Mitenkäs tämä sunnuntai nyt niin ihana olisi? Ehkä se on sen takia, että olin ystävättären luona yökylässä ja nyt on mukava olla kotona. Koti on niin sanomattoman tärkeä paikka, levon paikka, olemisen paikka.
Ystävän luona yökylässä
Ystävän luona
sohvailimme. Ajoin pitserian kautta ja ryhdyimme oitis syömään, kun pääsin perille. Sen jälkeen vain makailimme sohvillamme, juttelimme ja rukoilimme. Muassani oli Leena Törmäsen runokirja, jossa hän kertoo sairautensa puhkeamisesta ja sen tuomista tunnoista. Luin sen ääneen ystävälleni ja itselleni.
Avaruusmatka
En minäkään ymmärtänyt. Maailmani oli terveiden.
Nyt toivon, ymmärtäkää.
Ettehän voi. Tänne on niin pitkä matka.
Avaruuden pitkä. -Leenan runo
Puhuttelevaa kirjaa voi tilata, suosittelen!
Yönseutu oli puhutteleva. Leenan runot loivat siltaa minun ja ystäväni välillä, vahvistivat sitä ennestään. Koskettavia sanoja ja ajatuksia.
Emme totisesti voi kyllin kiittää terveydestämme, mitä siitä kenelläkin on jäljellä. Yleensä aika paljon kuitenkin. Riippuu siitä, mihin vertaa.
Kun kuulen jonkun olevan "hyvin sairas", se ei vielä kerro minulle todellisuutta. Joku voi olla ankaran flunssan kourissa "hyvin sairas". Mutta hän yleensä paranee.
Parantumattomasti sairas voi olla "hyvin sairas" tai hänestä ei sairaus ei näy mitenkään, hän mahdollisesti kävelee itse ja puhuu. Mutta hän voi olla hyvin kipeä tai jotain muuta.
On monia hyvin-sairas -lajeja. Eikä niitä kukaan voi määritellä kovin, sillä kullekin on riitävästi jo kovassa flunssassa. Mutta se, että on paraneminen on todennäköistä, pitäisi antaa perspektiiviä: on sittenkin AVARUUDEN PITKÄ matka parantumattomasti, vakavasti sairaan elämään, jos itse sairastan flunssaa.
Tänään siis kiitän terveydestäni hyvää Jumalaa. Rukoilen myös, että osaan olla kiitollinen ja pitää huolta itsestäni. Sitäkin toivon, että osaisin suhtautua oikein lähimmäisiini. Leena kirjoittaa:
Pintanaarmu
Kaupan pihalla heihei! Miten voit.
Helle vei voimani, kerron.
Niinhän se vie, meiltä kaikilta, naurahdat.
Sairauden vähättelyssä tikarit viuhuvat. Jäätelö sulaa kassissa, hyvä syy lähteä.
Pakenen pois, laastaria laittamaan.
Ja vielä yksi Leenan ajatus:
Te sankarit
Eteenpäin!
Älä anna sairauden hidastaa. Pystyt vielä noin hyvin liikkumaankin!
Olkaa te sankareita, terveet.
Minä en. Ennen lensin, nyt ryömin.
Sairaan suuri ero.
Punaista, mustaa, punamustaa...
Kotimatkalla
kävin uimassa. Alkoi naurattaa, kun katsoin seinällä roikkuvia vaatteitani. Kaikki punaisia tai mustia. Sentään uikkarit siniset ja pyyhe kirjava.
Vanha ystävä,
Mikkelson, soitti. Teimme kuten ennenkin, puhuimme ja rukoilimme. Jaoimme kokemiamme ja ammentamiamme asioita ja pyrimme selvittämään niitä. Oli antoisaa. Kiitos Jumalalle hyvistä ystävistä!
Uskosta uskoon,
Öivind Andersenin Roomalaiskirjeestä opettamaa:
Mitä Jumala osoittaa luomistyössään? Ei pelastustaan.
Sitten Andersen selittää, että Jumala ilmoittaa ikuisen voimansa ja jumalallisuutensa. Matt 5:45 sanoo, että
hullut ja pakanatkin tietävät, että Jumala antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyville ja sataa niin vanhurskaille kuin väärille.
Myös omatuntomme pystyy kertomaan meille oikean ja väärän. Nekään ihmiset, jotka eivät tiedä Jumalan tahtoa Raamatusta, ovat itse itsellensä laki, ts. heidän omatuntonsa todistaa sen heille. Eli kukaan ihminen ei ole vailla sitä ilmoitusta, että kaikkivaltias Jumala on olemassa ja jokaisella myös on omatunto ja kyky erottaa hyvä/paha.
Tämä Jumalan yleinen ilmoitus ei voi pelastaa ketään. Sen voi vain Jumalan pelastusilmoitus Kristuksessa evankeliumin välityksellä. Ei ole annettu Sanaa osoittamaan, että ihminen voisi pelastua Jumalan yleisen ilmoituksen kautta. Sana ei myöskään sano, että luonnollinen ihminen voisi tietää oikein Jumalan tahdon, vaikkakin hän voi luonnostaan erottaa hyvän ja pahan.
Jumalan tahdon todellisen ymmärtämisen ihminen voi saada vain syntymällä uudesti ylhäältä uskon kautta Kristukseen ja saamalla Sanan valon sydämeensä. -Hes 11:19-20.
Andersenin teksti
on tuhtia tavaraa, jaan sitä vain palasen kerrallaan. Se on niin täyteläistä, että sitä pitää saada miettiä.
Vesisadetta
Osuvan tarinan
kertoi muuan ystäväni. Eräs henkilö väitti pastorille, ettei hän voi uskoa Jumalaan, kun hänellä ei ole siitä mitään todistetta - tai jotain vastaavaa hän intti.
Pastori sanoi, ettei hän voi mitenkään miestä vakuuttaa asiasta. Mutta mies voisi rukoilla kolme viikkoa, että Jumala itse näyttäisi, millainen ihminen mies on sisimmältään.
Kolmen viikon päästä mies palasi ja kertoi, että huonosti kävi, kelvoton oli neuvo. Hänelle tuli vain kamala olo, hän tuntee itsensä niin surkeaksi ja kurjaksi. Ei tullut todistusta Jumalan olemassaolosta.
Nyt mies sai toisen neuvon. Rukoilepas vaihteeksi seuraavat kolme viikkoa, että Jumala näyttää, millainen Jumala, on.
Jopas oli miehen mieli toisenlainen tuon jakson jälkeen!
Laki osoitti miehelle, että hän on syntinen eikä voi itseään pelastaa. Evankeliumia on se, että Jumala on toisenlainen! Hän armahtaa syntisen ja kelvottoman.
Tämä on evankeliumi, ilosanoma, meille itsessämme mahdottomille tänäkin päivänä. Uskokaamme tämä sana pelastukseksemme, arvoisa lukijani!
Mitä Jumala osoittaa luomistyössään? Ei pelastustaan.
