Kategoriat: Ajankohtaista

Oiva päivä tämäkin. Hellettä, mutta myös tuulta. Illaksi tuuli tyyntyi ja sääsket juhlivat, mutta minäpä istuin ulkoportailla korituolissa sääskiverkon sisällä. Ininää ikävä kyllä kuului, mutta sääsket ja minä olimme eri puolilla verkkoa. Hah, se oli minusta mahtavaa!

Päivän kohokohta

oli se, kun sain soutajan avukseni. Sulkavan soudun tyttö, Mariela, tuli Mikan ja Lotterien kanssa iltapäivällä. Sillä aikaa, kun sauna kypsyi kylpyvalmiiksi ja makkarat kiukaalla kihisivät, me tytöt hyppäsimme veneeseen. Minulla saha ja narua mukana. Mariela souti rannan lähistöllä, minä sahasin vedestä näkyviä karahkoita irti ja kiskoin veneeseen. Yhden sidoin naruun, kun se oli iso ja painava ja vedimme sen veneen perässä rantaan.

Se oli riemullista! Nautin suunnattomasti maalaiselämästä, näköjään. Olin yltä, päältä sotkussa, sillä osa oksista oli osittain maatuneita ja limaisen ruskeita, mutta minä siitä vähät välitin. Kerran sahasin vähän käsivarteenikin, mutta se ei tahtia haitannut.

Kun soudimme

lopulta poukamaan, Mariela lähti makkaroita pelastamaan - minä olin unohtanut ne tyystin - niin innoissani oli sahan ja oksieni kanssa. Raahasin oksat metsään, kävin pesemässä itseäni laiturin nokassa sen verran, että saatoin mennä sisälle syömään. Herkullisen makkara-salaatin jälkeen saunoimme vuoronperään ja joimme iltakahvit. Rukoilimme yhdessä lopuksi.

Ennen vieraiden

tuloa olin ehtinyt tehdä risusavottaani hyvän tovin ja uidakin muutaman kerran. Istuin jopa laiturilla hetken aikaa, varmaan viisi minuuttia, mikä on minulle pitkä aika. Katselin lumpeita ja nautin auringon lämmöstä. Kesä, ihana kesä!

Toisenkin työpaussin pidin, jo aamupäivällä. Silloin loikoilin saunaneteisessä, luin romaania ja poltin sääskisavua. Sääskilauma tosiaan häipyi pikaisesti, kun laitoin käryt palamaan! Mieluummin hajussa kuin syötävänä.

Aamulla

ennätin lueskellakin, pidin niin sanotun hitaan aamun, mitä en aina malta tehdä. Cowmanin kirjassa on tällekin päivälle erinomainen raamatunteksti ja selitys, josta kirjoitan vain pätkän:

Käydessäsi tiesi avataan eteesi askel askeleelta. -Snl 4:12, engl.

Herra ei koskaan rakenna uskon siltaa muitten kuin uskovien matkaajien kuljettavaksi. Jos Hän rakentaisi sen ennen heidän saapumistaan, se ei olisi uskon silta. Ei tarvita uskoa siihen, minkä näkee. - - Virtoja erämaassa, 2. heinäkuuta -teksti

Kaunis ja siunattu päivä kääntyy tyyneksi ja kauniiksi yöksi.

Rukousaihe: Herra, anna sateiden loppua pohjanmaalta, että viljelivät pääsevät pellolle eikä kaikki viljasato pilaannu sateen takia. Aamen.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!