25.05.2015 - Kolkko kevät keljuttaa

Taivas pudotteli vettä ja oli synkkä. Muuttui mielikin mustaksi. Aamuiset ja iltaiset uinnit ovat piristäviä, mutta kun taivas näyttää hapanta naamaa päivästä toiseen, alkaa harmittaa.

Ja minulta menee hermot, kun ei jokin onnistu: toistamiseen vein läppärin mökille ja sen piti muka toimia, mutta en saanut sitä yhdistämään nettiin. Palatessani tänään vein koneen pojalle, joka soitteli toiselle pojalle ja nyt homma pitäisi olla hoidossa. Näen sitten, miten on, kun palaan taas mökille. Olen lyhytpinnainen tietyissä asioissa. Ehkä kaikissa, en tiedä.

Lukeminen

on mukavaa, mutta ei sekään jaksa innostaa tunnista toiseen. Alkavat silmät harittaa ja pää menee pökerryksiin. Onneksi mukavaa luettavaa riittää ja sen lisäksi sudokujen ja ristikoiden parissa aika kuluu rattoisasti. Niidenkin on vaan oltava sopivan tasoisia. Liian helpot ovat tylsiä ja liian vaikeat ärsyttäviä.

Vaikka sadetta on

pudotellut taivaalta, niin aamusella oli melkein sateetonta, kun kävin poimimassa päivän nokkoset marjapuskien juurelta. Vesi aivan lellui nurmikolla, niin märkää oli. Mutta eipä se minua haitannut, kun saappaat oli jalassa.

Nokkosten lisäksi poimin salaattivärkkiä päivän tarpeeseen.

Nokkoset ryöppäsin

ja säästin keitinveden. Kun se oli tarpeeksi jäähtynyt, menin talon nurkalle ja huuhtelin sillä hiukseni. Tästä lähtien teen niin joka kerta. Kaikki pitää hyödyntää. Nokkosten huuhteluveden käytin kukkien kasteluun, nokkoset pakastin.

Osan nokkosista paistoin raakana: raastoin pari perunaa ja paistoin öljyssä matalalla lämmöllä nokkosten kanssa. Homejuustoa, sipulia ja paistettua jauhelihaa sekä yksi valkosipulin kynsi vähän myöhemmin pannulle. Pidin huolen, ettei valkosipuli  päässyt palamaan, sillä palanut valkosipuli jää syömättä, niin kuin nyt tietysti mikä tahansa karrelle palanut.

Istutin perunaa

yhden rivin lisää. Kaksi riviä minulla on ennestään, nyt tein kolmannenkin penkin. Nyt perunoita on kasvamassa jo kuusi: neljä punaista ja kaksi keltaista. Isoon kukkaruukkuun ne laitoin, harson päälle ja saunan katoksen alle ruukku. Suurin osa kukista on vielä verannalla, sillä tuuli pieksi ne miltei hengiltä, kun yritin laittaa niitä ulos.

Säätilaksi luvattiin sadetta

tuleville päiville, joten päätin lähteä kotiin! Vähitellen lukemisen lomassa tyhjensin tuhkat kamiinasta ja takasta, vein ne metsän reunaan. Tiskasin ja siivoilin paikkoja, suljin verhot. Soittelin vielä virsiä, sillä ensi pyhänä minulla on kanttorivuoro Kirjastonkatu 5:ssä klo 17 messussa. Tervetuloa sinne!

Otin roskat mukaani, kastelin kukat, jotka näillä keleillä pysyvät taatusti kosteina päiväkausia!

Kantapää halkeilee

ja on oikein kipeä. Rasvaan jalkapohjiani päivittäin, mutta sitten joskus yhtäkkiä vaan iho menee kamalaksi. En tiedä onko nyt syynä se, että olen pitänyt saappaita mökillä enkä ole käyttänyt niissä pohjallisia. Vai mistä lie kantapää villiintyi? Jolla on näin käynyt, tietää, miten kipeä sellainen voi olla. Bepanthenilla koetan nyt jalkaa hoidella.

Kynnet kenkuttelevat

nekin. Lohkeilevat liuskoina. Syön kalkkia ja D-vitamiinia sekä kynsiä vahvistavaa ainetta apteekista. Kiskon sitä jo kolmatta purkkia, mutta tuloksia ei juuri näy. Tänään hain vielä jotain öky-kalanmaksaöljyä. Mikä elimistöstäni puuttuu? MIkä se onkin, toivon, että sitä löytyy nokkosista.

Kielen opiskelua

yritän harrastaa nyt kesälläkin. Autossa kuuntelen aina espanjan oppikirjaa; kirjastosta hain uuttakin kuunneltavaa mökkimatkoille. Ja mökillä luen Uutta Testamenttia ruotsiksi. Toivon jotain jäävän mieleenikin.

Helluntaina,

eli siis eilen, oli upea päivä kirkossa, Luther-talolla. Pappi-kanttoripari vietti yhteisiä 100-vuotispäiviä ja siihen kuului konsertti. Musti, yhtyeen solisti, on nuorimmaisemme rippipappi, oikealta nimeltään Raimo Lähteenmaa.

Porukka laulaa Siionin kanteleen laulujen lisäksi Mustin sanoittamia lauluja, ilmeisesti myös säveltämiä - siitä en nyt olekaan varma. Todella koskettavaa ja puhuttelevaa, vauhdikasta ja iloista musiikkia!

Ystäväni

istui vieressä ja häntä taisi vähän itkettää jossain vaiheessa messua ja silloinhan minäkin sain itkuhanani auki eikä se meinannut sulkeutua ollenkaan. Mutta ei haitannut, hyvä on itkeä välillä.

Messu oli saarnoineen ja väkevine veisuineen mahtava. Sanan saarna on se, mitä minä kaipaan sekä vanhat, hyvät virret. Ne minua hoitavat ja kaikesta päätellen myös tuota kirkkokansaa, joka täytti kirkon, vaikka kuvassa näkyykin muutama penkki tyhjänä, mutta takaosa oli aivan täynnä.

Toivotan siunauksen sateita ja Pyhän Hengen tuulia kansallemme sekä sinulle, arvoisa lukijani!

Virsi 345 on yksi monista lempivirsistäni ja se kajautettiin eilen komeasti Luther-talolla:

Suomalainen 1863. Virsikirjaan 1986.