11.12.2014 - Vesisadetta!

Joulujuhla Arin osastolla. Väkeä tupa täynnä. Innostuin leikkimään Tip-tappia. En uskaltanut tyttäreltä kysyä, oliko se ihan hoopoa, sillä pelkään, mitä hän vastaa. Mutta samapa tuo, lapsenmielisyys lienee sallittua silloin tällöin.

Tyttäreni on

lomalla, joten hän tuli jo aamulla ennen joulujuhlaa ja teimme rieskaa yhdessä. Maitoa, suolaa ja ohrajauhoja. Toivotaan, etteivät paikat irtoa hampaista näillä rieskoilla. Niin on joskus tapahtunut, kun on sattunut sitkeä rieska kohdalle. Mutta, ah, niin maukasta!

Päivän huvit eivät siihen loppuneet

vaan seuraavaksi siirryin Marden luo, sillä hän oli kutsunut minut kotiinsa syömään! Salaattia, kanankoipia munakoisokastikkeella ja jälkiruuaksi maissivanukasta. Ystävistä voi vain kiittää ja iloita - elämä olisi ikävää ilman erilaisia ystäviä, vai mitä!

On kirjeystäviä, hyvänpäiväntuttuja, sydänystäviäkin ja monia satunnaisia syvällisiä(kin) kohtaamisia.

Uimahalliin aamutuimaan,

sillä juokseminen vesisateen lotistessa ei kiinnostanut. Päiväpuuhien jälkeen menin Arin luo. Tuntuu hyvälle, kun hän on pirteä ja jaksaa istua tuolissa. Tiedän aina, milloin hänen päänsä asentoa pitää muuttaa: Ari katsoo minua kiinteästi.

Pilailin hänelle, että jos hän voisi hyvin, ei hän vilkaisisi minuun ollenkaan. Ari tietysti  vaan nauroi.

Laitoin palaneiden piparien

kuvan asuntotoimistoon eilen. Tänään sain uuden uunin! Olin liikennevaloissa autolla tulossa sairaalasta, kun joku soitti puhelimeeni. Ensin en vastanut. Toisella soitolla vastasin ja karjaisin luuriin, että olen liikenteessä enkä voi puhua.

Ehdin kuulla jonkun vingahtavan korvaani jotain kiinteistötoimistolta kuulostavaa, mutta paiskasin kännykän mäkeen ennen kuin tajusin, että uunimieshän siellä taitaa soitella eikä kiinteistökauppias. Kolmannella kerralla vastasin. Mies kökötti kuulemma oveni takana uuden lieden kanssa ja minä pyyhälsin viivana paikalle.

Naurattaa tämä oma tehokkuus ja luovuus, joka on kehittynyt, kun on ollut pakko selvitä pyörätuolin ja ties minkälaisten vaikeuksien kanssa. Uunimies oli ihmeen köpelö uunin kanssa, vaikka oli ammattilainen. Hän tuntui tarvitsevan pyörillä kulkevaa kapistusta pikkuruisen uunin siirtoon, iso mies, vaikka vanha uunihan oli kevyt ja helppo nakki huitaista pihalle kallistamalla ja lykkäämällä se omien pyöriensä varassa. Yksinkertaisesta asiasta saa kamalan monimutkaisenkin näköjään. Meinasin sanoa, että kysy vaan, jos tarvitset joskus apumiestä hommiin, mutta en viitsinyt.

Vaikutan ehkä omahyväiseltä tässä itseäni kehuskellessani, mutta voin vakuuttaa, että olen tarvinnut runsaasti arkiluovuutta erilaisissa tilanteissa ja Jumala on sitä minulle opettanut vaikeuksien kautta. Ongelmat ja kriisit ovat tehokkaita opettajia!

Nyt olen tyytyväinen kuin mikä. Käryyttelen uutta uuniani käyttökuntoon. Siitä pitää polttaa jotain rasvoja ennen kuin sillä voi paistaa. Mitä lie laittaneet valmistusvaiheessa, mutta ohjeiden mukaan toimin.

Onneksi en pessyt vanhaa uunia eilen rieskanpaistomme jälkeen! Olisi harmittanut tänään. Mutta sitäkin parempi, että pesin uunin takaa lattian ja seinän, niin että uunimies näki pelkkää puhdasta, kun vaihtoi liettä.

Entiselle emännälle vaihdettiin muinoin uusi uuni. Ai, lähteekö se irti seinästä, hän äimisteli. Liesi ei ollut meinannut irrota lattiasta, kun erinäiset keitot olivat valuneet lieden väliin ja alle. Joten JOSKUS on syytä vetää liesi seinästä ja pistää paikat putsiin.

Rukousiltaan

raamatunkääntäjien puolesta menimme täyteen ahdetulla autolla. Naislauma siis täytti tilan. Paljon oli tärkeitä asioita rukoiltavana, mutta aluksi joimme kuumaa glögiä ja nautimme pähkinäleivästä, jota Jonna oli paistanut.

  Huomenissa

 menen pitkäaikaisen iäkkään ystävämme hautajaisiin. Tutustuimme pariskuntaan lähes 30 vuotta sitten muuttaessamme Vaasaan. Nyt on aika mennä jättämään hyvästit. Ei ikuisesti, mutta ajallisesti. Tärkeä esirukoilija on lähtenyt. Herra nostakoon uusia tilalle kantamaan ihmisten murheita Jumalan eteen.

 Ne, jotka Häneen katsovat,eivät joudu häpeään.

Herra siunatkoon sinua, arvoisa lukijani!