Kategoriat: Ajankohtaista

Terveisiä saunasta! Kotisaunasta, sillä tulin eilen kotiin sadetta ja kylmää pitämään. Odotan sään muuttumista hiukan ennen kuin taas ampaisen mökille.

Kuuntelin illan suussa Mailis Janatuisen kaksi tunnin mittaista opetusta Ruutin kirjasta. Hän kertoo elävästi ja kuvailevasti tuoden uusia mietteitä. Mailiksella on kyky vetää Raamatun ihmisten kohtalot tähän päivään, omaan elämäämme. Senkin takia niitä kuuntelen mielelläni. Löytyvät sivulta:

http://www.lhpk.fi/saarnat/

Jatkoin saunaa ennen

 kuuntelemalla Markus Pöyryn viime pyhän saarnan Pyhästä Hengestä. Hän käyttää vertauksia, jotka antavat ahaa-elämyksiä: kun sinä synnyit, vetaisit ensi kertaa ilmaa keuhkoihisi. Sen jälkeen teet sitä jatkuvasti, joka hetki kuolemaasi asti. Et voi olla hengittämättä.

Samoin on laita Pyhän Hengen. Sitäkin tarvitset koko ajan voidaksesi elää uskossa Jumalaan ja hänen sanaansa. Kasteessa saat Pyhän Hengen. Raamattu kehottaa lisäksi rukoillen pyytämään Pyhää Henkeä ja sen voimme tehdä joka aamu, sillä tarvitsemme jatkuvasti Pyhän Hengen apua töissämme ja tehtävissämme kyetäksemme ja jaksaaksemme.

Pyhä Henki saadaan

myös ehtoollisessa. Markus selittää sen tarkasti. Ja se saadaan Sanaa kuulemalla.

Ihminen hengittää samalla ilmaa ulos, kun hän puhuu sanoja. Jos tyhjennät keuhkosi ilmasta, sanoja ei tule - kokeile vaikka. Ne tarvitsevat henkeä, mutta me emme sitä tunne; sen sijaan kuulemme sanat. Sanojen mukana tulee siis väistämättä myös henki.

Kun Jumala puhuu meille, me kuulemme sanat (Raamatun sana), ja Henki on niissä sanoissa, sillä ne ovat Jumalan omia sanoja ja niissä on ainahänen Henkensä. Me emme sitä Henkeä välttämättä tunne tai aisti, mutta Jumalan sanat sisältävät aina myös hänen Henkensä. Raamattu on Jumalan Hengen inspiroima, toisin sanoen henkeyttämä.

Markus vertaa Pyhän Hengen saamista myös avioliittoon. Yhteys syntyy avioliiton solmimisessa, mutta sitä on pidettävä jatkuvasti yllä. Puolisoa ei voi omistaa, mutta hänet voi saada ja hänelle tulee antautua ja osoittaa rakkautta ja palvella aina uudelleen.

Nämä referointini ovat hyvin vajavaisia ja osittaisia, joten kehotan sinua, hyvä lukijani, kuuntelemaan edellä mainitusta linkistä tämäkin saarna, niin että voit itse tehdä johtopäätöksesi. Ehkäpä sinä kuulet monia eri asioita, joita minä en ensi kuulemalla havainnut.

Markus selittää upeasti senkin, miten usko syntyy. Se on eräänlainen paradoksi ja sitä Markus vertasi lapsen kykyyn oppia puhumaan. Lapsen täytyy kuulla puhetta, että voi ymmärtää sisällön ja siten hän oppii myös itse käyttämään kieltä. Kun kuulemme Jumalan sanaa, syntyy usko ja sen ymmärtäminen.

-Nykytekniikka on ihmeellistä! Kunpa käyttäisimme sitä hyvään kuuntelemalla vaikkapa rakentavia opetuksia sen sijaan, että katsomme tai kuuntelemme humpuukia! Jumala meitä auttakoon.

Olin Arin luona

iltapäivällä, olimme parvekkeella. Vaivaiset 10 astetta siellä riitti lämpöä ja kun olin lähdössä, alkoi ulkona sataa kaatamalla. En tosin kastunut, sillä sade jo herkesi ennen kuin olin panssaroinut itseni sadeasuun.

Ari on ollut kuukauden verran limainen ja yskäinen. Tulehdusarvot eivät ole kuitenkaan kovasti nousseet ja edellinen antibiootti meni puolisen vuotta sitten. Sitä ajatellen hän on pärjännyt hyvin. Mutta erityisen hyväkuntoinen hän ei tällä hetkellä ole, vaan rohisee melkein koko ajan. Se masentaa mieltäni, uuvuttaa minua - ja tunnen itseni petturiksi, että niin on. Väsyn vaan kamalasti, en voi sille mitään.

 Tekstien varmemmaksi vakuudeksi sopii Lutherin ajatus:

Sitä et etsi häntä, hän etsii sinut. Sinä et löydä häntä, hän löytää sinut. Uskosi ei ole sinusta lähtöisin vaan hänestä.

Iloista mieltä, arvoisa lukijani!