi sinua niin kuin ilma joka puolelta, kaiken pahan on käytävä Hänen kauttaan, ennen kuin se pääsee sinun luoksesi. Sen tähden voit kiittää Jumalaa kaikesta, ei kuitenkaan synnistä vaan siitä mitä Hän sen kautta saa aikaan. - -

Monien ihmisten elämän suuruus on alkanut kasvaa heidän valtavista vaikeuksistaan. -23.heinäkuuta -tekstistä

Mailis Janatuinen

puhuu naistenpäivien opetuksessaan:

"Trauma joka on Jumalan antama, muuttuu armolahjaksemme."

Voin täydessä varmuudessa sanoa näin tapahtuneen omalla kohdallani. Ilman puolisoni vakavaa sairautta en olisi se ihminen, joka olen. En kirjoittaisi blogia enkä olisi kasvanut Jumalan tuntemisessa. En olisi myöskään tullut tuntemaan raadollisuuttani, jonka takia olen tarvinnut ja tarvitsen runsaasti Jumalan armoa.

Mitä siis voin muuta kuin kiittää!

Mikähän on se trauma, jonka Jumala on sinulle antanut, arvoisa lukijani, ja jonka kautta sinä olet saanut mahdollisuuden tulla siksi, joka olet tänä päivänä?